Aikaan joulukorttien

Lähes vuosi sitten kännykkä piippasi yöllä. Eräs tuttava kyseli osoitettamme, koska rustaili kuulemma joulukortteja. Häkellyin hieman. Teki mieli vastata, että suotta tuhlaat rahojasi joulukorttiin mulle, mutta kilttinä naisena laitoin osoitteen tekstarina takaisin. Joulukortti sitten saapuikin aikanaan ja sitä koristavat kuvat omista lapsosista.


Jäin pohtimaan tätä ystävää ja joulukorttia. Joskus olimme hyviä ystäviä, joskus vuosia, vuosia sitten. Lukioikäisenä jaoimme salaisuudet, ihastumisen ja erojen tuskan kokemisen, rakastumiset. Elämä kulki eteenpäin. Vielä joitain vuosia sitten tapasimmekin, ystävä vieraili luonani ja minä hänen luonaan. Viimeiseen pariin vuoteen emme ole pitäneet yhteyttä. Tai siis. Minä olen kyllä yrittänyt. Kirjoitin pitkiä sähköposteja, joihin en saanut vastausta. Laitoin tekstiviestejä, ehdotin tapaamisia. Ei vastausta. Viimeisimpänä facebookissa. Ei mitään. Ei niin kerrassaan mitään. Sitten tulee tämä joulukortti. Pieni ihminen sisälläni kysyy, miksi hän haluaa lähettää minulle joulukortin, jos kerran ei halua muuten olla tekemisissä. Ärsyyntynyt pieni ihminen pääni sisällä huutaa, eihän hän edes kysynyt mitä minulle kuuluu.

Kohta on taas se aika käsillä, lisää puhumattomia vuosia välissä ja joulukortti.

Poliittinen broileri

Facebookissa oli perjantaina muutamakin henkilö maininnut eräästä tapahtumasta, joka tulee taas muuttamaan koko historian. Valtakunnan kerma on koolla ja tehdään suuria päätöksiä. Tai sitten ei. Kyseessä on siis ylioppilasliikkeen * perinteinen kokous, jossa valitaan uusia jäseniä hallitukseen ja äänestetään kannanotoista. Nämä statuspäivitykset innoittivat minua muistelemaan omia kokemuksiani ylioppilaspolitiikan ja politiikan ylipäätään saralla.

Täytyy tähän alkuun heti todeta, että en ole minkään puolueen jäsen. En erityisemmin kannata mitään puoluetta, erästä puoluetta sympatisoin, toista taas en. Mitä äänestyksiin tulee, olen äänestänyt vaaleissa useita eri puolueita. Yleensä äänestän henkilöä, puolue vaihtelee. Paitsi se yksi puolue, sitä en äänestä. Tainnut tulla jo äidinmaidosta se vastustus.

Lukioikäisenä minua houkuteltiin mukaan erään puolueen nuorten osaston toimintaa. Vuorotellen sieltä soitti joku ja tiedusteli, josko minä tulisin saunailtaa, kokoukseen, teemapäivään. Ei kiitos, oli vastaukseni. Tämä kyseinen puolue olisi ollut perhetaustani tuntien luonnollisin valinta, mutta ei vaan kiinnostanut. Sitten meni tovi. Vasta päätyessäni opiskelemaan sitä toista tutkintoa, uudet poliittiset agitaattorit ottivat minuun yhteyttä**. Eri puolue. Koska olin jo ainejärjestöaktiivi, ajattelin, että no eihän tuosta haittaakaan ole. Tutustuu uusiin ihmisiin, tilaisuuksiin jne. jne. Pääsinkin aika helpolla ja aika nopeassa tahdissa etenemään "poliittisella urallani." Tie vie työryhmiin, lautakuntiin ja lopuksi ylioppilaskunnan hallitukseen. Kaikki vaan tapahtui. Usein homma meni niin, että joku kysyi, olisitko kiinnostunut tästä ja tästä. Useimmiten vastasin, että joo! Itseäni ei ole kyllä tarvinnut tyrkyttää yhtään mihinkään. Vanhemmat poliittiset toimijat sitten hoitivat kähminnän ja sopivat ja ta-dam! Meikä istui vaikka missä.

Sitten tuli kyllästyminen. Joka arki-ilta oli jos vaikka mitä kokousta. Piti tutustua papereihin ja esityksiin. Piti esittää mielipide, poliittinen mielipide. Ikää tuli lisää ja koska toinen jalka oli jo työelämässä, lopahti mielenkiinto ajaa köyhän opiskelijan asiaa. Ei sen puoleen, ei sitä mielenkiintoa ollut ajaa kenenkään asiaa. Lopetin kaikki luottamussuhteeni ja siirryin nk. kannattajaksi. Vanha jermu. Se, joka osallistuu poliittisten opiskelijajärjestöjen vappuboolille ja jota kaikki uudet toimijat katsovat ylöspäin. "Ai olit ylioppilaskunnan hallituksessa, wau." Paitsi, että en ole osallistunut boolitteluihin enää vuosiin. Ehkä ensi keväänä, ehkä ei.

Moni sen aikainen toimija jatkoi eteenpäin politiikan parissa. Varmaan yhtä moni ei jatkanut. Olin taannoin lounaalla kahden ylioppilaskunta-aikaisen poliittisen toimijan kanssa. Molemmat tulivat eduskunnasta 20 minuuttia myöhässä, koska oli joku poliittinen hässäkkä meneillään. Toinen naputteli koko ajan kommunikaattoria ja vastaili puhelimeen, kun The boss (tai joku muu tärkeä) soitti. Toinen tuskaili, että aika ei riitä miehen etsimiseen. Sunnuntait kuulemma vapaata, jos nekään. Sinä hetkenä, silloin siinä tilanteessa, olin onnellinen. Onnellinen, että valitsin toisin. Iloitsin koko loppupäivän, että olen töissä Firmassa enkä mukana aktiisena poliitikkona.

Nostan hattua näille nuorille taitaville ihmisille ja miksei myös vähän vähemmän nuorille. Jos joku nyt haluaa lähteä mukaan poliittiseen toimintaa, se on helppoa. Annan tässä parit vinkit.


1. Hakeudu mukaan valitsemaasi puolueen toimintaan. Valinta kannattaa kohdistaa omaa aatemaailmaasi edustavaan tahoon, muuten hommasta katoaa tekemisen meininki aika nopeasti. Poliittisissa puolueissa on omia tahojaan opiskelijoille, nuorille, naisille jne. Uudet kasvot ovat aina tervetulleita. Useimmiten netistä löytyy yhteystietoja. Sähköposti laulamaan.    

2. Osoita olevasi kiinnostunut. Tämä riittää aika pitkälle. Jos sinulta kysytään, haluatko asettua ehdokkaaksi kevään/syksyn vaaleissa, vastaa kyllä. Jos sinulta kysytään, oletko kiinnostunut tulemaan mukaan johtokunnan toimintaan, vastaa kyllä. Osallistu keskustelutilaisuuksiin, saunailtoihin, mene mukaan tekemään vaalityötä.

3. Opettele sietämään arvostelua. Puolueesi on aina väärä jonkun mielestä, paitsi omien puoluekavereiden. Voit toki tehdä niin, että valitset ystäväsi puoluetaustan mukaan, siten et ainakaan ystäviltäsi kuule arvostelua puolueestasi. Voit myös pyrkiä töihin puolueorganisaatioon. Näin vältyt kiusalliselta tilanteelta aamukahvilla, kun työkaverit pistävät puoluettasi suruttomasti alta lipan. Vastaavasti voit keskittyä työkavereidesi kanssa haukkumaan muita puolueita. Jos kiinnostuksesi puoluetta kohtaan on eri kuin esim. vanhempiesi, pahimmassa tapauksessa välinne katkeavat kokonaan. Lievemmissä tapauksissa he tyytyvät vain huomauttelemaan asiasta.  

4. Unohda vapaa-aika. Mitä korkeammalle etenet poliittisella urallasi, sitä vähemmän sinulla tulee olemaan vapaata. Jos sinusta tulee kansanedustaja, olet sitä lomallakin. Ainakin niin pitkään kuin kausi kestää.

Näihin sanoihin ja näihin tunnelmiin tällä kertaa. Muistakaa kaikki, että äänestäminen on kansalaisvelvollisuus. Jos ei äänestä, ei kannata valittaakaan. Puss och kram!


* En viitsi mainita täällä tämän liikkeen nimeä, ettei googlen hakukone johdata tänne turhanpäiväisiin jorinoihin, jos joku etsii asiallista tietoa. Tai eihän tämä mitään epäasiallista ole.
** En tiedä miksi nämä agitaattorit ottavat aina minuun yhteyttä. En ole koskaan ilmaissut olevani kiinnostunut mistään politiikasta. Silti niiden nenä vainuaa jotain.

Vuosipäivänä

Vuosipäivä lähestyy. Ollaan rakkaan oivan aviomieheni kanssa oltu yhdessä pian kolme vuotta. Sen illan muistan kuin eilisen päivän. Muistan mitä minulla oli päällä, muistan jopa, mitä söin töistä kotiin tullessani ruuaksi. Muistan, että jätin hiukseni pesemättä. Se oli back up-plan. " Sori, nyt mun pitää lähteä kotiin pesemään mun tukkaa" Olin niin monta kertaa ollut epäonnistuneilla treffeillä, että varauduin jo kaikkeen. Sitä paitsi, on mainittava, että en todellakaan ollut menossa treffeille. Menin vain morjestamaan vanhaa tuttua. Matkalla satoi lunta ja kuuntelin kuulokkeista radiota. Radiossa soi Rihannan  Don't Stop the Music . Kädessäni oli punainen sateenvarjo, jonka olin ostanut kesällä Itävallasta. Oli marraskuu ja oli perjantai.


Hyvää vuosipäivää rakkaani!

Työnorja

Välillä tuntuu, että olen Firman ainut työntekijä. Oikeasti. Voisin johdolle ilmoittaa, että irtisanovat muut, minä kyllä pysty huolehtimaan kaikesta. Ei helvetin, helvetti. Miksi tehdä sijaissuusjärjestelmiä, jos niitä ei a) noudateta tai b) ne ovat syntyessään jo niin huonoja, että ne eivät voi toimia. No niin, se siitä.

Joskus Firmassa otetaan meistä kaikki mahdollinen irti.
Koska kuvaa kertoo enmmän kuin tuhat sanaa, lainaan Jubaa.

Hurtta tuli taloon

Joskus asiat menevät niin, että jotain vatvoo ja vatvoo ja yrittää perustella itselleen. Ei kuitenkaan. Josko sittenkin. Ehkä ensivuonna. Meneekö lattia pilalle. Se tuo tulleessaan rapaa ja kuraa. Kuka sitä kasvattaa. Mitä jos se tuhoaa kodin. Sen kanssa olisi kiva olla ulkona ja telmiä. Se toisi sisältöä päiviin, ryhtiä arkeen.

Koira.

Yleensä, kun jotain asiaa pohtii ja miettii, se ei loppupeleissä toteudu lainkaan. Vähän niin kuin lasten kanssa. Jos niiden hankkimista siirtää loputtomiin, on sitten jo liian myöhäistä. Koiran kohdalla tulee kysymykseen oma mukavuus. En tiedä haluanko mennä ulos, jos siellä tulee vaakaräntää. Sitten tapahtuu odottamaton, vahinkoraskaus tai yllätyskoira. Meille tuli yllätyskoira. Koiran anonyymiteetin säilyttämiseksi kutsun häntä, arvon rouvaa, täällä Hurtaksi. Rakas Hurtta. Keski-ikäistyvä rouva, jota omistaja ei oman terveydentilansa vuoksi voinut enää pitää. Ja nyt se on sitten ihastuttanut meitä jo kokonaista neljä päivää.

Se herättää aamulla ja vaatii ulos. Sen ohi ei voi livahtaa klo 7.00 aamupissalle ilman, että saa vastaansa riemukkaan tohinan. Eilen satoi kaatamalla, mutta Hurtta jaksoi painattaa kurassa häntä heiluen. Se ei ollut moksiskaan siitä, että mahanaluskarvat olivat täynnä hiekkaa ja kuraa. Sitä paitsi, emäntä ymmärsi hieman liian myöhään, miksi Hurtalla tosiaan on ne kolme sadeasua. Ihan ehdoton.

Yhteiselon opettelu siis jatkuu. Onneksi tänään ei sada.