Facebookissa oli perjantaina muutamakin henkilö maininnut eräästä tapahtumasta, joka tulee taas muuttamaan koko historian. Valtakunnan kerma on koolla ja tehdään suuria päätöksiä. Tai sitten ei. Kyseessä on siis ylioppilasliikkeen * perinteinen kokous, jossa valitaan uusia jäseniä hallitukseen ja äänestetään kannanotoista. Nämä statuspäivitykset innoittivat minua muistelemaan omia kokemuksiani ylioppilaspolitiikan ja politiikan ylipäätään saralla.
Täytyy tähän alkuun heti todeta, että en ole minkään puolueen jäsen. En erityisemmin kannata mitään puoluetta, erästä puoluetta sympatisoin, toista taas en. Mitä äänestyksiin tulee, olen äänestänyt vaaleissa useita eri puolueita. Yleensä äänestän henkilöä, puolue vaihtelee. Paitsi se yksi puolue, sitä en äänestä. Tainnut tulla jo äidinmaidosta se vastustus.
Lukioikäisenä minua houkuteltiin mukaan erään puolueen nuorten osaston toimintaa. Vuorotellen sieltä soitti joku ja tiedusteli, josko minä tulisin saunailtaa, kokoukseen, teemapäivään. Ei kiitos, oli vastaukseni. Tämä kyseinen puolue olisi ollut perhetaustani tuntien luonnollisin valinta, mutta ei vaan kiinnostanut. Sitten meni tovi. Vasta päätyessäni opiskelemaan sitä toista tutkintoa, uudet poliittiset agitaattorit ottivat minuun yhteyttä**. Eri puolue. Koska olin jo ainejärjestöaktiivi, ajattelin, että no eihän tuosta haittaakaan ole. Tutustuu uusiin ihmisiin, tilaisuuksiin jne. jne. Pääsinkin aika helpolla ja aika nopeassa tahdissa etenemään "poliittisella urallani." Tie vie työryhmiin, lautakuntiin ja lopuksi ylioppilaskunnan hallitukseen. Kaikki vaan tapahtui. Usein homma meni niin, että joku kysyi, olisitko kiinnostunut tästä ja tästä. Useimmiten vastasin, että joo! Itseäni ei ole kyllä tarvinnut tyrkyttää yhtään mihinkään. Vanhemmat poliittiset toimijat sitten hoitivat kähminnän ja sopivat ja ta-dam! Meikä istui vaikka missä.
Sitten tuli kyllästyminen. Joka arki-ilta oli jos vaikka mitä kokousta. Piti tutustua papereihin ja esityksiin. Piti esittää mielipide, poliittinen mielipide. Ikää tuli lisää ja koska toinen jalka oli jo työelämässä, lopahti mielenkiinto ajaa köyhän opiskelijan asiaa. Ei sen puoleen, ei sitä mielenkiintoa ollut ajaa kenenkään asiaa. Lopetin kaikki luottamussuhteeni ja siirryin nk. kannattajaksi. Vanha jermu. Se, joka osallistuu poliittisten opiskelijajärjestöjen vappuboolille ja jota kaikki uudet toimijat katsovat ylöspäin. "Ai olit ylioppilaskunnan hallituksessa, wau." Paitsi, että en ole osallistunut boolitteluihin enää vuosiin. Ehkä ensi keväänä, ehkä ei.
Moni sen aikainen toimija jatkoi eteenpäin politiikan parissa. Varmaan yhtä moni ei jatkanut. Olin taannoin lounaalla kahden ylioppilaskunta-aikaisen poliittisen toimijan kanssa. Molemmat tulivat eduskunnasta 20 minuuttia myöhässä, koska oli joku poliittinen hässäkkä meneillään. Toinen naputteli koko ajan kommunikaattoria ja vastaili puhelimeen, kun The boss (tai joku muu tärkeä) soitti. Toinen tuskaili, että aika ei riitä miehen etsimiseen. Sunnuntait kuulemma vapaata, jos nekään. Sinä hetkenä, silloin siinä tilanteessa, olin onnellinen. Onnellinen, että valitsin toisin. Iloitsin koko loppupäivän, että olen töissä Firmassa enkä mukana aktiisena poliitikkona.
Nostan hattua näille nuorille taitaville ihmisille ja miksei myös vähän vähemmän nuorille. Jos joku nyt haluaa lähteä mukaan poliittiseen toimintaa, se on helppoa. Annan tässä parit vinkit.
1. Hakeudu mukaan valitsemaasi puolueen toimintaan. Valinta kannattaa kohdistaa omaa aatemaailmaasi edustavaan tahoon, muuten hommasta katoaa tekemisen meininki aika nopeasti. Poliittisissa puolueissa on omia tahojaan opiskelijoille, nuorille, naisille jne. Uudet kasvot ovat aina tervetulleita. Useimmiten netistä löytyy yhteystietoja. Sähköposti laulamaan.
2. Osoita olevasi kiinnostunut. Tämä riittää aika pitkälle. Jos sinulta kysytään, haluatko asettua ehdokkaaksi kevään/syksyn vaaleissa, vastaa kyllä. Jos sinulta kysytään, oletko kiinnostunut tulemaan mukaan johtokunnan toimintaan, vastaa kyllä. Osallistu keskustelutilaisuuksiin, saunailtoihin, mene mukaan tekemään vaalityötä.
3. Opettele sietämään arvostelua. Puolueesi on aina väärä jonkun mielestä, paitsi omien puoluekavereiden. Voit toki tehdä niin, että valitset ystäväsi puoluetaustan mukaan, siten et ainakaan ystäviltäsi kuule arvostelua puolueestasi. Voit myös pyrkiä töihin puolueorganisaatioon. Näin vältyt kiusalliselta tilanteelta aamukahvilla, kun työkaverit pistävät puoluettasi suruttomasti alta lipan. Vastaavasti voit keskittyä työkavereidesi kanssa haukkumaan muita puolueita. Jos kiinnostuksesi puoluetta kohtaan on eri kuin esim. vanhempiesi, pahimmassa tapauksessa välinne katkeavat kokonaan. Lievemmissä tapauksissa he tyytyvät vain huomauttelemaan asiasta.
4. Unohda vapaa-aika. Mitä korkeammalle etenet poliittisella urallasi, sitä vähemmän sinulla tulee olemaan vapaata. Jos sinusta tulee kansanedustaja, olet sitä lomallakin. Ainakin niin pitkään kuin kausi kestää.
Näihin sanoihin ja näihin tunnelmiin tällä kertaa. Muistakaa kaikki, että äänestäminen on kansalaisvelvollisuus. Jos ei äänestä, ei kannata valittaakaan. Puss och kram!
* En viitsi mainita täällä tämän liikkeen nimeä, ettei googlen hakukone johdata tänne turhanpäiväisiin jorinoihin, jos joku etsii asiallista tietoa. Tai eihän tämä mitään epäasiallista ole.
** En tiedä miksi nämä agitaattorit ottavat aina minuun yhteyttä. En ole koskaan ilmaissut olevani kiinnostunut mistään politiikasta. Silti niiden nenä vainuaa jotain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mikä on sinun tarinasi?