Mutta sitten on kummipoika. Minua on siunattu ihanalla ja suloisella kummipojalla. Hänelle kaikkien mieluiten antaisin lahjaksi yhteistä aikaa. Joskus sitä aikaa olikin paljon silloin, kun vielä asuttiin saman postinumeron alueella, mutta nykyään vähemmän. Harmillista, sillä tästä mini-ihmisestä on kasvanut kovaa vauhtia pikkuihminen ja nykyään puuhasteltavaakin yhdessä on enemmän. En ole koskaan laskenut euroja, kun kyse on tämän veitikan lahjoista.*** Eikä se raha ole tässä se pointti tälläkään kertaa. Ongelma on tavarassa. Kummipojan vanhemmat ovat hyvin ekohenkisiä, äärimmäisen taloudellisia ja inhoavat kulutusjuhlia. Tähän saakka olen ostanut lahjoja kummipojan äidin toiveiden mukaan. Nyt, kun veitikka osaa jo itse sanoa mistä tykkää, tuntuisi kovin julmalta ostaa ekomyssy, kun toinen toivoo pukilta legoja.
Täytyy tässä vaiheessa todeta, että itse inhoan myös kulutusjuhlia ja kaikenlaista krääsää. Yritän olla antamatta lahjaksi mitään turhaa ja kertakäyttöistä ja haluan kunnioittaa vanhempien toivetta, olla hukuttamatta veitikkaa lahjoihin. Olen vähän sormi suussa tämän asian kanssa... Eikös legot ole ihan hyviä ja kestäviä lahjoja? Niillä voi leikkiä
* Perheellä tarkoitan tässä tapauksessa mieheni lisäksi omaa lapsuudenperhettä hieman laajennettuna. Äiti, isä, veli, veljen vaimo ja heidän lapsi.
** Lapsi on alle puoli vuotias, joten hän tuskin vielä ymmärtää joululahjoista mitään, mutta suvun nuorin on aina erikoisasemassa.
*** Rahalla ei ole koskaan ollut suurta roolia elämässäni. Saan mielestäni ihan kohtuullista palkkaa. Jonkun mielestä olen takuulla palkkakuopassa ja minun pitäisi ryhtyä taistelemaan sieltä ylös. Olen pärjännyt pienellä opintotuella ja nyt pärjään palkallani. Ei ne suuret tulot vaan pienet menot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mikä on sinun tarinasi?