Jouluviikko on töiden puolesta ollut niin rankka, että tänään, päivää ennen jouluaatto olo on aika rätti. Eilen koin ensimmäistä kertaa elämässäni, miten stressi voi tuntua vatsassa. Lyhyessä ajassa oli pakko saada asiat tehdyksi. Ja vatsaan sattui.
Joulun lähestymisen huomaa parhaiten töissä, koska se aiheuttaa meille the Firman työntekiöille kiirettä, stressiä ja ahdistusta. En halua kertoa työpaikkaani, työtehtäviäni tai mitään tunnistettavaa, mutta sen voin sanoa, että en kuitenkaan ole kaupallisella puolella (siis myynti tms.) töissä. Joulu silti näkyy meillä selvästi. Eilinen oli se huipentuma, tänään on hiljentynyt. Tänään voin katsoa, mitä jäi eilen tekemättä, kun yritin sammutella tulipaloja.
Itse en ole mitenkään jouluriippuvainen. Erään ystäväni (aikuisen naisen) on pakko matkustaa joka vuosi vanhempiensa luokse viettämään joulua, koska joulu ei tunnu muuten miltään. Tänäkin vuonna hän jättää aviomiehensä yksin töihin kaupunkiin ja matkaa itse pohjoiseen. Ymmärrän häntä, mutta itsestäni ei olisi siihen. Viime joulun vietimme vanhempieni luona maalla. Jouluun siellä liittyy paljon perinteitä, joista kyllä tykkään, mutta olen tyytyväinen, että tänä jouluna olemme täällä kotona ja miehen vanhempien luona. Ajatus, että vielä tänään pitäisi matkustaa, saa minut voimaan pahoin.
Kotona odottaa kuusi koristelua ja kinkku pitää paistaa. Muuten joulu saa tulla.
Marraskuu on mennyt yli puolen välin. Useampi naapuri on jo ripustanut joulu kausivalojaan ikkunoihin ja parvekkeille.
Itse tein tänä vuonna jotain poikkeuksellista.
Vastapainona lapsiaiheisille joulukorteille kuvasin meidän koiraa. Ja onneksi on tällaisille askartelutumpeloille tosi hyviä nettisivuja, joista voi tilata kätevästi kuvakortit.
Marraskuu kulunut miltei loppuun eikä talvesta ole tietoakaan. Tänä aamuna rupesin miltei itkemään, kun raitiovaunupysäkillä seistessäni alkoi satamaan vettä. Rakastan kesää, tykkään syksystä ja talvesta, mutta inhoan tätä välikautta. Aamulla on pimeää, illalla on pimeää ja koira kantaa kiloittain kuraa sisälle.
Onneksi on sentään hyvänmielen musiikkia!
Bo Kaspers Orkester - Undantag
Olen pitänyt blogia hieman yli vuoden. Tarve lähti valtavasta kirjoittamisen halusta. Suurin osa siitä kirjoittamiseen vaadittavasta energiasta on tosin mennyt graduuni, joka on ihan kohta valmis! Pientä viilausta vain ja sitten homma pakettiin. Uskomatonta. Blogi taas riutuu monesta syystä. En jaksa jäsennellä ajatuksia teksteiksi enkä halua kirjoittaa tajunnanvirtaa. En jaksa panostaa kunnolla ulkoasuun. En jaksa tehdä blogista julkista, tarkoittaen sen laittamista blogilistalle tms. En jaksa edes pohtia teemaa, jonka ympärille blogini muodostuisi. Sillisalaatti jatkuu ainakin toistaiseksi epämääräisen epäaktiivisena.
Aamulla töihin kiiruhtaessani kuulin radiosta kaksi biisiä, joita olin viimeksi kuunnellut vuosia (vuosia) sitten. Ensimmäinen oli The Bangles Eternal Flame. Yläasteella saimme pitää paikallisradiossa koulun toivekonsertin ja luokassamme äänestettiin valinnasta. Opettaja kirjoitti ehdotuksia ylös taululle sitä mukaan, kun niitä tuli. Mieleeni on erityisesti jäänyt se, että hän ei osannut kirjoittaa kyseistä kappaletta. Lausuttiinhan se niinkin vaikeasti kuin i-töörnal fleim. Kaverini kävi sen sinne raapustamassa. Enää ei liene löydy yhtään opettajaa, joka ei osaisi englantia. 90-luvlla näin vielä oli.
Mutta, tässä siis pängles ja i-töörnal fleim!
Tämän toisen ihanuuden, The Corrsin So Young -kappaleen kuulin ensimmäistä kertaa (kuulin ylipäätään koko bändistä) siellä toisessa EU-maassa vietetyn vuoden aikana. Oli ihana kesäilta ja istuin talomme portaiden yläpäässä ja kuuntelin alakerran olohuoneesta soljuvaa musiikkia. Silloin olin niin nuori eikä sillä ollut mitään merkitystä, vaikka en söisi tai nukkuisi silmäystäkään. Ja huomenna kaiken voisi tehdä taas uudelleen.
Vaalikuume nousee jo ainakin minulla, sillä presidentinvaaleihin on aikaa alle puoli vuotta! Jaiks! Ehdokkaatkin näyttävät olevan aika hyvin selvillä jo. Itselleni valinta oli helppo, äänestän Niinistöä. Valinta oli oikeastaan lapsellisen helppo, varsinkin, jos katsoo ehdokkaita. Haavistoa olisin voinut harkita äänestäväni ensimmäisellä kierroksella, mutta toisaalta pelkään, että sen seurauksena toisella kierroksella on Soini ja jompi kumpi Paavoista. Hrrr.. En uskalla ottaa sitä riskiä. Sitä paitsi, tykkään Saulista ihan oikeesti. (Tykkäsin fb:ssä kohteesta Sauli Niinistö.)
Olen tavannut Saulin kerran. Tai no, olisin tavannut, jos Sauli olisi ennättänyt juttelemaan kanssani. Me olimme samassa tilaisuudessa puhujina, tai itse olin ikään kuin juontajana ja Sauli puhujana, mutta siis molemmat äänessä. No, valitettavasti Sauli lähti heti puheensa jälkeen tilaisuudesta veke, joten virallisesti ei siis tavattu. Huom! Vielä! (Lukaisin viikonloppuna Saulin kirjan Viiden vuoden yksinäisyys ja huomasin, että Saulilla oli tapana jättää erilaisten kokousten ym. kissanristiäisten kemupuoli väliin, joten eipä tämä meidän yhteinen tilaisuuskaan tehnyt sitten poikkeusta.)
Minä olen tavannut myös Paavo Väyrysen. Hänet olet tavannut ihan oikeasti. Ollaan ihan käsipäivää sanottu ja esittäydytty. Täytyy kyllä yllättäen todeta, että hänestä jäi ihan miellyttävä muisto. Paavo oli ystävällinen ja aidosti kiinnostunut, mitä minulle (meillä, olin seurueessa, joka hänet tapasi) oli sanottavana. Ja huom! Hänellä(kin) varmaan oli kiire, mutta hän silti jäi kuuntelemaan meitä ja keskustelemaan kanssamme. Anteeksi Paavo, että en silti voi äänestää sinua. Jos Sauli ei olisi ehdokkaana, niin ehkä sitten, iso ehkä. Meidän käsitys joistain asioista on vaan ihan erilainen. No bad feelings!
Sitä toista Paavoa en ole tavannut koskaan. Olisin voinut. Ne asui melkein naapureina hyvän ystäväni kanssa. Siis silleen naapureina, kun maalla määritellään. Molemmat asuivat Töölössä. Ystäväni oli nähnyt hänet usein (ulkoiluttamassa koiraa?). Sitten ystäväni muutti vähän kauemmas, joten nykyään ne asuu vaan samoilla hoodeilla.
Taidanpa lukaista vielä Hiljaisten historian. Ehkäpä raavin sen jälkeen jonkin sortin kirja-arvosteluja.
Kävin koeajamassa Musiikkitalon Apocalyptican konsertissa, kun liput sinne irtosivat suhteellisen helposti. Ensimmäistä kertaa Musiikkitalossa ja ensimmäistä kertaa Apocalyptican konsertissa. Tässä vähän fiilistelyä.
Musiikkitalo yllätti. Talossa ei taida olla yhtään ainutta istuinpaikkaa, josta ei lavalle näkisi. Paikka oli kaiken puolin tyylikäs, vailla prameutta, jonoja ja sumppuja ei kertynyt edes niihin kapeisiin käytäviin, joita oli kritisoitu. Mielestäni ne eivät mitenkään erityisen kapeita olleet, mutta ehkäpä talon massiivinen koko sai käytävät tuntumaan kapeilta. Paikatkin löytyivät pienen sähläyksen jälkeen suhteellisen helposti. Musiikkitalo tuntui taipuvan rockiin tai pitäisikö sanoa selloheavyyn hyvin. Ohjelmistossa konsertti oli tosin katergoriassa kevyen musiikin konsertti, joten en sitten tiedä miten raskas musiikki siellä toimii ;)
Keikkaa en ryhdy arvostelemaan, mutta arvion siitä voi lukea Hesarin sivuilta. Olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että parhaimmillaan yhtye oli hiljaisemmissa numeroissa, kun rumpujen pauke taukosi. Toisaalta pidin myös todella paljon laulajan kera vedetyistä biiseistä. Mieheni taas ei perustanut näistä esityksistä. Biiseinä kuultiin mm. ihan I'Don't Care sekä End Of Me ja I'm Not Jesus. Solistina konsertissa oli Tipe Johnson (Leningrad Cowboys), vaikka kaukaa katsottuna näyttikin aluksi siltä, että lavalle kiipesi Jone Nikula. Uudet silmälasit lienee tarpeen.
Istun duunissa ja minulla ei ole mitään tekemistä. Absurdia.
Korjataan, minulla on tekemistä. Nyt pitäisi tehdä ne työt, mitkä olen siirtänyt sille päivälle, kun ei ole mitään muuta tekemistä. Vanhojen pinojen läpikäyntiä, ohjeiden päivittämistä ja mm. tulostimen päivittämistä niin, että kaikki tulosteeni tulisivat samaan tulostimeen. Tällä hetkellä tulosteeni tulevat ympäri taloa oleviin tulostimiin riippuen siitä, mistä järjestelmästä milloinkin tulostelen. (Mainitsinkohan sanan tulostin tarpeeksi monta kertaa?) Luonnollisesti minulla ei ole oikeuksia muuttaa määriteltyjä tulostimia. Oikeus on vain PÄÄkäyttäjällä. PÄÄkäyttäjä on siis joukko henkilöitä numeron päässä. Tuntematon tuttavuus.
Minun on pakko istua täällä, sillä meillä töissä on kellokortti. Se on jo nyt miinuksella, kesän jäljiltä, joten pakko yrittää olla edes 10 minuuttia extraa. Olenkin palkinnut itseäni seuraavasti: Teen ikävän tehtävän edes osittain valmiiksi. Siirryn Suomi24 palstalle lukemaan ihmisten mielipiteitä siitä, voiko purjeveneeseen ottaa koiran.* Raivostun keskustelusta. Palaan tekemää tehtävän loppuun. Edes osittain.
Fru L
Ps. Taistelu pikkujouluista on alkanut. Miksi minusta tuntuu, että se alkaa joka vuosi aina vain aikaisemmin.
* "Ei herrantähden voi ottaa, siis niistähän tulee karvaa ja hiekkaa veneeseen. Mitä ihmiset oikein ajattelevat." Niin koirista todellakin tulee karvaa ja hiekkaa asuntoon, autoon ja vaikka sinne veneeseen. Ketjun aloittaja oli alunperin vain halunnut saada kokemuksia, miten elo koiran kanssa onnistuu veneessä. No arvatkaa saiko vastauksia kysymykseensä? Ei saanut, vaan sai älyttömiä vastauksia kuten tuo ylläoleva. Tai vastauksia tyyliin, koirat ja veneet eivät sovi yhteen. Ihminen, jolla on koira / vene ja harkitsee veneen/koiran hankkimista on idiootti.
Facebookissa on kiertänyt tiheään status "tykkää niin saat vuoden." En ole juurikaan innostunut näistä kierostatuksista ja jätän myös naamakirjassa niistä tykkäämättä. Päässäni kuitenkin muhi ajatus muisteluista viime vuosituhannelta ja päätinkin käydä läpi koko joukon vuosia. Kymmenessä vuodessa tapahtuu muutes paljon.
1991 olin 14-vuotias, aloitin syksyllä yläasteella 8. luokan ja olin usein rehtorin puhuttelussa. Olin aika kärkäs sanomisissani, mistä syystä erityisesti biologian opettaja lähetti minut rehtorin nuhdeltavaksi. Ensimmäinen koirani jouduttiin lopettamaan sairauden vuoksi ja muistan itkeneeni silmät päästäni.
1992 kävin rippikoulun ja karkasin nuorisoseuralle diskoon, kun vanhempani eivät minua sinne päästäneet. Karkailustani seurauksena oli se, että jatkossa vanhemmat päästivät minut sinne luvan kanssa. Ehkä heistä oli mukavampi, että he tiesivät, missä olin. Äiti vei ja haki.
1993 aloitin lukion. Nuorisotalon diskot vaihtuivat seurakunnan nuorteniltoihin.
1994 olin isosena kaikilla mahdollisilla leireillä. Vedin nuorteniltoja ja rukouspiirejä. Tässä vaiheessa vanhempani olisivat olleet todella tyytyväisiä, jos olisin jäänyt nuorisoseuran diskoihin. Kaverin äiti kielsi kaveriani osalllistumasta erään herätysliikkeen toimintaan. Hän pelkäsi, että meidät oli aivopesty. Terve pelko. Jälkeenpäin ajateltuna, se ei kylläkään ollut aivopesua, ei ainakaan omalla kohdallani. Kaveristani en tiedä.
1995 aloitin autokoulun, täytin 18-vuotta ja sain ajokortin. Lainasin usein tätini vanhaa Opelia. Siinä ei ollut lainkaan tyhjäkäyntiä. Auto sammui jokaisessa risteyksessä. Kyseisenä vuonna tanssimme vanhojen tansseja. Seurustelin henkilön kanssa, jolla oli jo oma auto. Se vasta oli jotain. Lisää niistä seurusteluista voi sitten lukea täältä. Menin myös ensimmäistä kertaa baariin. En juonut lainkaan alkoholia.
1996 pääsin ylioppilaaksi. Aloitin opinnot, jotka valmistivat minut ensimmäiseen ammattiini. Tutustuin rakkaaseen ystävääni. Join itseni humalaan elämäni ensimmäisen kerran ja oksensin baarin vessaan.
1997 opiskelin ja asuin kivassa opiskelija-asunnossa. Seurustelin. Kesän olin töissä hautausmaalla.
1998 oli draaman vuosi. Erosin poikaystävästäni ja aloitin uuden suhteen. Välissä oli myös monia ihastuksia ja säätöjä. Vietin kaksi viikkoa Kanarialla bilettämässä ja aurinkoa palvoen. Ystäväni "ennusti" minulle usein tarot-korteilla. Olin taas hautausmaalla kesätöissä.
1999 opiskelin, tein töitä opintojen ohessa, seurustelin epävakaassa suhteessa ja tein opinnäytetyötäni. Biletin usein. Odotin milleniumia. Seurasin televisiosta Emmerdalea ja Salkkareita.
2000 Tein loppuharjoittelun talvella ja valmistuin kevättalvella. Lähdin uudestaan bailauslomalle Kanarialle. Keväällä lähdin töihin toiseen EU-maahan. Toisessa EU-maassa katsoin elämäni ensimmäisen kerran Big Brother ohjelmaa. Jäin koukkuun. Vuosi 2000 loppui kotibileissä Glen Ellen roadilla.
Noiden kymmenen vuoden aikana muutuin nuoresta aikuiseksi. Nyt ajateltuna ne mielenkiintoisimmat vuodet olivat kuitenkin vielä edessä. Kaiken kaikkiaan mennyt kymmenys oli huoletonta aikaa, vaikka mukaan mahtui paljon vakavaakin pohdintaa. Suurin muutos lienee ollut se, että tiivis seurakuntayhteys katosi. En sano, että se olisi ollut vain hyvä tai vain huono asia. Se on ollut molempia. Opin ajattelemaan itse ja ehdottoman mustavalkoinen maailma muuttui sateenkaaren väriseksi. Toisaalta moni hyvä ihmissuhde päättyi.
Tämän hajatelman loppuun musiikiksi valikoitui yllättäen Juha Tapion Minun Ikäväni Näyt. Se soi jo vuonna 1999 ja soikoon edelleen 2011.
Ensimmäinen alkaa T- kirjaimella, toinen H-kirjaimella ja kolmas P-kirjaimella.
T = Tango. Kyllä vain, laulettuna, soitettuna ja tanssittuna. Kaikki kolme menevät.
H = Harmonikka (aka hanuri, haitari) ja erityisesti haitarimusiikki. Ah miten surumielestä ja miten kiihkeää. Lapsena minua yritettiin taivutella opettelemaan sen soittoa, mutta olin umpiniskainen ja itsepäinen. Ei kiitos silloin, on suuri harmitus tänään.
P = Purjehdus. Ei liity mitenkään kahteen edelliseen, mutta siitä saa ihan samanlaisen fiiliksen kuin esimerkiksi oheisen kappaleen kuuntelemisesta. **
Fru L
* Ja ehkä parista muustakin jutusta, mutta ne ei oikein sovi tähän yhteyteen. ** Siis minä saan, joku muu ei saa.
Näin unta, että blogini jokaista kirjoitusta oli kommentoitu satoja kertoja. Väänsin itkua lukiessani kommentteja ja yrittäessäni vastata jotain niiden kirjoittajille.
Mieheni näki unta, että meille syntyi tyttövauva ja hän oli unohtanut kertoa sen äidilleen.
In real life alan olla hieman väsynyt töihin. Ylenin esimieheksi the Firmassa. Olen vajaan kuukauden puskenut töitä niska limassa. En saa mitään valmiiksi. En osaa. Onneksi kohta on kesäloma.
Parina viikkona ulkona tuullut liikaa, joten en ole päässyt edes purjehdustreeneihin. "Peruttu kovan tuulen vuoksi" alkaa olla jo mantra. Uusi yritys ensi viikolla. En takuulla enää osaa yhtään mitään. Loputkin muistikuvat siitä, miten sitä paattia ohjataan katoavat.
Mitä on tapahtunut? Olenko ollut jossain selluliittia poistavassa hoidossa tietämättäni?
Ehei, en ole. Olen purjehtinut. Vaihtanut käännöksissä (vendassa ja jiipissä*) puolta, siirtynyt veneen toiselta laidalta toiselle laidalla. Koska käännöksiä on harjoiteltu paljon, on persaus liikkunut suhteellisen usein ja rivakasti laidalta toiselle. Seurauksena kipeä ja mustelmilla oleva takalisto. Luullakseni tämä ongelma tulee, tai siis toivon niin, helpottamaan, kun taidot karttuvat. Ehkäpä myös asianmukaiset purjehdushousut minimoisivat vammoja.
Yllättävää oli se, että takalistolla ollut selluliitti on kadonnut. Iho on sileä ja pehmeä. Ilmeisesti takapuolen ruhjominen kiihdytti verenkiertoa siihen malliin, että sellulliitti saanut kyytiä. Muuta syytä en tähän keksi. En valita.
Fru L
* Venda on vastakäännös eli käännetään vene uuteen suuntaan vastatuulen kautta. Jiippi taas on myötäkäännös.
Purjehdustreenit jatkuivat viikonloppuna. Märkää puuhaa, jostain syystä aallokko oli huima (lue valtaisa), tai siltä se ainakin tuntui siinä soutuveneen kokoisessa paatissa, jossa oli kaksi iso(hko)a purjetta. Tuuli myös kiitettävästi. Paatti kääntyi aina väärään suuntaan, mihin sen piti mennä. Kuulemma piinasin venettä. Ei aavistustakaan, mitä se tarkoitti. Eikä siinä rytäkässä tule muutes kyseltyä, että mitä helvataa se piinaaminen on. Veneellä oli ilmeisen kuumottavat paikat käsittelyssäni. Myöhemmin minua valaistiin, että voi piinata myös tarkoituksella, mutta jos piinaa liikaa, ei hyvä. En jaksa katsoa wikipediasta, mitä se tarkoittaa. En myöskään saanut suutani auki silloin, kun valmentaja kysyi: "Onko kenelläkään kysyttävää?" Juuri sillä hetkellä kaikki kysymykset ottivat päästäni hatkat ja tyydyin vain hymyilemään sekopäisen näköisenä. Ainut ajatus päässäni oli, että mun on pakko keksiä jotain kysyttävää, mun on pakko keksiä jotain kysyttävää. No, valmentajalla oli ilmiselvästi vuoden pahin darra, joten se oli varmaan salaa ihan tyytyväinen, että mä keksinyt mitään älykästä kysyttävää. Ja mitä siihen krapulaan tulee, niin mä olin aika huolissani valmentajan moraalista. Miten se voi juhlia edellisenä päivänä, jos se tietää, että seuraavana päivänä tulee läjäpäin aloittelijoita, jotka ovat jo onnistuneesti hajottaneet muutaman veneen ja jotka pitää lähettää sillä pikkupaatilla avomerelle, lähes. Ja sinne avomerelle päästäkseen pitää ensin yrittää mahtua ulos maailman kapeimmasta väylästä, jota käyttävät myös kaiken maailman moottorivenesuharit, sunnuntaisoutelijat, Puolustusvoimat ja mm. poliisit!
Täytyy tietysti muistaa, että valmentaja on syntynyt silloin, kun meikäläinen on jo ottanut ensimmäisiä orastavia askeleita kohti teini-ikää.* Luonnollisestikaan parikymppiä ja risat ikäisellä kaverilla ei ole krapula-aamuina yhtä pahoja vaikeuksia, kun keski-ikäistyvällä naisihmisellä. Sitä paitsi tässä iässä se krapula saattaa tulla jo lasillisesta punaviiniä. Uskoisinkin, että parikymppinen, hyvässä kunnossa oleva nuorimies, voi juoda vähän enemmän kuin lasillisen viiniä, olematta aamulla täysin haamuna. Lue: voi juoda muutaman oluen ja olla silti ihan skarppina aamulla opettamassa puupääoppilaita. Tämän perusteella uskon myös, että ko. parikymppinen nuorimies lienee tyhjentänyt koko viinipaksin plus pari shottia juuri ennen pilkkua. No, onneksi kaikesta huolimatta selvittiin ehjin nahoin eikä kukaan kolaroinut kenenkään kanssa.
Persusta kastui, jalat kastuivat, kädet kastuivat. Jännitti niin vietävästi. Silti se oli hauskaa, kun pääsi ylitse siitä sisällä möyrivästä jännityskrampista. Treenaaminen jatkuu, koska jos jotain opin, niin opin, että en osaa yhtään mitään. Luvassa on siis jatkossakin mitä ilmeisemmin märkää luettavaa ja viiltävää analyysiä. On tavallaan mahtavaa, että on aikuisena saanut mahdollisuuden tutustua johonkin todella uuteen asiaan, joka on ihan täysin oma maailmansa. Niin ja luonnollisestikin pitää opetella sitä ihan uutta kieltä.
Fru L
* Oikeasti minulla ei ole aavistustakaan, että minkä ikäinen se kaveri on. Salaa toivon, että hän olisi minua huomattavasti vanhempi, jotta ei tarvitsisi tuntea olevansa ihan teinipojan oppien varassa. Pahoin vaan pelkään, että niin siloposkinen kaveri on kuitenkin lähempänä 20 ikävuotta kuin neljääkymmentä.
Vuosi sitten nämä sanat eivät merkinneet mitään. Kouluruotsillani olisin voinut sanoa, että isosta ryssimisestä olisi ollut kyse tai jotain sinnepäin, mutta metsään olisi mennyt. Merisään kohdalla kanava yleensä kääntyi. Oikeastaan se kääntyi jo ennen merisäätä, koska en koskaan aikaisemmin kuunnellut sitä kanavaa, jolta merisää tuli. Ennen viime kevättä en juurikaan ollut ollut veneessä. Kerran olin ollut tädin moottoriveneessä ja joitain kertoja soutuveneessä. Siksi olin lievästi sanottuna jännittynyt, kun lähdimme viime keväänä viikonlopun purjehdusreissulle appiukon veneellä. Ostin jopa pahoinvointilääkkeitä varalle. Onneksi niille ei sitten kuitenkaan ollut mitään käyttöä. Yllättäen huomasin jopa nauttivani olostani siinä ahtaassa, keinuvassa laatikossa.
Nautin ilmeisesti niin paljon, että tänä kevääni menin sitten purjehduskurssille. No, tunnustettava on, että en ollut tämän kurssin suhteen kamalan oma-aloitteinen. Rakasta aviomiestäni on kiittäminen tästä. Itse kurssiin suhtauduin myös äärimmäisen skeptisesti. Kyseessä oli siis kurssi aloittelijoille ja sana aloittelija nosti karvat pystyyn. Hyvässä muistissa on vielä se kuuluisa akrobatian alkeita aikuisille-ryhmä.
Onneksi, onneksi ja vielä kerran onneksi kyseinen purhjehduskurssi lähti todellakin liikkeelle alkeista. Valmentaja aloitti kurssin piirtmällä fläppitauluun veneen ja sanomalla: "Tässä on vene, tämä on masto ja tämä köli." Veneeseenkin päästiin ja purjehtimaan.
Tässä vaiheessa lienee syytä mainita veneistä sen verran, että kyseessä olivat ns. kevytveneet. Kevytveneen erottaa tavallisesta (köli)veneestä kölin tyyppi, kevytveneissä ei ole painoköliä. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että kevytvene saattaa mennä nurin. Jippii. Tämä on siis mielestäni se oleellisin asia tietää. Appiukon venettä ei kuulemma saa nurin, koska se on tavallinen kölivene. Lisää informaatiota löytyy täältä ja täältä. Thank you wikipedia! Kursseja järjestää Helsingissä ainakin HSS. Puhuvat myös suomea.
Ihan pakko vielä lopuksi mainita (ja tätä en maininnut kurssilla), että olen ollut kuokkimassa America's Cupin Vip-bileissä Valenciassa vuonna 2007.* America's Cup on siis ihan hemmetin iso purjehdustapahtuma, joihin meikäläisellä ei ole mitään asiaa tulevaisuudessakaan. Paitsi ehkä kuokkimaan sinne bileisiin. Niin ja entinen työkaverini valmistaa purjeita kilpaveneisiin. Tätäkään en maininnut, kun purjehdustaustaa kysyttiin. Sanoin vain, että olen ollut kaksi kertaa veneessä (hengaamassa viinilasi kädessä).
Ai niin, stora on isopurje (jonka puomi voi tulla päähän, jos ei ole tarkkana). Fokka on se pieni purje edessä. Skuutti on se naru, joka tulee purjeesta ja josta pitää pitää kiinni henkensä kaupalla. (Ihan älytöntä, että sitä ei voi vaan sanoa naruksi.) Kryssiä tarkoittaa luovimista eli vähän niin kuin purjehtimista, paitsi oleellista on tässä se tuulen suunta. Kun tulee ylhäältä ja mennään sivulle niin kryssitään. Ehkä. Paitsi, että mun mielestä tuuli ei koskaan tuule ylhäältä vaan sivulta, mutta nämä viisaat purjehtijat ovat sitä mieltä, että tuuli tulee ylhäältä alas. Ja että venettä pitää kääntää alas tai ylös. Anteeksi vaan maalaisuuteni, mutta minun mielestäni vene kääntyy jommalle kummalle sivulle, mutta ei ylös tai alas paitsi silloin, kun se kaatuu. Ja sitä kaatumista ei tässä tavoitella.
Fru L
* En edelleenkään osaa selittää, että miten se kaikki tapahtui, mutta kyllä se aina yhden muistelun arvoinen ilta on.
Edit 18.5.// Sen verran pakko sanoa tuosta ylemmästä kuvasta, että se on bongattu The Mayo Sailing Clubin sivuilta. Niille, jotka eivät tiedä, niin valaistuksena sen verran, että Co. Mayo on Irlannissa länsirannikolla. Huikea ja ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, siis koko länsirannikko. Tosin ei pidä olla kuvien antamassa harhaluulossa, että siellä paistaisi aina aurinko. Useimmiten siellä sataa vettä.
Siis mitä hittoa?? Sain naamakirjassa kutsun erään tyypin synttäreille. No eipä tässä mitään muuta, kun en edes tiennyt, että se tyyppi on mun ystävä. Mutta näköjään oli. Olen pihalla. Tiedän kyllä tämän ko. henkilön, mutta en tunne häntä, enkä muista todellakaan, että me olisimme olleet ystäviä, edes naamakirjassa. No, sitäkin suuremmalla syyllä ihmettelen, että miksi ihmeessä hän kutsui minut juhliinsa, kun täyttää pyöreitä. Me emme ole edes hyvää-päivää-tuttuja. Ihmettelen. Taitaa olla aika myös tsekata facebookin ystävät läpi yllätysten varalta.
Töissä on muutoksen tuulia. Nykyistä työpaikkaani ei ole ehkä olemassa enää vuonna 2012. Uhkaako minua kilometritehdas? Mitä minulle tapahtuu? Syöksynkö perikatoon? En jaksa ajatella. The Firmassa on muutoksen tuulet puhaltaneet ennenkin, en ota paineita. Tai en ainakaan jaksa ottaa niitä juuri nyt. Varvasta särkee liikaa.
Näin kävi, koko 21,1 km tuli juostua. En voi sanoa, että tuosta noin vaan ja eipä tunnu missään, nimittäin kyllä tietää kropassaan juosseensa. Aikaa kului hieman alle 2 h 40 min. eli tavoite täyttyi. Epämääräisenä tavoitteenani oli nimittäin juosta alle 2 tunnin ja 40 minuutin. Tähän olen tyytyväinen. Toinen epämääräinen tavoitteeni oli juosta koko matka lukuun ottamatta juottopisteitä. Tämä täyttyi vain osin. Viimeinen ylämäki oli pakko kävellä. Stadionin kaarteessa pystyin sitten kuitenkin ottamaan loppukirin ja ohittamaan juoksijoita. Kaloreita paloi yli 2000. Syke kävi huipussaan 192.
Maaliin tulon jälkeen tein virheen, jota ei olisi viisaampien mukaan pitänyt tehdä. Join kaksi mukillista urheilujuomaa ja annoin hetken kuluttua ylen. En ollut ainoa. Olin kyllä ollut tietoinen, että urheilujuomaan pitää totuttautua ja näin olinkin tehnyt. Ilmeisesti en vaan ollut tehnyt sitä riittävän rankan harjoittelun yhteydessä. Tai toisin sanoen, en ollut harjoitellut riittävän rankasta, jotta olisin päässyt kokeilemaan urheilujuoman toimivuutta, tai toimimattomuutta.
Lauantai-iltana analysoin juoksua päässäni lyhyesti. Ensimmäiset 10 kilometriä sujuivat kevyesti, hyvin kevyesti. Pystyin puhumaan juoksukaverini kanssa. 13 kilometrin kohdalla tapahtui jotain ja jouduin hidastamaan vauhtia huomattavasti. Syke kipusi koko ajan 180 ja juoksu tuntui jaloissa. 17 kilometrin kohdalla olo taas helpotti, mutta viimeiset kaksi kilometriä mentiin pelkällä tahdon voimalla. Fyysiset vammat jäivät yllättävän vähäisiksi. Sunnuntaina särki lonkkia ja nilkkoja, mutta reisissä ei oikeastaan tuntunut mitään. Pahin vaurio kohdistui peukkuvarpaisiin, jotka molemmat ovat tällä hetkellä mustana ja lähtevät jossain vaiheessa irti. Tämä oli tosin odotettua. Olen varvasongelmista kärsinyt ennenkin.
Olin suunnitellut juhlistavani juoksua oluella, mutta toistaiseksi olut on jäänyt juomatta. Lievästi krapulainen olo jatkuu edelleen.
Juoksu jatkuu edelleen, nähtäväksi jää kuitenkin se, että yritänkö revanssia jossain vaiheessa. Tällä hetkellä tuntuu lähinnä siltä, että kymppi on mun juttu.
Fru L
Edit 10.5.2011// Kyseessä on siis tietenkin varpaankynnet, jotka ovat mustana. Eivät sentään koko varpaat. Onneksi. Kivusta päätellen voisi luulla kyllä muuta.
Viikko jos toinenkin vierähti. Vaalit tulivat ja menivät. Lopputuloksesta ei sitten sen enempää. En jaksa kamalasti melskata aiheesta. Olihan se kuitenkin aikamoinen pommi! Pääsiäisviikko meni kröhässä, joka yllätti takavasemmalta. Vieläkin on vähän ääni painuksissa.
Eniten tällä hetkellä hämmentää se, että kevät (ja kohta kesä) on tullut ihan yhdessä yössä. Voisi melkein sanoa, että siirryttiin ydintalvesta suoraan keskellä kevättä. Pari viikkoa sitten painelin menemään villakangastakissa ja nyt lenkillä t-paita päällä. Ei oikein osaa asennoitua siihenkään, että sunnuntaina on 1.5. Taas. Vastahan se oli viime vuonna. Ensimmäinen hääpäiväkin lähestyy.
Aasinsiltana hääpäivästä huomiseen, sillä silloinhan on suuri päivä Katelle ja Williamille. Onnea vaan! Itse lähden töistä jo puolilta päivin ja liityn kavereiden järjestämään hääkatsomoon.
Hyvää huomista juhlapäivää :) ja hauskaa vappua. Nyt poistun kiillottamaan tiaraani huomista varten.
Olen aloittanut (jo tovi sitten) treenauksen HCR:ää varten. Takkuista on meno. Pisin lenkki tähän mennessä on ollut 7,5 km. Vauhti oli alussa liian kova ja se kostautui lopussa. Menoa hidasti myös se, että olin syönyt viimeksi lounaan klo 11.30 ja olin juoksemassa klo 19.00. Ennen juoksulenkkiä en tietenkään voinut syödä, koska en vaan pysty juoksemaan metriäkään, jos olen ennen lenkkiä syönyt alle kahden tunnin. Luonnollisesti, en ollut tajunnut syödä välipalaa töissä.
En siis harrasta välipaloja, muutenkin syön varmaan ihan väärin. Normaalin ateriarytmiin kuuluisi kait aamupala, lounas, välipala, päivällinen, iltapala. Aamupalan syön kyllä, siitä en laista. Syön myös lounaan, sekään ei jää väliin, koskaan. Sitten tullaan sille huonolle alueelle. En syö töissä välipaloja. Mielestäni ei ole olemassa helppoa välipalaa. Se, että söisin välipalan, vaatisi, että olisin suunnitellut etukäteen, mitä syön ja että olisin käynyt kaupassa. Sitä paitsi, syön erittäin vähän hedelmiä, en vaan tykkää niistä. Hedelmäthän olisivat mitä parhainta välipalaa, mutta minulle ne vaan eivät maistu. Syön toki kesällä mansikoita ja muita marjoja ja kotimaisia omenoita, luumuja ja kriikunoita syksyllä. Banaania syön silloin tällöin ja viinirypäleitä, mutta muilta osin on aika hiljaista.
Päivällinen tulee kyllä syötyä, mutta vasta aika myöhään. En tajua, kuka ennättää töistä kotiin, ulkoiluttamaan koiran ja laittamaan päivällisen niin, että se on syötynä klo 17.00. En minä ainakaan. Jos siis syö päivällisen (illallisen) klo 19.00 niin kuin siis meillä tehdään, ollaan taas ongelmissa. Syömättä jää sitten se iltapala. Siis, jos syön seiskan aikaan illalla aterian, en todellakaan tajua, että pitäisi syödä vielä iltapala. Iltapalan korvaan jollain, jota ei ruuaksi voi kutsua hyvällä tahdollakaan. Ainoalla herkulla, johon sorrun aina. Viheliäisillä irtokarkeilla!
Mrr..
Tänään on kuitenkin poikkeuksellinen päivä. Koska olen menossa salille, varustauduin välipalalla. Hedelmää juotavassa muodossa eli smoothie. Aloitan pienin askelein, ensin korjaan tämän työpäivän aikana nautittavan välipala-asian kuntoon. Sitten korjataan se iltapala. Ilon kautta! Toivottavasti.
Edellisessä postauksessani hehkutin, että olin löytänyt sopivan ehdokkaan. Iloni kesti tasan vuorokauden. Aamulla työmatkalla törmäsin vaalityöntekijöihin. Nuori jannu kadunkulmassa jakoi jotain lehteä. Koska en todellakaan jaksa lukea mitään roskapropakandaa tms. kysyin, että mikäs puolue. "Svensk Ungdom." Vastasi kaveri. Kiitin ja sain lehtisen. Metrossa tutustuin siihen Metro-lehden sijaan. Yllätyin. Positiivisesti. Kolme esiin nostettua vaaliaihetta: Työllisyys, ympäristö, kotouttaminen. Myös sisällöllisesti ohjelma oli hyvä. Kävin myös tsekkaamassa RKP:n sivut. Luin vaaliohjelman. Se oli mielestäni hyvä. Vaaliohjelmassa oli usean kymmenen kohdan Haluamme osio. Minun haluni oli täysin rinnastettavissa heidän haluihinsa. Tai no, ihan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, mutta ne poikkeavuudet eivät mielestäni ole ratkaisevia. Ainakaan kaikki, ehkä eniten häiritsi se turkistuotannon suosiminen.
Olen kotoisin kaksikieliseltä Pohjanmaalta. Syntymäkuntani naapurikunnat ruotsinkielisiä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti sitä, että a) minä osaisin ruotsia, b) olisin äänestänyt RKP:n ehdokasta, c) muutenkaan olisin ko. puolueen kannattaja. Olen aina pitänyt RKP:tä kielipuolueena. Eihän ne aja mitään muuta kuin ruotsinkielisten asemaan. Väärin. Tarkempaa tietoa löytyy täältä ja täältä. Sivut ovat suomeksi, saameksi, englanniksi ja på svenska.
Palaankin siis vielä vaalikoneiden pariin ja taidan jatkaa sitä täydellisen ehdokkaan metsästämistä.
Tai ainakin lähes. Siis se lumi. Vettä tulee kuin e:n p:stä ja lumi sulaa vauhdilla. Vielä kun saataisiin aurinkoisia päiviä, ei hurtta muistuttaisi kuramoppia.
No, loma nyt ainakin loppui. Arki on alkanut tehottomasti. Olin sitä paitsi lievästi pettynyt. Minua ei odottanut 100 kappaletta lukemattomia sähköposteja. Jäätiin pariin kymmeneen. Pöydällä ei myöskään ollut pisan kaltevia torneja* odottamassa punaisissa kuorissa pos-it-lappujen kera, joissa lukee isolla KIIRE! Homma mennyt lähes peukaloiden pyörittelyksi. Siis lähes.
Loma oli loma ja loma oli hyvä. Se teki tehtävänsä. Naama tosin näyttää siltä, että olisin lotrannut viikon itseruskettavan kanssa, koska kaula on vaalea johtuen luonnollisesti talvivaatetuksesta. Itseruskettavasta ei kuitenkaan ole kyse, vaan Lapin aurinko se kivasti rusketti.
Vaaleihin aikaa 13 päivää. Olen helpottunut, koska päätin eilen, että ketä äänestän. Ennakkoon en kuitenkaan äänestä, koska on juhlallista mennä uurnille vasta varsinaisena vaalipäivänä. Valintani ratkaisi ehdokkaan ajatukset, vaaliteemat ja kirjoitukset, joita olen innolla lukenut. Hyvä ehdokas, sivistynyt. Mielipide perustuu johonkin muuhunkin kuin vain mutu-tietoon. Lomalla tuli avattua telkkari pari kertaa. Toisella kerralla käynnissä oli neljän suuren vaalitentti. WTF? Olen lomalla ja yhtäkkiä kolmesta suuresta onkin tullut neljä suurta. Ei niitä vaaleja vielä ole käyty, eihän? Viikonlopun (la-su) Hesareissa oli julkaistu gallup, jossa oli kysytty, ketä äänestäisit. Tämän perusteella julkaistiin nimet, nämä pääsisivät eduskuntaan Helsingistä ja Uudeltamaalta. Tarvitaanko siis vaaleja, jos gallupit kertovat jo tuloksen? Kysyn vaan.
Fru L
* Entisen työkaverin lanseeraama nimitys tekemättömille töille. Kuuluu kirjoittaa pienellä, koska kyseessä ei ole Pisan kalteva torni.
Illalla pakkaan itseni, mieheni ja hurtan junaan ja matkustan yön aikana 1000 kilometriä. Siistiä sanon minä. Tästä syystä olen tehnyt tänään töitä kuin heikkopäinen. Minun pitäisi ilmeisesti aina jäädä lomalle, koska vain silloin pystyn äärimmäisen tehokkaaseen työskentelyyn.
Opintoasioissa ei sen kummenpaa muutosta. Yritän kerjätä korvaavuuksia kaikilta mahdollista tahoilta. Yksi opettaja ei ole lainkaan vastannut lähettämääni sähköpostiin. Ehkä hän on lomalla. Tai sitten hän vihaa minua.
En ole pitänyt mitenkään pakollisena päivittää blogiani, jos siltä ei ole tuntunut. No, siltä ei siis ole tuntunut. Asiaa kyllä oliso ollut vaikka kuinka paljon, mutta olen viimeisen kahden viikon aikana keskittynyt lähinnä selvittämään opintojani ja se homma on vienyt mehut. Valmista (siis minusta) ei ole tullut vieläkään, mutta jonkinlainen hops* on nyt tehtynä. Sen kunniaksi lähdenkin viikon lomalle.** Ylioppilaskunnassa työskennellessäni oli silloisella koulutuspoliittisista*** asioista vastaavalla henkilöllä tapana sanoa, että puolen tunnin käynti kopon vastaanotolla lyhentää opiskeluaikaa kuukaudella. No, tapasin useinkin istua hänen huoneessaan ja siitä olen kiitollinen. Kuinkakohan pitkäksi tämä opiskeluaika olisi venynyt / venyisi, ilman niitä tapaamisia. ;)
Koska tulin uhkailleeksi, että saatan kirjoittaa tänne vaaleista, niin en mitenkään voi antaa tämän uhkailun jäädä oman onnensa nojaa. Pakko siis toteuttaa se. Älä lue, jos ei nappaa.
Näin vaalien alla facebookissa törmää kerta toisensa jälkeen vaalityöhön. Nopeasti laskettuna minulta löytyy jonkin verran alle kymmenen kaveria, jotka ovat ehdokkaana. Sen lisäksi useat ovat liittyneet jonkun ehdokkaan vaalikampanjaan mukaan. Joku promoaa vaaleja / äänestämistä / puoluetta ihan muuten vaan. Jotta pysyisin jotenkin järjissäni, olen piilottanut news feedistäni nämä eniten äänessä olevat vaali-intoilijat.
Vaalihuuma innostaa myös niitä, jotka eivät normaalisti pidä poliittisista mielipiteistään meteliä. Näin kävi eräälle ystävälleni. Hän arvosteli puolueen x puheenjohtajan vaalikirjaa. Tai no. Ei edes arvostellut. Totesi vain, että kirjalla ei ole mitään painoarvoa, pelkkää ilmaa. Hän sai statukseensa lyhyessä ajassa n. 40 kommenttia. Eniten räksyttivät ne, joiden puolueesta oli kyse. Kolmannessa kommentissa oltiin jo unohdettu varsinainen aihe eli kirja ja siirrytty suoraan keskustelemaan puheenjohtajasta ja puolueen kannatuksesta. Ystäväni oli kommentoinut vellovaa keskustelua vain kaksi kertaa, ne loput n. 38 kommenttia olivat muiden keskustelua puolueiden paremmuudesta. Näin vaalien alla kannattaa olla siis tarkkana, mitä statukseensa laittaa.
Ensimmäinen vaalikeskustelukin (tai oliko se edes ensimmäinen) tuli viime viikolla. En jaksanut katsoa sitä, vaan kaukosäädin käänsi kanavan Beckille. No, lisää vaalikeskusteluja on takuulla tulossa ja tuskin niitäkään jaksan katsoa, ainakaan ihan kokonaan. Sen sijaan erittäin mielelläni seuraan Unto Hämäläisen blogia, pysyy kartalla joten kuten.
Fru L
*Henkilökohtainen opintosuunnitelma. **Lähtisin lomalle, vaikka en olisi tehnyt mitään opintojen eteen. ***Mikä sanahirviö. Ei enää taida olla koulutuspoliittista vastaavaa, liekö joku opintoasioista vastaava. Poliittinen sana poistettiin nimestä, koska se herätti vääriä mielleyhtymiä tms.
Nyt kun tosiaan päästiin jo noista hiihdon MM-kisoista*, niin katse voidaankin sujuvasti siirtää huhtikuuhun ja tuleviin vaaleihin. Ilmassa on siis suuren urheilujuhlan tuntua.
Historiaani kuuluu faktana se, että olen ollut aktiivinen toimija poliittisella kentällä, joskus, mutta missään tapauksessa en ole enää millään tavalla aktiivisesti mukana. En ole politiikassa, saati missään puolueessa. En ole näissä vaaleissa kampittamassa** ketään ehdokasta eikä minulla ole pienintä aavistustakaan ketä äänestän. Hieman orpo oli siis. Lähestyvien vaalien lieveilmiöitä aion kyllä tarkkailla tässä blogissa, jos siltä tuntuu. Ilokseni voin myös todeta, että tuttuPerässähiihtäjä- blogi on taas alkanut päivittyä. Sitäpä siis seurailemaan.
Kävin myös tiistaina naistenpäivän kunniaksi kokeilemassa hot joogaa. Voi elämä, että oli ihanaa. Ensimmäinen vaikutus oli rentous, meinasin nukahtaa kesken loppuvenyttelyn. Kotona nukahdin sohvalle. Toinen vaikutus oli kipeät keskivartalon lihakset, tämä vaikutus ilmeni siis myöhemmin. Taisin jäädä kerralla koukkuun. Fru L
* Tosin ne ampumahiihdon MM-kisat ovat vielä menossa. En ole koskaan aikaisemmin seurannut, mutta viikonloppuna äidyin lähes faniksi ** = tukemassa. Ei siis kampittaa siinä merkityksessä, että pistetään jalka eteen, jotta henkilö kaatuu.
Eniten tällä hetkellä ottaa päähän kolme asiaa. Ottaa päähän niin paljon, että pitää tuska jakaa täällä.
1. Olen vaihtanut työkoneelleni salasanaksi sanan, jota en osaa kirjoittaa ensimmäisellä kerralla koskaan oikein, eikä se mene oikein toisellakaan kerralla. Kolmannella se on pakko saada oikein tai kone lukkiutuu. Raivostuttavaa. Miksi sitten en vaihda sitä? Hyvä kysymys, seuraava.*
2. En osaa iloita hiihtomenestyksestä Oslon MM-kisoissa. Muistelen vain painajaismaisesti niitä Lahden surullisenkuuluisia dopingkäryjä. Sen jälkeen en ole osannut oikein iloita hiihdosta. Muistan, kun tuli tieto siitä, että Jari Isometsä on antanut positiivisen näytteen. Olimme juuri olleet Ikeassa kaverini kanssa ja uutistenlukijan sanat eivät meinanneet upota tajuntaan. Olen siis ollut aikaisemmin innokas hiihtokisojen seuraaja, penkkiurheilija parhaimmasta päästä. Tänä(kään) vuonna en juuri ole kisoja noteraannut. Surullista.
3. Liian vähäisten yöunien vuoksi olen töissä kuin nukkuneen rukous.** Miksi en opi sitä yksinkertaista logiikkaa, että jos menee nukkumaan liian myöhään niin aamulla väsyttää. Se on vähän sama kuin että alkoholin juonnista tulee pää kipeäksi tai jos riehuu punttiksella liian isojen painojen kanssa, saa takuulla kipeät lihakset. Fru L
*Lainaus vanhasmasalta. En oikeasti osaa selittää, miksi en salasanaa vaihda. Se on niin työlästä. **”Vertaus sellaisesta, joka unehtuu, sammuu, raukeaa, nököttää, loppuu, katkeaa tai on hiljainen. (Suomalainen fraasisanakirja, 1981.)
Olen jo aikaisemmin mainostanut täällä häpeämättömästi mm. Turkua, joten jatketaan tutulla mainoslinjalla. Tällä kertaa erikoiskehuja saa Juuri! Tämä Korkeavuorenkadulla sijaitseva ravintola on juuri niin hyvä kuin on annettu ymmärtää. Ravintola on ehdolla tänä vuonna Best of Helsinki Awardsissa kategoriassa Nordic Oddity.* En kirjoita enempää esittelyjä ravintolasta, koska nettisivuilla voi käydä tutustumassa vaikkapa ruokalistaan ja oman mielipiteensä voi muodostaa parhaiten kokeilemalla kyseisessä paikassa ruokailua. Kehotankin kokeilemaan Sapaksia alkuruoaksi ja pääruoaksi vaikkapa kuhaa paperissa, piparjuuri sopii kalan kylkeen kuin nenä päähän.
Reipasta viikonalkua! Fru L
Ps. Päivän korvamato on ollut Popedan Mää ja tapparan mies. Biisi juontaa juurensa suurella todennäköisyydellä lauantai-illan karaokekuppilaan, jonne eräs viaton polttarisankari raahattiin. Mutta siitä biisistä ei sen enempää, ainut toive on saada se päästä pois!
* Huomasin, että samassa kategoriassa oli ehdolla myös Sauna Arla, entisen kotitaloni sisäpihalla oleva yleinen sauna. Monet hyvät löylyt tullut siellä heitettyä, pitäisiköhän lähteä taas Arlaan saunomaan...
Sain tehdyksi tänään opintojen eteen jotain, joka on ollut tekemättä yli kaksi vuotta. Laitoin proffalle sähköpostia eräästä keskenjääneestä opintokokonaisuudesta. Vastaus tuli alle tunnissa. Palaute positiivista. Ehdotukseni hyväksyttiin. Uskomatonta. Olin varautunut ainakin viikon odotteluun ja kasaan ylimääräistä työtä. Olin helpottunut. Tästä syystä voin juoda lasillisen punkkua illalla. Toisaalta harmittaa, jos olisin tehnyt tämän jo kaksi vuotta sitten, ei minun tarvitsisi jatkuvasti ahdistua opinnoistani. Niillä on laitoksella varmaan lista opiskelijoista, jotka ovat olleet viimeisen viiden vuoden ajan juuri valmistumassa. Ovat varmaan lyöneet keskenään vetoa, kuka valmistuu ensin, jos kukaan. Ehkä mä olin tän proffan vedonlyönnin kohteena. Siellä se on pitkin päivää tuulettanut laitoksella.
Tuttuun tapaan ei perjantaibiisistä, a.k.a korvamato, ole tietoakaan. Tosin korvani on ollut jo kaksi päivää lukossa ja vain humissut ja suhissut eli ei sinne mitään biisiä mahtuisikaan tai jos siellä sellainen on, en kaiken tämän suhinan läpi mitään kuule. Tosin sähköpostiviesteilyn (siis sen proffan kanssa) jälkeen suhina tuntuu lähes kadonneen. Alitajuista stressaamistako? Toisaalta, jos miettii tämän hetkistä työtilannetta, voi todeta, että stressiä on eikä se ole vain alitajuista. Ihan hulluna hommaa pukkaa, ovista ja ikkunoista. Ei liene mikään ihme, että verenpaine on koholla.
HCR lähenee uhkaavasti. En ole juossut vielä metriäkään. Luin jostain, että 8 viikossa ehtii treenata puolikkaalle. No, se tarkoittaa sitä, että viimeistään ensi viikon jälkeen pitää aloittaa. Syytän treenaamattomuudesta pakkasta. En vaan millään pysty juoksemaan, jos pakkasta on yli kymmenen astetta. Keuhkoihin sattuu ja pistä ja on kuin tervassa etenisi, kroppa ei lämpiä. On varmaan pakko siirtyä juoksumatolle.
Heräsin aamulla ja siitä asti on alla oleva biisi soinut päässäni:
En ole kuullut tätä ehkä kymmeneen(kymmeniin, koska en todella muista, milloin tämä on ilmestynyt) vuosiin ja ihmettelen, että mistä kummasta se nyt sitten putkahti päähäni. Pelottavaa. Mutta, tutkimattomat ovat aivojen tiet.
Ystävänpäivä on 365 (366) päivänä vuodessa. Ei siis vain tänään 14.2. Kyllä, huomennakin minulla on ystäviä, joille voin jakaa murheeni ja kertoa iloni. Ylihuomennakin on niitä, jotka kaipaavat olkapäätäni ja tarvitsevat tukea. Myös muina päivinä, kuin vain tänään, tunnustan rakkauteni aviomiehelleni.
En halua, että saan ystävänpäivätunnustuksia henkilöltä, josta en kuule 364 päivänä vuodessa mitään. Häneltä, jonka elämästä en tiedä mitään. Eikä hän tiedä minun. Olenko minä vain nimi osoitelistassa, joka käydään läpi kerran vuodessa.
Rakkaimmiltani en tarvitse tunnustuksia, koska tiedän heidän olemassaolon muutenkin. He ovat läsnä niin arjessa kuin juhlassa. Kiitos siitä! Fru L
Voi eläimen käsi, kun voi taas vaan ihmetellä. Syynä siihen naamakirja, joka myös facebookkina tunnetaan. Tämä stalkkauksen mahdollistava tietotoimisto, jonka ansiosta tiedän entisten lukiokavereiden lapset, erot ja uudet liitot. Naapurin hammaslääkärit ja serkun intiimivaivat.
Selasin yhden ystäväni, kutsuttakoon häntä vaikka "Mirjaksi", joka on siis sekä facebook-ystävä, että ystävä in real life, profiilia. Törmäsin mielenkiintoiseen keskusteluun, jonka "Mirja" ja eräs toinen ystävänäni "Pirkko" kävivät. "Pirkon" statuspäivitykset ovat olleet viime aikoina luokkaa: "Meidän Musti on maailman paras koira." "Musti hautasi juuri luun." "Musti haukkuu oravalle." Eli siis koira-aiheisia. No, jostain syystä "Mirja" oli sitten kirjoittanut "Pirkon" seinälle seuraavanlaisen tekstin: "Oletko Pirkko huomannut, että statuspäivityksesi eivät koske enää mitään muuta kuin Mustia. Olisi kiva tietää vähän henkilökohtaisemmistakin asioista. Onko ihan tarkoituksella näin?" No, "Pirkko" vastasi sitten "Mirjan" seinälle: "Olen huomannut, että päivitykseni liittyvät vain koiraan. Se on ihan tarkoituksella näin. Henkilökohtaiset asiat jaetaan muulla tavoin."
Siis mitä? Onko facebookin syvin tarkoitus todella jakaa vain hyvin henkilökohtaisia asioita ja jos ei sitä tee, niin oletuksena kaverit närkästyvät. Tai onko ihmisillä oikeus huomauttaa, jos ystävän päivitykset pyörivät vain yhden asian tiimoilla. Esim. silloin, kun perheeseen on syntynyt vauva. En tiedä, mitä "Mirja" olisi sanonut, jos olisin kommentoinut hänelle, että olethan "Mirja" huomannut, että kaikki statuspäivityksesi koskevat vauvaasi. Olisi kiva tietää mitä sinulle kuuluu. Tuskin hän olisi sitä kovin leppoisasti sulattanut. Itse estän päivitykset, joita en yksinkertaisesti jaksa lukea, jokainen kirjoittakoon mitä haluaa. Lukijan vastuulla on joko lukea tai olla lukematta.
Koska edellinen kirjoitukseni sisälsi urputusta työtäni kohtaan, mahtoi moni miettiä, että miksi hemmetissä minä sitten olen kyseisessä työpaikassa. Miksi en vaan vaihda paikkaa. No, tässäpä muutama syy.
Kyllä minä tykkään työstäni, en tee sitä hampaat irvessä, vaan se sujuu minulta luonnostaan. Vaikka ehkä muuta voisi luulla. Työhöni kuuluu paljon asiakastapaamisia, siis todella paljon. Pidän asiakastyöstä. Vanha klisee, tykkään olla tekemisissä ihmisten kanssa, ei tosin auta. Tykkään sietää erilaisia ihmisiä on paljon lähempänä totuutta.
En koskaan työpäivän aikana katso kelloa ja ajattele, vielä viisi tuntia, että pääsen kotiin. Useimmiten se on. Oho, kello on neljä! Olen ollut töissä kaupassa ja pesulassa. Näissä molemmissa paikoissa oli se vika, että aika ei kulunut, vaikka töitä olikin. Paiskin töitä niska limassa ja ajattelin, että varmaan ainakin kaksi tuntia mennyt. No, kun katsoin kelloa niin vaivainen vartti. Sinä hikisenä kesänä pesulassa päätin, että ei enää ikinä tällaista työtä, jossa pitää koko ajan katsoa kelloa.
Saan kohtuulllista korvausta työstäni. Palkkani on noussut huimasti. Tekemällä mielenkiintoisia sivuprojekteja, saa myös lisää korvausta.
Minulla on mahdollisuus tehdä mielenkiintoisia sivuprojekteja. Toimin mm. työpaikkaohjaajana / -opettejana. Tekisin niitä mielelläni päätoimisesti, mutta se ei ole mahdollista. Ne pitää hoitaa normityön ohessa.
Olen vaihtanut työpaikkaa kaksi vuotta sitten. Vasta nyt olen päässyt jyvälle työtehtävistäni the Firmassa. Ensimmäinen vuosi uudessa työpaikassa oli rankin vuosi ikinä. En nyt ihan heti jaksaisi uutta sellaista.
Katsoin viikonloppuna eräästä puolitutusta tehdyn ohjelman. Kyseinen henkilö asuu ulkomailla ja työskentelee freenä. Hän sanoi ohjelmassa osuvasti, että haluaa tehdä työkseen sitä, mitä tekisi vapaa-aikanaankin. Tässä lauseessa joku kolahti.
Minä-en-todellakaan-tee-työnäni-sitä-mitä-haluaisin-tehdä-myös-vapaalla. Rupesi ahdistamaan ihan sikana. Oli ihan älyttömän ankea fiilis. Rupesin pohtimaan myös sitä, että olenko ihan oikealla alalla, olisiko joku muu sopivampi. Minähän en koskaan mennyt sinne ammatinvalinnanpsykologille. Miten minä päädyin tänne the Firmaan?
Lapsena halusin lastenhoitajaksi. Siis rikkaiden lastenhoitajaksi. Katsoin televisiosta Dallasta ja Dynastiaa ja niillä perheillä oli aina lastenhoitajat. Saisi päivät pitkät vain leikkiä lasten kanssa ja hoitaa vauvoja. Ei liene yllätys, että tykkäsin Maija Poppasesta. Toteutin tämän "haaveen" myöhemmin työskentelemällä toisessa EU-maassa as a nanny. Hoidin rikkaiden ipanoita. Ei kivaa ollenkaan. Meillä ei ollut edes uima-allasta.
Yläasteella halusin poliisiksi. Halusin työharjoitteluun rikospoliisiin selvittämään rikoksia. No, eivät ottaneet. Sanoivat, että ei heille alaikäiset pääse nurkkiin pyörimään (tai jotain vastaavaa). Tarjosivat paikkaa nimismiehen kansliasta.* Kiitos, mutta ei kiitos. Se kanslisti tuskin ratkoo rikoksia. Hain poliisikouluun heti lukion jälkeen. Setäni (joka on poliisi) yritti neuvoa, että ehkä minun kannattaisi hankkia ensin työkokemusta tai opiskella joku muu perusammatti tai jotain muutakin näyttöä ja hakea vasta vähän vanhempana kuin 18-vuotiaana. En uskonut. Hain silti. Kävin jopa sen nimismiehen haastattelussa. En päässyt.
Halusin samalla (kun halusin poliisiksi) kätilöksi. Unohdin lukea pääsykokeisiin ja suutuin haastatteluissa psykologille. En päässyt kätilöksi.
Pääsin opiskelemaan ensimmäistä tutkintoani. Valmistuin. Lähdin opiskelemaan lisää. Ja nyt olen kiinni the Firmassa ja yritän puskea vielä sen toisen tutkinnon. Jahka saan sen tehtyä, hakeudun Pepe Åhmanin hiusmuotoilukouluun ja ryhdyn julkkisten kampaajaksi. Nykyinen työni ei ole millään lailla luovaa. Olen sidottu virastomaiseen työskentelyyn virkamiesmäisellä otteella. Kukaan ei koskaan halua tehdä televisio-ohjelmaa työstäni, koska katsojat nukahtaisivat sen ääreen. Tämä ala ei todellakaan ole mitenkään mediaseksikäs.
Fru L
*Nykyään ne taitaa olla poliisin lupapalvelut. Sitä paitsi onko nimismiehiä enää olemassa?
Kiinalaisen horoskoopin mukaan tänään alkaa jäniksen vuosi. Uskomusten mukaan sen pitäisi tuoda tullessaan onnellisuutta ja hyvää onnea. Mennyt vuosi on ollut tiikerin vuosi ja sitä pidetään kait yleisesti kiireisenä ja elämä saatta myös tuntua hektiseltä. En siis ole mitenkään suuri asiantuntija näissä, tarkempaa tietoa voi hakea vaikka täältä tai täältä, mutta sen voin allekirjoittaa, että viime vuosi oli kyllä kiireisin vuosi aikoihin. Olen erittäin tyytyväinen, jos tuleva vuosi tuo mukanaan hieman rauhallisemman elämänmenon.
Nyt pitäisi alkaa siis myös onnellinen vuosi. En siis tarkoita, että viime vuosi olisi ollut onneton, päin vastoin. Vuosi 2010 oli onnellisin vuosi elämässäni tähän mennessä. Erityisesti toivon, että tämä jäniksen vuosi toisi onnen myös rakkaalle ystävälleni, jonka viime vuoteen on mahtunut kokonaista kolme keskemenoa. Hän avautui asiasta vasta äskettäin, sen kolmannen saatuaan. Tähän saakka pitänyt asian vain oman (ja miehensä) tiedossa. En voi sanoa ettenkö olisi ollut järkyttynyt ja suruissani hänen puolesta. Tiedän, että hän on vahva ihminen, mutta rajansa kaikella.
Nyt se on tehty, nimittäin ilmoittauduttu Helsinki City Run -puolimaratonille, joka juostaan 7.5.2011! Aika kaivaa lenkkarit naftaliinista. Viimeksi juostu syksyllä kymppi yhteen tuntiin, mutta varoivainen aikatavoite puolikkaalle on 2,40 h. Kaikki, mikä jää sen alle, on plussaa.
Koska en kuulu niihin ihmisiin, jotka juoksevat (vedonlyönnin seurauksena) maratonin kylmiltään alle neljän tunnin, täytyy ruveta treenailemaan. Onneksi hurtasta saa aina lenkkikaverin. Asiaa auttaa myös uudet päheät lenkkarit, joissa on iPod sensori. Sen lisäksi ajattelin suunnata vielä sykemittarin ostoon. Se on ollut ostoslistalla jo vuosia, mutta jäänyt toistaiseksi hankkimatta.
Koska olen tässä blogissani mainostanut jo häikäilemättömästi Turkua, ajattelin jatkaa tällä samalla mainosten linjalla. Nyt kuitenkin kyseessä on kotikaupunkini ja ennen kaikkea Helsingin dokumenttielokuvafestivaali DocPoint. DocPoint järjestetään tänä vuonna 25.-30.1.2011 eli alkaen tänään ja jatkuen sunnuntaihin. Itse poimin sieltä kaksi elokuvaa, jotka ansaitsevat huomiota.
Ensimmäinen on Hiljaa toivotut, joka seuraa pitkään kahden tavallisen suomalaisen avioparin kipeää, vuosia kestävää yritystä saada lapsi. Toinen on Ikuisesti sinun, joka taas seuraa huostaanotettujen lasten elämää. Molempien näiden elokuvien teemat ovat tulleet minulle tutuiksi. Ei omakohtaisesti, mutta hyvin läheltä kuitenkin.
Ystäväni yritti vuosia saada lasta. Yrityksestä siihen, että raskaustestiin piirtyi vihdoin kaksi viivaa, kului lähes viisi vuotta. Tämä aika sisälsi monta haavetta ja monta pettymystä. Ystäväni tallensi osan tästä ajasta julkiseen blogiin. Tämän kautta pääsin seuraamaan myös muiden vastaavassa tilanteessa olevien ihmisten elämää. Täysin tuntemattomien. Heistä kuitenkin tuli jollain tapaa läheisiä ja joidenkin kuulumisia seuraan edelleen. Osalla yrittäminen on johtanut toivottuun tulokseen. Osalla matka jatkuu vielä. Halusin silloin ymmärtää, missä maailmassa ystäväni liikkuu. Koin, että tutustumalla aiheeseen, pystyin olemaan tukena ystävälleni. Tietenkään en voinut tietää, miltä hänestä tuntui synkimmillä hetkillä, mutta pystyin ymmärtämään. Siitä hetkestä, kun kaksi viivaa piirtyi hänen testiinsä, on kulunut aika tarkalleen kaksi vuotta. Siitä hetkestä, kun heidän suloinen lapsensa syntyi, on kulunut reilu vuosi. Olen onnellinen ystäväni puolesta. Toivon kaikille samassa tilanteessa oleville parasta mahdollista, toiveiden toteutumista.
Toinen elokuva puolestaan ei yllä ihan noin henkilökohtaiselle tasolle, mutta hyvin lähelle. Lähelläni on kuitenkin ihmisiä, joille tämä aihe on hyvin tuttu. Aikuisia, jotka ovat avanneet kotinsa huostaanotetuille lapsille ja niitä jotka ovat itse asuneet muualla kuin omassa kodissaan. Elokuvan esittelyssä sanotaankin, että teoksen yhteiskunnallinen kannanotto liittyy lapsen arvostamiseen yhteiskunnassa, jossa pienimpien etu saattaa hukkua byrokratian pyörteisiin. Lapsen etu, on kuitenkin se, jota tulisi tavoitella.
Toivon, että pääsen katsomaan nämä molemmat elokuvat ja toivottavasti sinäkin pääset. Vaikka alussa kirjoitinkin, että poimin festareilta vain kaksi elokuvaa, olin väärässä. Poimin sieltä kolmannenkin nimittäin Leikkipuiston. Minulla oli ilo nähdä tämä dokumentti tovi sitten ja voin suositella sitä. Nuoret maahanmuuttajamiehet avautuvat elokuvassa todella avoimesti ja keskustelevat vaikeista ja vakavista asioista. Samanlaista ystävyyttä soisi jokaiselle.
Kärsitkö sinäkin liuskottuvista kynsistä? Älä huoli, sillä ongelmaasi on olemassa ratkaisu. Se on kookosöljy, tarkemmin kylmäpuristetty neitsytkookosöljy. Esimerkiksi tämä on hyvää. Pieniä määrä öljyä aina iltaisin (ja tarvittaessa päivällä) sivellään käsiin ja kynsiin. Johan kynnet vahvistuu ja kasvaa.
Tämä on siis vain oma kokemukseni, ei maksettu mainos. Sain nimittäin ko. tuotetta käyttööni ensi kerran marraskuussa ja voin jo nyt sanoa, että on mieletöntä kamaa mun kynsille. Olen kärsinyt liuskottuvista kynsistä vuosia. Säännöllinen liuskottuminen alkaa yleensä lokakuussa ja kestää lähes touko-kesäkuulle saakka. Olen kokeillut jos jonkinlaista käsirasvaa ja kynsivoidetta, huonoin tuloksin. Paitsi nyt tämä kookosöljy. Ainut huono puoli on, että kynnet tosiaan kasvaa ja koska olen tottumaton pitkäkyntinen, ne napsahtelevat tuon tuostakin poikki. Esimerkiksi tänään kynteni törmäsivät seinään. Naps vaan ja nimettömän kynsi napsahti poikki.
Extrana tulee tietty ihana kookoksen tuoksu, paitsi jos siitä ei tykkää. Tuotettahan voi käyttää myös sisäisesti, ruuanlaitossa.
