Suosittelen!

Olen jo aikaisemmin mainostanut täällä häpeämättömästi mm. Turkua, joten jatketaan tutulla mainoslinjalla. Tällä kertaa erikoiskehuja saa Juuri! Tämä Korkeavuorenkadulla sijaitseva ravintola on juuri niin hyvä kuin on annettu ymmärtää. Ravintola on ehdolla tänä vuonna Best of Helsinki Awardsissa kategoriassa Nordic Oddity.* En kirjoita enempää esittelyjä ravintolasta, koska nettisivuilla voi käydä tutustumassa vaikkapa ruokalistaan ja oman mielipiteensä voi muodostaa parhaiten kokeilemalla kyseisessä paikassa ruokailua. Kehotankin kokeilemaan Sapaksia alkuruoaksi ja pääruoaksi vaikkapa kuhaa paperissa, piparjuuri sopii kalan kylkeen kuin nenä päähän. 

Reipasta viikonalkua!
Fru L

Ps. Päivän korvamato on ollut Popedan Mää ja tapparan mies. Biisi juontaa juurensa suurella todennäköisyydellä lauantai-illan karaokekuppilaan, jonne eräs viaton polttarisankari raahattiin. Mutta siitä biisistä ei sen enempää, ainut toive on saada se päästä pois!

* Huomasin, että samassa kategoriassa oli ehdolla myös Sauna Arla, entisen kotitaloni sisäpihalla oleva yleinen sauna. Monet hyvät löylyt tullut siellä heitettyä, pitäisiköhän lähteä taas Arlaan saunomaan...

Nostetta opintoihin

Sain tehdyksi tänään opintojen eteen jotain, joka on ollut tekemättä yli kaksi vuotta. Laitoin proffalle sähköpostia eräästä keskenjääneestä opintokokonaisuudesta. Vastaus tuli alle tunnissa. Palaute positiivista. Ehdotukseni hyväksyttiin. Uskomatonta. Olin varautunut ainakin viikon odotteluun ja kasaan ylimääräistä työtä. Olin helpottunut. Tästä syystä voin juoda lasillisen punkkua illalla. Toisaalta harmittaa, jos olisin tehnyt tämän jo kaksi vuotta sitten, ei minun tarvitsisi jatkuvasti ahdistua opinnoistani. Niillä on laitoksella varmaan lista opiskelijoista, jotka ovat olleet viimeisen viiden vuoden ajan juuri valmistumassa. Ovat varmaan lyöneet keskenään vetoa, kuka valmistuu ensin, jos kukaan. Ehkä mä olin tän proffan vedonlyönnin kohteena. Siellä se on pitkin päivää tuulettanut laitoksella.

Tuttuun tapaan ei perjantaibiisistä, a.k.a korvamato, ole tietoakaan. Tosin korvani on ollut jo kaksi päivää lukossa ja vain humissut ja suhissut eli ei sinne mitään biisiä mahtuisikaan tai jos siellä sellainen on, en kaiken tämän suhinan läpi mitään kuule. Tosin sähköpostiviesteilyn (siis sen proffan kanssa) jälkeen suhina tuntuu lähes kadonneen. Alitajuista stressaamistako? Toisaalta, jos miettii tämän hetkistä työtilannetta, voi todeta, että stressiä on eikä se ole vain alitajuista. Ihan hulluna hommaa pukkaa, ovista ja ikkunoista. Ei liene mikään ihme, että verenpaine on koholla.

HCR lähenee uhkaavasti. En ole juossut vielä metriäkään. Luin jostain, että 8 viikossa ehtii treenata puolikkaalle. No, se tarkoittaa sitä, että viimeistään ensi viikon jälkeen pitää aloittaa. Syytän treenaamattomuudesta pakkasta. En vaan millään pysty juoksemaan, jos pakkasta on yli kymmenen astetta. Keuhkoihin sattuu ja pistä ja on kuin tervassa etenisi, kroppa ei lämpiä. On varmaan pakko siirtyä juoksumatolle.

Näihin tunnelmiin, auvoista perjantaita!

Fru L

Korvamato vol. 2

Heräsin aamulla ja siitä asti on alla oleva biisi soinut päässäni:

En ole kuullut tätä ehkä kymmeneen(kymmeniin, koska en todella muista, milloin tämä on ilmestynyt) vuosiin ja ihmettelen, että mistä kummasta se nyt sitten putkahti päähäni. Pelottavaa. Mutta, tutkimattomat ovat aivojen tiet.

Fru L

Hyvää ystävänpäivää?

Ystävänpäivä on 365 (366) päivänä vuodessa. Ei siis vain tänään 14.2.
Kyllä, huomennakin minulla on ystäviä, joille voin jakaa murheeni ja kertoa iloni.
Ylihuomennakin on niitä, jotka kaipaavat olkapäätäni ja tarvitsevat tukea.
Myös muina päivinä, kuin vain tänään, tunnustan rakkauteni aviomiehelleni.

En halua, että saan ystävänpäivätunnustuksia henkilöltä, josta en kuule 364 päivänä vuodessa mitään. Häneltä, jonka elämästä en tiedä mitään. Eikä hän tiedä minun. Olenko minä vain nimi osoitelistassa, joka käydään läpi kerran vuodessa.

Rakkaimmiltani en tarvitse tunnustuksia, koska tiedän heidän olemassaolon muutenkin. He ovat läsnä niin arjessa kuin juhlassa. Kiitos siitä!
Fru L

Suoraa puhetta naamakirjassa

Voi eläimen käsi, kun voi taas vaan ihmetellä. Syynä siihen naamakirja, joka myös facebookkina tunnetaan. Tämä stalkkauksen mahdollistava tietotoimisto, jonka ansiosta tiedän entisten lukiokavereiden lapset, erot ja uudet liitot. Naapurin hammaslääkärit ja serkun intiimivaivat.

Selasin yhden ystäväni, kutsuttakoon häntä vaikka "Mirjaksi", joka on siis sekä facebook-ystävä, että ystävä in real life, profiilia. Törmäsin mielenkiintoiseen keskusteluun, jonka "Mirja" ja eräs toinen ystävänäni "Pirkko" kävivät. "Pirkon" statuspäivitykset ovat olleet viime aikoina luokkaa: "Meidän Musti on maailman paras koira." "Musti hautasi juuri luun." "Musti haukkuu oravalle." Eli siis koira-aiheisia. No, jostain syystä "Mirja" oli sitten kirjoittanut "Pirkon" seinälle seuraavanlaisen tekstin: "Oletko Pirkko huomannut, että statuspäivityksesi eivät koske enää mitään muuta kuin Mustia. Olisi kiva tietää vähän henkilökohtaisemmistakin asioista. Onko ihan tarkoituksella näin?" No, "Pirkko" vastasi sitten "Mirjan" seinälle: "Olen huomannut, että päivitykseni liittyvät vain koiraan. Se on ihan tarkoituksella näin. Henkilökohtaiset asiat jaetaan  muulla tavoin."

Siis mitä? Onko facebookin syvin tarkoitus todella jakaa vain hyvin henkilökohtaisia asioita ja jos ei sitä tee, niin oletuksena kaverit närkästyvät. Tai onko ihmisillä oikeus huomauttaa, jos ystävän päivitykset pyörivät vain yhden asian tiimoilla. Esim. silloin, kun perheeseen on syntynyt vauva. En tiedä, mitä "Mirja" olisi sanonut, jos olisin kommentoinut hänelle, että olethan "Mirja" huomannut, että kaikki statuspäivityksesi koskevat vauvaasi. Olisi kiva tietää mitä sinulle kuuluu. Tuskin hän olisi sitä kovin leppoisasti sulattanut. Itse estän päivitykset, joita en yksinkertaisesti jaksa lukea, jokainen kirjoittakoon mitä haluaa. Lukijan vastuulla on joko lukea tai olla lukematta. 

Puolustuksen puheenvuoro

Koska edellinen kirjoitukseni sisälsi urputusta työtäni kohtaan, mahtoi moni miettiä, että miksi hemmetissä minä sitten olen kyseisessä työpaikassa. Miksi en vaan vaihda paikkaa. No, tässäpä muutama syy.

1. Kyllä minä tykkään työstäni, en tee sitä hampaat irvessä, vaan se sujuu minulta luonnostaan. Vaikka ehkä muuta voisi luulla. Työhöni kuuluu paljon asiakastapaamisia, siis todella paljon. Pidän asiakastyöstä. Vanha klisee, tykkään olla tekemisissä ihmisten kanssa, ei tosin auta. Tykkään sietää erilaisia ihmisiä on paljon lähempänä totuutta.
2. En koskaan työpäivän aikana katso kelloa ja ajattele, vielä viisi tuntia, että pääsen kotiin. Useimmiten se on. Oho, kello on neljä! Olen ollut töissä kaupassa ja pesulassa. Näissä molemmissa paikoissa oli se vika, että aika ei kulunut, vaikka töitä olikin. Paiskin töitä niska limassa ja ajattelin, että varmaan ainakin kaksi tuntia mennyt. No, kun katsoin kelloa niin vaivainen vartti. Sinä hikisenä kesänä pesulassa päätin, että ei enää ikinä tällaista työtä, jossa pitää koko ajan katsoa kelloa.
3. Saan kohtuulllista korvausta työstäni. Palkkani on noussut huimasti. Tekemällä mielenkiintoisia sivuprojekteja, saa myös lisää korvausta.
4. Minulla on mahdollisuus tehdä mielenkiintoisia sivuprojekteja. Toimin mm. työpaikkaohjaajana / -opettejana. Tekisin niitä mielelläni päätoimisesti, mutta se ei ole mahdollista. Ne pitää hoitaa normityön ohessa.
5. Olen vaihtanut työpaikkaa kaksi vuotta sitten. Vasta nyt olen päässyt jyvälle työtehtävistäni the Firmassa. Ensimmäinen vuosi uudessa työpaikassa oli rankin vuosi ikinä. En nyt ihan heti jaksaisi uutta sellaista.
   

Ahistaa

Katsoin viikonloppuna eräästä puolitutusta tehdyn ohjelman. Kyseinen henkilö asuu ulkomailla ja työskentelee freenä. Hän sanoi ohjelmassa osuvasti, että haluaa tehdä työkseen sitä, mitä tekisi vapaa-aikanaankin. Tässä lauseessa joku kolahti.

Minä-en-todellakaan-tee-työnäni-sitä-mitä-haluaisin-tehdä-myös-vapaalla. Rupesi ahdistamaan ihan sikana. Oli ihan älyttömän ankea fiilis. Rupesin pohtimaan myös sitä, että olenko ihan oikealla alalla, olisiko joku muu sopivampi. Minähän en koskaan mennyt sinne ammatinvalinnanpsykologille. Miten minä päädyin tänne the Firmaan?

Lapsena halusin lastenhoitajaksi. Siis rikkaiden lastenhoitajaksi. Katsoin televisiosta Dallasta ja Dynastiaa ja niillä perheillä oli aina lastenhoitajat. Saisi päivät pitkät vain leikkiä lasten kanssa ja hoitaa vauvoja. Ei liene yllätys, että tykkäsin Maija Poppasesta. Toteutin tämän "haaveen" myöhemmin työskentelemällä toisessa EU-maassa as a nanny. Hoidin rikkaiden ipanoita. Ei kivaa ollenkaan. Meillä ei ollut edes uima-allasta. 

Yläasteella halusin poliisiksi. Halusin työharjoitteluun rikospoliisiin selvittämään rikoksia. No, eivät ottaneet. Sanoivat, että ei heille alaikäiset pääse nurkkiin pyörimään (tai jotain vastaavaa). Tarjosivat paikkaa nimismiehen kansliasta.* Kiitos, mutta ei kiitos. Se kanslisti tuskin ratkoo rikoksia. Hain poliisikouluun heti lukion jälkeen. Setäni (joka on poliisi) yritti neuvoa, että ehkä minun kannattaisi hankkia ensin työkokemusta tai opiskella joku muu perusammatti tai jotain muutakin näyttöä ja hakea vasta vähän vanhempana kuin 18-vuotiaana. En uskonut. Hain silti. Kävin jopa sen nimismiehen haastattelussa. En päässyt.

Halusin samalla (kun halusin poliisiksi) kätilöksi. Unohdin lukea pääsykokeisiin ja suutuin haastatteluissa psykologille. En päässyt kätilöksi.

Pääsin opiskelemaan ensimmäistä tutkintoani. Valmistuin. Lähdin opiskelemaan lisää. Ja nyt olen kiinni the Firmassa ja yritän puskea vielä sen toisen tutkinnon. Jahka saan sen tehtyä, hakeudun Pepe Åhmanin hiusmuotoilukouluun ja ryhdyn julkkisten kampaajaksi. Nykyinen työni ei ole millään lailla luovaa. Olen sidottu virastomaiseen työskentelyyn virkamiesmäisellä otteella. Kukaan ei koskaan halua tehdä televisio-ohjelmaa työstäni, koska katsojat nukahtaisivat sen ääreen. Tämä ala ei todellakaan ole mitenkään mediaseksikäs.

Fru L

*Nykyään ne taitaa olla poliisin lupapalvelut. Sitä paitsi onko nimismiehiä enää olemassa?

Jäniksen vuosi

Kiinalaisen horoskoopin mukaan tänään alkaa jäniksen vuosi. Uskomusten mukaan sen pitäisi tuoda tullessaan onnellisuutta ja hyvää onnea. Mennyt vuosi on ollut tiikerin vuosi ja sitä pidetään kait yleisesti kiireisenä ja elämä saatta myös tuntua hektiseltä. En siis ole mitenkään suuri asiantuntija näissä, tarkempaa tietoa voi hakea vaikka täältä tai täältä, mutta sen voin allekirjoittaa, että viime vuosi oli kyllä kiireisin vuosi aikoihin. Olen erittäin tyytyväinen, jos tuleva vuosi tuo mukanaan hieman rauhallisemman elämänmenon.

Nyt pitäisi alkaa siis myös onnellinen vuosi. En siis tarkoita, että viime vuosi olisi ollut onneton, päin vastoin. Vuosi 2010 oli onnellisin vuosi elämässäni tähän mennessä. Erityisesti toivon, että tämä jäniksen vuosi toisi onnen myös rakkaalle ystävälleni, jonka viime vuoteen on mahtunut kokonaista kolme keskemenoa. Hän avautui asiasta vasta äskettäin, sen kolmannen saatuaan. Tähän saakka pitänyt asian vain oman (ja miehensä) tiedossa. En voi sanoa ettenkö olisi ollut järkyttynyt ja suruissani hänen puolesta. Tiedän, että hän on vahva ihminen, mutta rajansa kaikella.

Toivottavasti jäniksen vuosi toteuttaa toiveesi!

Fru L

Helsinki City Run

Nyt se on tehty, nimittäin ilmoittauduttu Helsinki City Run -puolimaratonille, joka juostaan 7.5.2011! Aika kaivaa lenkkarit naftaliinista. Viimeksi juostu syksyllä kymppi yhteen tuntiin, mutta varoivainen aikatavoite puolikkaalle on 2,40 h. Kaikki, mikä jää sen alle, on plussaa.

Koska en kuulu niihin ihmisiin, jotka juoksevat (vedonlyönnin seurauksena) maratonin kylmiltään alle neljän tunnin, täytyy ruveta treenailemaan. Onneksi hurtasta saa aina lenkkikaverin. Asiaa auttaa myös uudet päheät lenkkarit, joissa on iPod sensori. Sen lisäksi ajattelin suunnata vielä sykemittarin ostoon. Se on ollut ostoslistalla jo vuosia, mutta jäänyt toistaiseksi hankkimatta.

Fru L