Katsoin viikonloppuna eräästä puolitutusta tehdyn ohjelman. Kyseinen henkilö asuu ulkomailla ja työskentelee freenä. Hän sanoi ohjelmassa osuvasti, että haluaa tehdä työkseen sitä, mitä tekisi vapaa-aikanaankin. Tässä lauseessa joku kolahti.
Minä-en-todellakaan-tee-työnäni-sitä-mitä-haluaisin-tehdä-myös-vapaalla. Rupesi ahdistamaan ihan sikana. Oli ihan älyttömän ankea fiilis. Rupesin pohtimaan myös sitä, että olenko ihan oikealla alalla, olisiko joku muu sopivampi. Minähän en koskaan mennyt sinne ammatinvalinnanpsykologille. Miten minä päädyin tänne the Firmaan?
Lapsena halusin lastenhoitajaksi. Siis rikkaiden lastenhoitajaksi. Katsoin televisiosta Dallasta ja Dynastiaa ja niillä perheillä oli aina lastenhoitajat. Saisi päivät pitkät vain leikkiä lasten kanssa ja hoitaa vauvoja. Ei liene yllätys, että tykkäsin Maija Poppasesta. Toteutin tämän "haaveen" myöhemmin työskentelemällä toisessa EU-maassa as a nanny. Hoidin rikkaiden ipanoita. Ei kivaa ollenkaan. Meillä ei ollut edes uima-allasta.
Yläasteella halusin poliisiksi. Halusin työharjoitteluun rikospoliisiin selvittämään rikoksia. No, eivät ottaneet. Sanoivat, että ei heille alaikäiset pääse nurkkiin pyörimään (tai jotain vastaavaa). Tarjosivat paikkaa nimismiehen kansliasta.* Kiitos, mutta ei kiitos. Se kanslisti tuskin ratkoo rikoksia. Hain poliisikouluun heti lukion jälkeen. Setäni (joka on poliisi) yritti neuvoa, että ehkä minun kannattaisi hankkia ensin työkokemusta tai opiskella joku muu perusammatti tai jotain muutakin näyttöä ja hakea vasta vähän vanhempana kuin 18-vuotiaana. En uskonut. Hain silti. Kävin jopa sen nimismiehen haastattelussa. En päässyt.
Halusin samalla (kun halusin poliisiksi) kätilöksi. Unohdin lukea pääsykokeisiin ja suutuin haastatteluissa psykologille. En päässyt kätilöksi.
Pääsin opiskelemaan ensimmäistä tutkintoani. Valmistuin. Lähdin opiskelemaan lisää. Ja nyt olen kiinni the Firmassa ja yritän puskea vielä sen toisen tutkinnon. Jahka saan sen tehtyä, hakeudun Pepe Åhmanin hiusmuotoilukouluun ja ryhdyn julkkisten kampaajaksi. Nykyinen työni ei ole millään lailla luovaa. Olen sidottu virastomaiseen työskentelyyn virkamiesmäisellä otteella. Kukaan ei koskaan halua tehdä televisio-ohjelmaa työstäni, koska katsojat nukahtaisivat sen ääreen. Tämä ala ei todellakaan ole mitenkään mediaseksikäs.
Fru L *Nykyään ne taitaa olla poliisin lupapalvelut. Sitä paitsi onko nimismiehiä enää olemassa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mikä on sinun tarinasi?