Kävin koeajamassa Musiikkitalon Apocalyptican konsertissa, kun liput sinne irtosivat suhteellisen helposti. Ensimmäistä kertaa Musiikkitalossa ja ensimmäistä kertaa Apocalyptican konsertissa. Tässä vähän fiilistelyä.
Musiikkitalo yllätti. Talossa ei taida olla yhtään ainutta istuinpaikkaa, josta ei lavalle näkisi. Paikka oli kaiken puolin tyylikäs, vailla prameutta, jonoja ja sumppuja ei kertynyt edes niihin kapeisiin käytäviin, joita oli kritisoitu. Mielestäni ne eivät mitenkään erityisen kapeita olleet, mutta ehkäpä talon massiivinen koko sai käytävät tuntumaan kapeilta. Paikatkin löytyivät pienen sähläyksen jälkeen suhteellisen helposti. Musiikkitalo tuntui taipuvan rockiin tai pitäisikö sanoa selloheavyyn hyvin. Ohjelmistossa konsertti oli tosin katergoriassa kevyen musiikin konsertti, joten en sitten tiedä miten raskas musiikki siellä toimii ;)
Keikkaa en ryhdy arvostelemaan, mutta arvion siitä voi lukea Hesarin sivuilta. Olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että parhaimmillaan yhtye oli hiljaisemmissa numeroissa, kun rumpujen pauke taukosi. Toisaalta pidin myös todella paljon laulajan kera vedetyistä biiseistä. Mieheni taas ei perustanut näistä esityksistä. Biiseinä kuultiin mm. ihan I'Don't Care sekä End Of Me ja I'm Not Jesus. Solistina konsertissa oli Tipe Johnson (Leningrad Cowboys), vaikka kaukaa katsottuna näyttikin aluksi siltä, että lavalle kiipesi Jone Nikula. Uudet silmälasit lienee tarpeen.
Istun duunissa ja minulla ei ole mitään tekemistä. Absurdia.
Korjataan, minulla on tekemistä. Nyt pitäisi tehdä ne työt, mitkä olen siirtänyt sille päivälle, kun ei ole mitään muuta tekemistä. Vanhojen pinojen läpikäyntiä, ohjeiden päivittämistä ja mm. tulostimen päivittämistä niin, että kaikki tulosteeni tulisivat samaan tulostimeen. Tällä hetkellä tulosteeni tulevat ympäri taloa oleviin tulostimiin riippuen siitä, mistä järjestelmästä milloinkin tulostelen. (Mainitsinkohan sanan tulostin tarpeeksi monta kertaa?) Luonnollisesti minulla ei ole oikeuksia muuttaa määriteltyjä tulostimia. Oikeus on vain PÄÄkäyttäjällä. PÄÄkäyttäjä on siis joukko henkilöitä numeron päässä. Tuntematon tuttavuus.
Minun on pakko istua täällä, sillä meillä töissä on kellokortti. Se on jo nyt miinuksella, kesän jäljiltä, joten pakko yrittää olla edes 10 minuuttia extraa. Olenkin palkinnut itseäni seuraavasti: Teen ikävän tehtävän edes osittain valmiiksi. Siirryn Suomi24 palstalle lukemaan ihmisten mielipiteitä siitä, voiko purjeveneeseen ottaa koiran.* Raivostun keskustelusta. Palaan tekemää tehtävän loppuun. Edes osittain.
Fru L
Ps. Taistelu pikkujouluista on alkanut. Miksi minusta tuntuu, että se alkaa joka vuosi aina vain aikaisemmin.
* "Ei herrantähden voi ottaa, siis niistähän tulee karvaa ja hiekkaa veneeseen. Mitä ihmiset oikein ajattelevat." Niin koirista todellakin tulee karvaa ja hiekkaa asuntoon, autoon ja vaikka sinne veneeseen. Ketjun aloittaja oli alunperin vain halunnut saada kokemuksia, miten elo koiran kanssa onnistuu veneessä. No arvatkaa saiko vastauksia kysymykseensä? Ei saanut, vaan sai älyttömiä vastauksia kuten tuo ylläoleva. Tai vastauksia tyyliin, koirat ja veneet eivät sovi yhteen. Ihminen, jolla on koira / vene ja harkitsee veneen/koiran hankkimista on idiootti.
Facebookissa on kiertänyt tiheään status "tykkää niin saat vuoden." En ole juurikaan innostunut näistä kierostatuksista ja jätän myös naamakirjassa niistä tykkäämättä. Päässäni kuitenkin muhi ajatus muisteluista viime vuosituhannelta ja päätinkin käydä läpi koko joukon vuosia. Kymmenessä vuodessa tapahtuu muutes paljon.
1991 olin 14-vuotias, aloitin syksyllä yläasteella 8. luokan ja olin usein rehtorin puhuttelussa. Olin aika kärkäs sanomisissani, mistä syystä erityisesti biologian opettaja lähetti minut rehtorin nuhdeltavaksi. Ensimmäinen koirani jouduttiin lopettamaan sairauden vuoksi ja muistan itkeneeni silmät päästäni.
1992 kävin rippikoulun ja karkasin nuorisoseuralle diskoon, kun vanhempani eivät minua sinne päästäneet. Karkailustani seurauksena oli se, että jatkossa vanhemmat päästivät minut sinne luvan kanssa. Ehkä heistä oli mukavampi, että he tiesivät, missä olin. Äiti vei ja haki.
1993 aloitin lukion. Nuorisotalon diskot vaihtuivat seurakunnan nuorteniltoihin.
1994 olin isosena kaikilla mahdollisilla leireillä. Vedin nuorteniltoja ja rukouspiirejä. Tässä vaiheessa vanhempani olisivat olleet todella tyytyväisiä, jos olisin jäänyt nuorisoseuran diskoihin. Kaverin äiti kielsi kaveriani osalllistumasta erään herätysliikkeen toimintaan. Hän pelkäsi, että meidät oli aivopesty. Terve pelko. Jälkeenpäin ajateltuna, se ei kylläkään ollut aivopesua, ei ainakaan omalla kohdallani. Kaveristani en tiedä.
1995 aloitin autokoulun, täytin 18-vuotta ja sain ajokortin. Lainasin usein tätini vanhaa Opelia. Siinä ei ollut lainkaan tyhjäkäyntiä. Auto sammui jokaisessa risteyksessä. Kyseisenä vuonna tanssimme vanhojen tansseja. Seurustelin henkilön kanssa, jolla oli jo oma auto. Se vasta oli jotain. Lisää niistä seurusteluista voi sitten lukea täältä. Menin myös ensimmäistä kertaa baariin. En juonut lainkaan alkoholia.
1996 pääsin ylioppilaaksi. Aloitin opinnot, jotka valmistivat minut ensimmäiseen ammattiini. Tutustuin rakkaaseen ystävääni. Join itseni humalaan elämäni ensimmäisen kerran ja oksensin baarin vessaan.
1997 opiskelin ja asuin kivassa opiskelija-asunnossa. Seurustelin. Kesän olin töissä hautausmaalla.
1998 oli draaman vuosi. Erosin poikaystävästäni ja aloitin uuden suhteen. Välissä oli myös monia ihastuksia ja säätöjä. Vietin kaksi viikkoa Kanarialla bilettämässä ja aurinkoa palvoen. Ystäväni "ennusti" minulle usein tarot-korteilla. Olin taas hautausmaalla kesätöissä.
1999 opiskelin, tein töitä opintojen ohessa, seurustelin epävakaassa suhteessa ja tein opinnäytetyötäni. Biletin usein. Odotin milleniumia. Seurasin televisiosta Emmerdalea ja Salkkareita.
2000 Tein loppuharjoittelun talvella ja valmistuin kevättalvella. Lähdin uudestaan bailauslomalle Kanarialle. Keväällä lähdin töihin toiseen EU-maahan. Toisessa EU-maassa katsoin elämäni ensimmäisen kerran Big Brother ohjelmaa. Jäin koukkuun. Vuosi 2000 loppui kotibileissä Glen Ellen roadilla.
Noiden kymmenen vuoden aikana muutuin nuoresta aikuiseksi. Nyt ajateltuna ne mielenkiintoisimmat vuodet olivat kuitenkin vielä edessä. Kaiken kaikkiaan mennyt kymmenys oli huoletonta aikaa, vaikka mukaan mahtui paljon vakavaakin pohdintaa. Suurin muutos lienee ollut se, että tiivis seurakuntayhteys katosi. En sano, että se olisi ollut vain hyvä tai vain huono asia. Se on ollut molempia. Opin ajattelemaan itse ja ehdottoman mustavalkoinen maailma muuttui sateenkaaren väriseksi. Toisaalta moni hyvä ihmissuhde päättyi.
Tämän hajatelman loppuun musiikiksi valikoitui yllättäen Juha Tapion Minun Ikäväni Näyt. Se soi jo vuonna 1999 ja soikoon edelleen 2011.
