perjantai 2. syyskuuta 2011

Vuosina 1991-2000

Facebookissa on kiertänyt tiheään status "tykkää niin saat vuoden." En ole juurikaan innostunut näistä kierostatuksista ja jätän myös naamakirjassa niistä tykkäämättä. Päässäni kuitenkin muhi ajatus muisteluista viime vuosituhannelta ja päätinkin käydä läpi koko joukon vuosia. Kymmenessä vuodessa tapahtuu muutes paljon.

1991 olin 14-vuotias, aloitin syksyllä yläasteella 8. luokan ja olin usein rehtorin puhuttelussa. Olin aika kärkäs sanomisissani, mistä syystä erityisesti biologian opettaja lähetti minut rehtorin nuhdeltavaksi. Ensimmäinen koirani jouduttiin lopettamaan sairauden vuoksi ja muistan itkeneeni silmät päästäni. 

1992 kävin rippikoulun ja karkasin nuorisoseuralle diskoon, kun vanhempani eivät minua sinne päästäneet. Karkailustani seurauksena oli se, että jatkossa vanhemmat päästivät minut sinne luvan kanssa. Ehkä heistä oli mukavampi, että he tiesivät, missä olin. Äiti vei ja haki. 

1993 aloitin lukion. Nuorisotalon diskot vaihtuivat seurakunnan nuorteniltoihin.

1994 olin isosena kaikilla mahdollisilla leireillä. Vedin nuorteniltoja ja rukouspiirejä. Tässä vaiheessa vanhempani olisivat olleet todella tyytyväisiä, jos olisin jäänyt nuorisoseuran diskoihin. Kaverin äiti kielsi kaveriani osalllistumasta erään herätysliikkeen toimintaan. Hän pelkäsi, että meidät oli aivopesty. Terve pelko. Jälkeenpäin ajateltuna, se ei kylläkään ollut aivopesua, ei ainakaan omalla kohdallani. Kaveristani en tiedä.

1995 aloitin autokoulun, täytin 18-vuotta ja sain ajokortin. Lainasin usein tätini vanhaa Opelia. Siinä ei ollut lainkaan tyhjäkäyntiä. Auto sammui jokaisessa risteyksessä. Kyseisenä vuonna tanssimme vanhojen tansseja. Seurustelin henkilön kanssa, jolla oli jo oma auto. Se vasta oli jotain. Lisää niistä seurusteluista voi sitten lukea täältä. Menin myös ensimmäistä kertaa baariin. En juonut lainkaan alkoholia.

1996 pääsin ylioppilaaksi. Aloitin opinnot, jotka valmistivat minut ensimmäiseen ammattiini. Tutustuin rakkaaseen ystävääni. Join itseni humalaan elämäni ensimmäisen kerran ja oksensin baarin vessaan. 

1997 opiskelin ja asuin kivassa opiskelija-asunnossa. Seurustelin. Kesän olin töissä hautausmaalla.

1998 oli draaman vuosi. Erosin poikaystävästäni ja aloitin uuden suhteen. Välissä oli myös monia ihastuksia ja säätöjä. Vietin kaksi viikkoa Kanarialla bilettämässä ja aurinkoa palvoen. Ystäväni "ennusti" minulle usein tarot-korteilla. Olin taas hautausmaalla kesätöissä. 

1999 opiskelin, tein töitä opintojen ohessa, seurustelin epävakaassa suhteessa ja tein opinnäytetyötäni. Biletin usein. Odotin milleniumia. Seurasin televisiosta Emmerdalea ja Salkkareita.

2000 Tein loppuharjoittelun talvella ja valmistuin kevättalvella. Lähdin uudestaan bailauslomalle Kanarialle. Keväällä lähdin töihin toiseen EU-maahan. Toisessa EU-maassa katsoin elämäni ensimmäisen kerran Big Brother ohjelmaa. Jäin koukkuun. Vuosi 2000 loppui kotibileissä Glen Ellen roadilla.

Noiden kymmenen vuoden aikana muutuin nuoresta aikuiseksi. Nyt ajateltuna ne mielenkiintoisimmat vuodet olivat kuitenkin vielä edessä. Kaiken kaikkiaan mennyt kymmenys oli huoletonta aikaa, vaikka mukaan mahtui paljon vakavaakin pohdintaa. Suurin muutos lienee ollut se, että tiivis seurakuntayhteys katosi. En sano, että se olisi ollut vain hyvä tai vain huono asia. Se on ollut molempia. Opin ajattelemaan itse ja ehdottoman mustavalkoinen maailma muuttui sateenkaaren väriseksi. Toisaalta moni hyvä ihmissuhde päättyi. 

Tämän hajatelman loppuun musiikiksi valikoitui yllättäen Juha Tapion Minun Ikäväni Näyt. Se soi jo vuonna 1999 ja soikoon edelleen 2011. 

Fru L

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mikä on sinun tarinasi?