torstai 27. joulukuuta 2012

Vuosi 2012

Edellisestä postauksesta on näköjään jonkin verran aikaa. Aika marraskuun ensi hetkistä on mennyt kohtuuttoman nopeasti. Koska koko vuosi on kohta päätöksessä, on kenties aika tiivistää koko vuoden tunnelmat.

Tammikuussa ei tainnut tapahtua mitään erikoista. Vuosi vaihdetiin Pohjanmaalla blinejä syöden. Päätin äänestää Haavistoa Niinistön sijaan. Kylmä oli ja lenkkeilin paljon koiran kanssa. Kirjoitin gradua. En muista tammikuusta mitään muuta. Töissä oli kiire, koska silloin toteutettiin organisaatiouudistus. Ehkä juuri siksi koko tammikuu on vaipunut hämärän peittoon.

Helmikuussa satoi lunta ihan käsittämättömiä määriä. Ystäväni toisesta kaupungista oli luonani vierailulla ja muistan, että koko sunnuntaipäivän satoi lunta täydellä teholla. Pihaa ei luonnollisesti aurattu. Helmikuussa vietettiin myös ihanan kummitytön ristiäisiä ja kokeilin erään haasteen myötä olla ilman lihaa 22.2.-8.4.2012. Onnistuin. Lisää haasteesta täältä.

Maaliskuu maata näyttää, on vanha sanonta. Se piti paikkaansa maaliskuussa, kun kurakelit tulivat. Haaveilin maaliskuussa kesästä ja purjehduksista. Aloitin treenaamaan juoksua talven tauon jälkeen. Olin koko kuukauden lihattomalla ruualla ja se aiheutti ongelmia henkilöstöravintolassa. Maaliskuussa ostimme miehen kanssa auton. Emme varmaan pärjäisi enää ilman sitä.

Huhtikuussa paasto päättyi. Huhtikuussa juhlin entisen opiselukaverini (joka on nykyään menestynyt toimitusjohtaja) firman menneisyyttä ja hulppeaa tulevaisuutta. Treenailin tosissani puolimaratonille ja kirjoitin gradua tietokone savuten.

Toukokuu oli tapahtumarikas kuukausi. Heti vapun jälkeen alkoivat terveysongelmat, kun ensin alkoi viisaudenhampaan lähtölaskenta. Hyvä valmistautuminen puolikkaalle meni kaivoon, kun muutamaa päivää ennen HCR:ää norovirus vei jalat alta. Kuin ihmeestä onnistuin kuitenkin parantamaan aikaani viime vuodesta.  Sitten sairastuin pahimpaan köhään ikinä, joka diagnosoitiin astmatyyppiseksi yskäksi, aiheuttajana koivun siitepöly. Toukokuulta on erityisesti jäänyt mieleen myös koiran vatsatauti. Kuljeskelemme kevätyössä muutaman tunnin välein. Minä kuuntelin yön ääniä ja koira oksensi. Oli se raukka kipeä. Toukokuu oli  myös purjehduksen täyteinen. Olin purjehduskurssilla ja perinteisellä helatorstain purjehduksella.  Siinä sivussa aloittimme säkkiviljelyn.

Kesäkuussa gradu valmistui ja kansitettiin. Viisuri vedettiin irti. Kesäloma alkoi viikkoa ennen juhannusta. Juhannuksena herkuteltiin maalla lähes helteisissä lukemissa ja sitten purjehdittiin viikko Saaristomerellä hyisessä kelissä.

Heinäkuussa käytiin Pärnussa, juhlittiin miehen siskon häitä aamuun saakka ja loma loppui. Käytiin tanssimassa lavatansseissa ja odotettiin helteistä kesää, mitä ei tullut. Hoidettiin säkkiviljelmää.

Elokuussa vietettiin helteinen viikonloppu mökillä uiden saunoen, mustikoita ja kanttarelleja poimien. Tuntui oikealta kesältä. Elokuussa juhlittiin kaverin monikulttuurisia häitä, purjehdittiinkin hieman ja kerättiin satoa säkkiviljelmiltä.

Syyskuussa tapahtui... ööö.. niin siis mitä... Ei mitään mielikuvaa. Varmaan arkista puurtamista töissä. Perinteisiä rapujuhlia vietettiin. Niistä tulikin oikein riehakkaat ja hauskat.

Lokakuussa tein positiivisen raskaustestin. Tämä iloinen yllätys sävytti sitten Israelin matkaamme ja keittiöremontin valmistelua, vaikka raskaus itsessään ei tuntunut ulos eikä sisään päin. Paha olo alkoi hiipiä vasta kuukauden loppumetreillä.

Marraskuussa teetimme keittiöremontin. Sen jaksoin jotenkin skarpata, sitten tuli romahdus. Loppumarraskuu meni lähinnä sohvalla nuokkuen ja pahoin voiden. En muista olleeni koskaan niin väsynyt. Koko ajan vellova oksettava olo toi lisämausteensa väsymykseen. "Syö aamuisin keksiä ennen sängystä ylös nousemista välttääksesi pahan olon." Tuon neuvon on laatinut takuulla se, joka ei ole kokenut raskauspahoinvointia. Ainut asia, mikä yhtään auttoi, oli nukkuminen. Silloin ei ollut ihan niin paha olla.

Joulukuu alkoi sillä, että ihastelimme bebeä ultrassa. Olin ollut siinä uskossa, että 12 raskausviikko vie pahoinvoinnin mennessään. No, olin väärässä. Sen sijaan mukaan tulivat kunnon oksennukset. Lounas päätyi useamman kerran kaaressa pönttöön. Aloin tuntea oloni jo epätoivoiseksi. Sitten, joulunalusviikolla, viikon loppupuolla, alkoi ensimmäisen kerran tuntua siltä, että ehkä tämä tästä. Pikkuhiljaa. Perjantaina 21.12. koin voivani mainosti. Niin mainiosti, että ensimmäisen kerran yli kuukauteen teki mieli ruokaa. Tilasimme miehen kanssa illalla pitsat. Ilmeisesti bebe oli erimieltä, koska jonkin ajan kuluttua tein täydellisen vatsalaukun tyhjennyksen ja loppuillan vietin sohvalla voiden todella pahoin. Ruokamyrkytyksestä ei ollut kyse, koska mies söi samaa pitsaa, eikä voinut pahoin.

Joulukuu ei siis vielä ole ohi, mutta ei sitä ole paljoa jäljelläkään. Pahoinvointi helpottui tuon perjantain jälkeen ja iskee enää lähinnä kuvotuksen tunteena iltaisin. Jouluaattona tosin oksensin kivasti jouluaterian päätteeksi. Ilmeisesti raskauspahoinvointi on muuttunut bulimiaksi. Kahvia olen juonut ensimmäisen kerran pariin kuukauteen. Se piristää huomattavasti. Silti väsyttää edelleen. Janottaa, suuta kuivaa. Töissä en ole kertonut kenellekään. Enkä kerro. Saan uuden esimiehen tammikuussa ja kerron hänelle sitten, varmaan vasta toisen ultran jälkeen.

Sellaista tällä kertaa.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Keittiöräjähdys

Olemme tehneet keittiöremonttia, tai siis emme me (minä ja aviomies) mitään ole tehneet, vaan ihan remppamiehet on olleet hommissa. Meillä on siis ollut, ja on edelleen, käynnissä koko keittiön remontointi. Muuttaessamme nykyiseen asuntoon remointoimme, siis silloin me todella remontoimme itse, koko muun asunnon, paitsi keittiötä. Olen jopa nakuttanut parkettia lattiaan ja siitä voi olla ylpeä. Ajattelimme silloin, että keittiö on fine ja kelpaa meille.

Kuinkas ollakaan... Kun muu remontti valmistui ja vertasimme keittiötä muuhun asuntoon, iski totuus. Keittiö oli ihan karmeassa kunnossa. Keittiökaappien asennus oli mielenkiintoinen, sähköviritelmät erikoisia ja lattia oli asennettu vääriin. Sen tajusi siinä vaiheessa, kun oli omin pikku kätösin asentanut liki 50 neliömetriä parkettia, että saakeli, se kuka oli aikoinaan keittiön remontoinut, ei kyllä ollut lukenut asennusohjeita. No, elimme kuitenkin keittiön kanssa jokusen vuoden, kunnes lopulta kypsyimme. Uusi keittiö on saatava.

Aluksi suunnittelimme tekevämme homman taas itse. Jotenkin siinä sitten jo suunnitteluvaiheessa alkoi mieli muuttua ja lopuksi päädyimme lähes avaimet käteen-tyyliseen ratkaisuun. Arkkitehti suunnitteli keittiön. Hoiti piirustukset, huolehti kilpailutukset, tilasi urakoitsijan ja kalusteet. Kaapistot tulivat yhdestä paikasta, taso toisesta, allas kolmannesta, hana neljännestä, liesituuletin viidennestä ja kodinkoneet vielä erikseen. En tiedä säästimmekö, mielenrauhassa kyllä. 

Jäi meillekin hommia. Keittiö piti tyhjentää. Piti pakata astiat ja ruuat. Pakastin ja jääkaappi sulattaa ja siirtää evakkopaikalle olohuoneeseen. Pöytä ja tuolit viedä pois. Eteinen piti tyhjentää, matto kääriä piiloon. Suojata se omin käsin asennettu parketti. Koiralle piti etsiä päiväksi hoitopaikka. Kierrätyskeskukseen lähti heti auton takakontillinen tavaraa.

Aamuisin on pitänyt karata kotoa pois ennen seitsemää, remppamiesten työaika on 7-17. Iltaisin on joutunut aina imuroimaan, kotiin tultua heti ensimmäiseksi, koska betonipöly laskeutuu kätevästi kaikille pinnoille. Olen pukeutunut samoihin vaatteisiin koko viikon. En ole jaksanut aamuisin pohtia, mitäs tänään tällättäisiin niskaan, kun tärkeintä ollut saada joitan rytkyä päälle ennen kuin remppamiehet rymistelevät sisälle. Tänään töissä huomasin, että farkut ovat todella likaiset. Pyykkiä pitäisi pestä, mutta ei sitä halua siinä pölyssä kuivatella. Eikä ole aikaa eikä energiaa. 

En tajua, miten jotkut voivat asua putkiremontin keskellä, tai minkään muunkaan remontin. Viikko on maksimiaika. Keittiön pitäisi valmistua tänään. Aamulla olin hieman skeptinen, mutta valmistuu kuulemma. Ainoastaan astianpesukone, induktioliesi ja uuni ovat poissa käytöstä ensi viikkoon. Kaasuliesi kait toimii. Astianpesukoneen toimimattomuus johtuu entisestä asukkaasta. Siis siitä samasta tyypistä, joka oli sen keittiön silloin joskus remontoinut. Astianpesukoneesta nimittäin puuttui joku osa poistoletkusta. Edellinen kaveri oli sen korvannut teippivirityksellä. Putkimiehemme ei ollut suostunut jatkamaan tämän kaverin valitsemalla tiellä, vaan osa piti tilata maahantuojalta. Taitaa olla silkkaa tuuria, että teippiviritelmä ei ollut koskaan pamahtanut liitoksistaan.  

Olen iloinen, koska uusi keittiömme valmistuu. Olen iloinen, että kello ei soi huomenna aamulla epäinhimilliseen aikaan, vaan saan nukkua ruhtinaallisesti vaikka klo kahdeksaan aamulla. Se tuntuu jo luksukselta.

Perjantaibiisiksi valikoitu yllättäen J. Lon Waiting For Tonight. Ehkäpä ladyn taannoinen vierailu Suomessa sai aikaan sen, että ko. biisi jäi soimaan päähäni. Biisistä taas muistuu mieleeni vuosi 2000 ja hyvän ystävän kanssa tehnyt kahden viikon ulkomaanmatka. Taisi olla matkamme tunnaribiisi ;)

Hyvää perjantaita!

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Tarinoita hammaslääkärin tuolista

Kyllä, jälleen kerran minulle oli varattu aika hammaslääkärille. Tällä kertaa oli kuitenkin kyse normaalista vuosihuollosta tai  siis joka toinen vuosihuollosta tai paremmin joka kolmas vuosi huollosta. Ehkä olin sittenkin hammaslääkärissä viimeksi neljä vuotta sitten. (Jos siis ei sitä case viisaudenhammasta lasketa.) No, olin kuitenkin hammaslääkärin tarkastuksessa jo jokunen aika sitten, tänään oli sitten kyseessä sitä huoltoa.

Hammaslääkäritarkastus meni hyvin, minut otti vastaan ystävällisen näköinen miespuolinen hammaslääkäri. Hän kuului toiseen koulukuntaan kuin tämä case viisaudenhammas- asiaani hoitanut hammaslääkäri. Hän ei  nähnyt viisureissani mitään vikaa, mutta totesi tylysti. "Sinulla on kova purenta. Se ei ole hyvä asia. Tarvitset purentakiskot yöksi." Asiasta ei keskusteltu. Heti kättelyssä varattiin kolme aikaa muottien ja kiskojen tekoon ja sovittamiseen.

Tänään oli ensimmäinen käynti. Luonnollisesti tapaaminen alkoi poraamisella. Kuvien perusteella jossain pinnan alla oli reikiä ja ne piti korjata ennen kiskoa. Sitten alkoi tämä uusi case, case hammaskiskot. Siinä vaiheessa, kun hammashoitaja kertoili harjoittelijalleen muottimassasta, sain aivan tajuttomat flashbackit vuosikymmenten taakse. Yhtäkkiä olin se 10-vuotias pikkutyttö, jonka suuta ilkeä hammaslääkärisetä väänteli ja otti muotteja hampaista tulevaa oikomishoitoa varten. Muottiin iskettiin vaaleanpunaista massaa ja muotin laittaminen suuhun sai aikaan valtaisin oksennusrefleksi. Hammaslääkärisetä vittuili, että jos nyt oksennan, niin homma kestää aina vain kauemmin. Älä ole mahdoton 

Onneksi ei sama toistunut. Tällä kertaa massa oli sinistä. Siihen oli ilmeisesti ystävällisyysyistä lisätty myös mintun makua ja oksennusrefleksikin jäi onneksi pois. Eikä se hammaslääkärikään vittuillut, vaan kehotti olemaan ihan rentona ja muisti vielä mainita, että hommaan menee pari minuuttia. Olisin ehkä silloin kymmenenvuotiaan toivonut samaa. Ehkä nämä traumat olisivat jääneet saamatta. Miksi minulle lapsena ei koskaan selitetty, mitä tehdään ja miksi ja kauanko kestää? Miksi hammaslääkäri oli niin ilkeä, että siitä jäi vuosien traumat? Miksi kukaan ei osaa vastata näihin kysymyksiin?

Ensi viikolla jatketaan kiskojen sovittamisella. Sen ei pitäisi sattua tai olla epämiellyttävää. Yritän sopeuta ajatukseen, että joudun käyttämään kiskoja öisin. Yritän tiedostaa päivisin, milloin puren hampaita yhteen ja toivon, että oppisin olemaan purematta hampaitani yhteen muulloin kuin syödessäni. Muistan jatkossa käyttää hammaslankaa joka päivä ja syödä aina ksylitolipurukumia. Niin kuin aina hammaslääkärissä käynnin jälkeen.

Remontista tekisi mieli sanoa pari sanaa, mutta jätän toistaiseksi sanomatta. Yliväsyneet aivoni eivät enää jaksa tuottaa tekstiä. Onneksi on jo keskiviikko!

maanantai 29. lokakuuta 2012

Tänään



Kuva Flickr.

Tänään haikailen aurinkoa. Kävimme aviomiehen kanssa lataamassa akkuja +34 asteen lämmössä jo tutuksi tulleessa kohteessa. Olimme niin eläkeläisiä, että majoituimme samassa hotelissa, kun aikaisemmin. No ainakaan emme olleet Kanarialla... Ensi vuonna jotain muuta, päätimme kuitenkin. Palatessamme kotiin, oli asteissa eroa melkein neljäkymmentä, kun mittari näytti miinusta. Aikamoinen sokki.

Tänään olen iloinnut ystävieni hyvistä menestyksistä kuntavaaleissa. Laskin, että minulla on kaverivaltuutettuja yhteensä viisi (Ei siis tuttuja, vaan ihan oikeita kavereita, tuttuja onkin sitten paljon enemmän.) ja pari kaveria pääsi varalle. Hienoa!

Tänään olen yrittänyt selvittää, mitä ihmettä opinnoistani puuttuu, että saisin vihdoinkin ne maisterinpaperit käteen. Ilmeisesti joku tutkimus (???) pitää vielä tehdä. Ja ei, en tarkoita gradua, se on valmistunut, kansissa ja hyväksytty. Joku tee tämä ennen gradua- tutkimusmenetelmäkurssi on jäänyt käymättä ja yritän nyt raapia opintopisteitä kasaan vimmalla.

Tänään lomalta palatessani kuulin, että the Firmassa tulee organisaatiomuutos. TAAS! Toinen kerta vuoden sisään. Esimies vaihtuu. Kolmas esimies tulossa vuoden sisään. Avasin tänään Mol:n sivut huvikseni ja yritin miettiä, mihin sitä lähtisi. Ehkä minun aikani täällä on käymässä vähiin, en nimittäin jaksa enää näitä muutoksia. Annan itselleni marraskuun aikaa miettiä, joulukuussa teen päätöksiä.

Tänään olen hyvin väsynyt ja siksi harrastan töiden jälkeen koiraterapiaa. Istun punaisella pörrömatolla koira kainalossa ja tuijotan telkkaria aivot narikassa.

maanantai 15. lokakuuta 2012

Vessapostaus

Vessassa on pakko käydä, myös työpaikalla. Niinä päivinä vessan rooli erityisesti korostuu, jos syö lounaaksi suolaista kiusausta ja iltapäivän kumoaa kurkkuunsa pari pullollista vettä ja kahvit kaupan päälle. Niinä päivinä sitä arvoistaisi myös vessarauhaa.

Meillä on the Firmassa vessoja kolmessa eri paikassa. Kaksi vessaryhmää sijaitsee toimiston keskeisellä paikalla. Se kolmas vessakeskittymän on pitkän käytävän mutkan takana. Paikassa jossa kukaan ei käy. Ne keskeisellä paikalla olevat vessat ovat aina varattuja. Jos eivät ole varattuja, niin ei mene kuin sekunti siitä, kun olet laskenut housut nilkkoihin ja istunut pöntölle, kun joku on jo rynkyttämässä kahvasta. Ujopissa iskee. Se kolmas vessaryhmä on taas aina tyhjä. Kukaan ei uskalla mennä sinne. Vessa on kaukana kaikesta. Lukot reistaavat. Olisi kurja huomata kopperossa, että lukko ei aukeakaan. Ei auta kahvan tempominen tai huutaminen. Kukaan ei kuule. Sielläpä sitä sitten istuisi aamun saakka, kunnes siivoja tulee.

Vessat on sisustettu erikoiseen tyyliin, seinillä on tapetit ja lampussa on kelmeän keltainen kupu. Peilit vääristävät ja vessan (sini-punainen) värimaailma saa kasvot näyttämään sairailta. Lisäksi ilmastointi toimii niin hyvin, että tukka hulmuaa pytyllä istuessa (saa ilmaisen föönauksen). Patterit toimivat myös, koska lämpö on kesät talvet ainakin 30 astetta. Vessat myös vetävät huonosti. Säiliöt liruttavat vettä jakuvasti eivätkä täyty koskaan kunnolla. Kerran jäi vetonuppi käteen. Onneksi ne ovat siistit, kiitos siivoojan. Paitsi, jos edellinen käyttäjä on kärsinyt vatsavaivoista ja ei ole ymmärtänyt käyttää vessaharjaa. Asia, jota en ymmärrä ollenkaan. Vähintäänkin huomaavaisuudesta muita kohtaan voisi sitä harjaa käyttää. Ettei tarvitse itse ryhtyä siivouspuuhiin ennen omaa toimitusta.

Tämmöistä tähän päivään. Pakko oli avautua. Kuvaa en liitä mukaan.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Opettelua

Lupasin ennen älypuhelimen ostoa toteuttaa ns. päivä kuvina- postauksen. No, mites kävi? En ole sitäkään vielä toteuttanut. Puhelin toki on. Vanha Nokia muuttui Samsungiksi. Opetteluun on mennyt vähän aikaa. Kun puhelin soi ensimmäisen kerran, en osannut vastata siihen. Onnistuin myös saamaan siihen toiminnon, jonka ansiosta puhelin hälyytti joka kerta, kun sain sähköpostin tai ilmoituksen facbookissa. Onneksi sain toiminnon pois. Valokuvausta olen harjoitellut ahkerasti, yleensä koira on toiminut mallina. Osaan myös ladata kuvat facebookkiin. Vaan miten on blogin kanssa? En osaa. En saa kuvaa siirrettyä helposti kamerasta blogiin. Tuo allaoleva kuva on lähtetty ensin sähköpostilla, tallennettu tiedostoihin ja ladattu sitä kautta. Ei varmaan näin... Päivä kuvina- postaus tulee heti, kun keksin helpomman tavan siirtää kuvat.

Duunarin työkalu

Kuva kuvastakoon työpäivääni. Työsopimuksessa työ on jotain ihan muuta, todellisuudessa se on riippuvuutta tietokoneesta ja nettiyhteyksistä. Kaikkineen tämä päivä on  aika harmaa ja sateinen, eikä taida kirkastua, joten ei tästä päivästä kauheasti muuta saisi irtikään. Ankea keskiviikko.

tiistai 9. lokakuuta 2012

Syksystä, hiljaisuudesta, kaikesta

En ole raapustanut tekstiä riviäkään sitten elokuun jälkeen. En tosin ole ottanut siitä paineita, koska kirjoitan lähinnä itselleni, enkä edes oleta, että joku odottaisi minun kirjoittavan mitään. Kesän jälkeen tuli hiljainen kausi, väliaika. Aika, joka ei ollut syksyä eikä kesää. Piti asennoita siihen, että kesä on nyt oikeasti ohi. Pimeä alkoi tulla aikaisemmin ja kesäkurpitsapuskakin lopetti tuotantonsa.

Meillä on ollut tapana pitää kesänlopettajaiset mökillä rapujuhlien merkeissä. Viikonloppu, jolloin vielä tehdään samoja asioita kuin kesällä eli saunotaan ja uidaan pitkään, syödään kuistilla (lasitettu ja lämmitetty) ja ihmetellään pimenevää iltaa. Se vietettiin syyskuussa. Samalla avattiin myös sienikausi. Syksy tuli viikonlopun aikana.

Työkuviot muuttuivat syksyn alussa. Tuli uusi esimies. Moni vanha kollega lähti. Yksi ilmoitti lähtevänsä. Tajusin, että meitä "vanhoja" on nyt the Firmassa kaksi. Ja itse olen firmaan kolme vuotta sitten. Paljon uusia naamoja. Paljon muutoksia takana ja paljon muutoksia tulossa. Vähän jännittävää.

Seuraavia kuukausia tulee sävyttämään myös keittiöremontti. Vanha keittiömme on yhdellä sanalla kuvattuna kamala. Muuttaessamme asuntoon, siellä oli juuri valmistunut putkiremontti. Kylpyhuone kiilsi uutuuttaan. Tiukassa aikataulussa remontoimme koko muun asunnon, mutta keittiö jäi entiselleen. Tai ei ihan, ostimme uuden uunin, mutta muilta osin emme keittiöön koskeneet. Aluksi se ei häirinnyt: Iso matto peitti väärinasennetun lattian. Värimaailma tuntui mielenkiintoiselta. Neliön kopperon kokoisen keittiökomeron jälkeen nykyinen keittiö tuntui salongilta. Kaksi vuotta kypsytti. Ruma, väärinasennettu, irvistelevä laminaatti saa lähteä. 80-luvun keittiökaapit - good bye. Ruskea patteri, marjapuuron värinen seinä - hei, hei. Omituiset sähköratkaisut... No sitä ei varmasti tarvitse edes perustella. Odotan innolla uutta.

Ja sokerina pohjalla. Kunnallisvaalit. Ihana Unto Hämäläinen on jo ryhtynyt päivittämään blogiaan.

Sellaasta.

torstai 16. elokuuta 2012

Päivä kanssani

Jossain blogissa bloggaaja esitteli päiväänsä kuvien kera teemalla päivä kanssani. Hän oli ottanut eteerisiä kuvia aamiaisestaan, lounaastaan, asustaan, meikistään jne. Nauroin ajatukselle, millainen postaus omasta päivästäni syntyisi, ilman kuvia. Ja miksi ilman kuvia? No, järkkäriä ei kukaan hullu (paitsi työkseen bloggaava) jaksa rehata koko päivää mukanaan. Enkä omista sellaista puhelinta, jolla saisi siedettäviä kuvia. Tai siis, saisi edes siedettäviä kuvia ja saisi ne ladattua kätevästi nettiin yhdellä hipaisulla. Viikonloppuna saan todennäköisesti kehityksen kiinni, mutta vielä ei ole sen aika.

Tässä kuitenkin postaus, päivä kanssani-ilman kuvia. Ole hyvä!


Tiistai 15.8.2012

Kello soi 7:00. Herätyskello soi. Mies lähtee viemään koiraa lenkille, itse valmistan aterian koiralle. Siihen tulee mm. kana-riisi-kuivamuonaa, lemmikille tarkoitettuja jauhelihapullia, piimää, lohiöljyä ja ravinnelisä. Sen jälkeen teen omat aamutoimet: pesu, ehostus, pukeminen. Juon lasin tuoremehua ja lasin vettä. Lähden töihin fillarilla.

Klo 8:05. Töissä. Aamupala (rahka-luonnonjugurtti-mustikka-hunaja sotku) ja kahvi ilman maitoa. Yleistä kikkailua työpaikalla.

Klo 9.-11:00. Ankaraa työntekoa.

Klo 11-11:30. Lounas. Syön henkilöstöravintolassa. Tarjolla on härkää ja riisiä. Riisi on valkoista. Salaatin päälle ripottelen pellavansiemenrouhetta. Ruokajuomana kotikalja.

Klo 11:30-16:00. Ankaraa työntekoa. Kahvitunnilla on tarjolla kakkua.

Klo 16:01. Kotiin.

Klo 16:30. Kotona. Syön perunasalaatin jämät. Lähden koiran kanssa lenkille.

Klo 16:45-18:15. Koiran kanssa lenkillä ja kasvimaalla. Haen kesäkurpitsoja, punajuuria ja yrittejä meidän ns. palstalta. Kastelen kasvit. Menen sen jälkeen uittamaan koiraa.

Klo 18:15. Kotona. Koiralle ruoka: kana-riisi-kuivamuonaa, lemmikille tarkoitettuja jauhelihapullia, piimää ja ravinnelisä. Jälkkäriksi koira saa purutikun.

Klo 18:30. Ryhdyn valmistamaan päivällistä. Tarjolla on soijarouheella täytettyjä kesäkurpitsoja ja punajuuri-vuohenjuustosalaattia.

Klo 19:30. Mies on tullut jossain vaiheessa kotiin. Syödään ruokaa. Luen päivän Hesarin.

Klo 20:00. Mies haluaa lähteä vielä kikkailemaan koiran kanssa ulos. Lähden mukaan. Harjoittelemme pienen hetken jäljestystä koiran kanssa. Harjaan koiran. Karvanlähtöaikaan karvaa lähtee todella paljon.

Klo 20:30. Tullaan takaisin sisälle. Siivoilen keittiötä, menen suihkuun. Pesun tukan ja sheivaan sääret.

Klo 21:10. Katson Frendit nauhalta samalla kuin silitän. Sen jälkeen mies silittää omat paitansa.

Klo 21:40. Katsomme telkkaria yhdessä.

Klo 22:40. Mies vie koiran vielä iltapissalle. Itse puuhastelen jotain. Pesen hampaat.

Klo 23:00. Luen kirjaa sängyssä. Lukemisena on Camilla Läckbergin Kivenhakkaaja. Perusdekkari. Luen kirjan loppuun.

Klo 23:30. Hyvää yötä.


Ps. Eteerinen

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Perrrrjjantai

Kun on palannut takaisin töihin, perjantai on saanut takaisin merkityksensä. Tai oikeastaan sen merkityksen on saanut torstai. Torstai on nimittäin viikon paras päivä, minulle. Torstaina koko ihana viikonloppu on edessä, mutta työviikko lähes takana. Torstaina on jo vähän kuin lomalla. Eilen kävi jopa niin hassusti, että unohdin hetkeksi, että perjantaina pitää vielä tulla töihin. Olen syntynyt torstaina, joten ehkä se siksikin tuntuu niin hyvältä päivältä.

Perjantaibiisiksi valikoitui eilisen Yle Fem kanvalta tulleen ohjelman Dok: Serkkuni Al Fakir myötä tämä:


Salem Al Fakir - Keep on Walking

Aurinkoista perjantaita ja viikonloppua!

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Vierailemisen vaikeudesta

Siis kyläilemisestä, matkustamisesta jonkun luokse toiseen kaupunkiin.Tästä haluan lyhyesti sanoa.

Ennen kuin muutin Helsinkiin, keskustelin ystävieni kanssa siitä, miten helposti se menee niin, että sitten ei tule enää koskaan kyläiltyä toisten luona. Kun toinen asuu Turussa ja toinen Helsingissä. Eräs ystäväni oli menettänyt useammankin kaverinsa Helsingille ja oli syvästi harmissaan siitä, että myös minä olin sinne muuttamassa.

Nyt, kun olen asunut muutamia vuosia täällä periferiassa eli Helsingissä*, voin todeta pari asiaa. Positiiviseen sävyyn voin todeta, että yksikään ystävyyssuhde ei ole katkennut sen vuoksi, että olen muuttanut Helsinkiin. Aidosti mahtavaa! Mutta, asialla on myös se negatiivinen puoli. Matka Turusta Helsinkiin on huomattavasti pidempi kuin Helsingistä Turkuun. Valitettavasti.

Viimeksi kesälomallani vierailin Turussa tapaamassa ystäviäni.**

Tämän kuluvan kesän aikana, eikä kuluneen vuoden aikana, ole kukaan heistä vieraillut Helsingissä. Yksi sentää yritti tulla, mutta hänelle tuli pätevä este.

Yksi kehtasi kysyä, milloin olen seuraavan kerran tulossa Turkuun. Hän ei oikeasti ymmärtänyt, kun kysyin häneltä, että milloin hän on tulossa Helsinkiin.

Eipä mulla muuta, kyllä minä mielelläni Turkuun matkustelen, mutta olisi se kiva saada joskun niitä turkulaisia tänne. Tänään lähden vanhempieni luokse. Äidin mielestä on ihan ookoo, että matkustaisin vaikka joka viikko 400 km sivu heidän luokseen. He ovat käyneet Helsingissä tasan kerran, päiväseltään.On niin kaukana ja pitkä matka. Lomamatkoille mennään kiireen vilkkaa lentokentän kautta. "Ai, onko se Vantaa lähellä Helsinkia? On niin hankalat yhteydet. Kiire kotiin." Hohhoijaa...

* Vrt. Stefan Wallin Turku-Helsinki dilemma.
**Käynyt siellä myös keväällä, talvella, syksyllä. Toim.huom.

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Lomaa odotellessa... eiku

Loman jälkeen...

En muista milloin viimeksi olen suoltanut tekstiä. Ennen lomalle jäämistä, olin aloittanut tekstin otsikolla "Lomaa odotellassa", muuta sisältöä kirjoitukseen ei ollut tullutkaan. No, jos ennen lomaa oli pää tyhjä, niin en osaa sanoa, mitä se on loman jälkeen.

Vietin lomaa perinteiset neljä viikkoa. Sopivasti oltiin reissussa ja kotona. Vierailtiin pienissä häissä. Oli sadetta ja aurinkoa. Ja tuulta niin, että purjehdittiin. Hyvä loma siis.

Sunnuntaina havahduin siihen todellisuuteen, että maanataina takaisin töihin. Jännitti, ihan niin kuin silloin, kun menin ensimmäistä kertaa kesätöihin. Yöllä uni ei tullut silmään. Työmatkakin oli seikkailu, koska metro ei kulje ja jouduin ihan vaihtoehtoisille reiteille. Tänään kaikki sujui jo rutiinilla. Huomenna en varmaan enää edes muista, että olen ollut lomalla.

Ennen oli kaikki toisin. Muistan, että vielä joitain vuosia sitten, tykkäsin olla töissä kesällä. Pidin lomanikin loppukesästä tai syksyllä. Kesäiltaisin ehti vaikka mitä ja yöuinnillakin tuli käytyä. Toisinaan tuli vedettyä iltapäiväkännit jokilaivoilla. Elämä oli rentoa, töissä oli rentoa. Varmasti jaksoikin enemmän juuri siksi. Nyt pelkään, että kohta on taas arki tyyliin: töihin-kotiin-ruoka-tv-kuntosali-nukkumaan. Ahdistaa, apua! 

Tässä vaiheessa vedän henkeä. Totean, että  nyt on kesä (vaikka ei heti säästä uskoisi). En ahdistu, vaikka kotona pyykkivuori ulottuu kattoon asti. En ahdistu, vaikka en näe jokaista Frendien (sadannetta uusinta)jaksoa. Töiden jälkeen haen hurtan ja menen sen kanssa uimaan. Niin ja onhan se elokuukin vielä kesäkuu... 

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Verenmakua suussa...

... ihan kirjaimellisesti.

Olkoon tämä sairauskertomus 2.0.

Kuten jo edellisessä postauksessani kerroin, sain hammaslääkäriltä toukokuun alussa tylyn tuomion: Viisaudenhammas veke! Opin samalla, että hammaslääkäreitä on kahta koulukuntaa. Niitä, jotka ovat sitä mieltä, että viisurit voivat olla suussa (jos vain joten kuten ovat sinne mahtuneet) ja niitä, jotka haluavat vetää heti kaikki pois, kerralla.* Nykyinen hammaslääkärini kuuluu tähän jälkimmäiseen koulukuntaan.

Olen ollut oikomishoidossa lapsena ja minulta on sen vuoksi vedetty pysyviä hampaita muutama kappale, etuhampaiden välistä on leikelty ylimääräistä jännettä ja reikiäkin on ollut. En varsinaisesti pelkää hammaslääkäriä, vaikka en sinne ihan huvikseni mene. Ilmeisesti kuitenkin ulkopuolisten silmiin vaikutan todella pelokkaalta. Ensikäynnillä hammaslääkärissä yritin täytellä esitietolomaketta, kun viereeni tuli ikäiseni naisihminen, joka katsoi minua lempeästi ja sanoi: "Täällä on tosi kivat hammaslääkärit, ei tarvitse jännittää." Hammasröntgenissä hoitaja sanoi rauhoittavasti: "Hienosti tuo hammas tuolta varmaan lähtee, sulla on kokenut hammaslääkäri, ei tarvitse pelätä." Niin ja se hammaslääkäri oli kyllä itse rauhallisuus ja selitti kaiken hyvin ymmärrettävästi ja moneen kertaa. Se myös uskoo kipulääkitykseen, jos jotain johtopäätöksiä haluaa vetää siitä lääkearsenaalista, jonka se minulle määräsi. "Mä laitan sulle nyt tähän vähän useampaa särkylääkettä." Tramalista kieltäydyin.

Menin siis sinne vedättämään alahammasta ja lähdin sieltä kahta hammasta köyhempänä. "Et sä tuolle yläviisurilla tee enää mitään, kun tää alahammas on poistettu." Puolen vuoden kuluttua lähtevät varmaan toisenkin puolen hampaat. "Molemmilta puolilta ei viitsi vetää samalla kertaa, kun tää puudutusaine saattaa kipeyttää leuat niin, että et saa suuta kunnolla auki." Jälkeenpäin voin kyllä sanoa, että se puudutusaineen kipeyttämä leuka on pientä. Nyt, kun operaatiosta on kulunut viisi vuorokautta, on ensi kertaa sellainen olo, että tekee mieli syödä jotain muutakin, kun nestemäistä ravintoa. Tähän saakka suu on ollut niin helvatan kipeä ja tikit kiristäneet sen verran, että eipä tuota leipäläpeä ole tehnyt kunnolla mieli avatakaan. Pointsit sille röntgenhoitajalle, joka antoi neuvoksi tankata ruokaa hyvin etukäteen. Harmi vaan, että en noudattanut sitä. Jotenkin sitä oli kuitenkin pienessä jännityksessä silloin aamulla, että ei ihan kauheasti ennen operaatiota tehnyt mieli syödä. Kahvia join kyllä, ei olisi pitänyt. Kahvi nimittäin lisää minulla sydämmen lyöntitiheyttä, erityisesti aamuisin. Sitten vielä puudutetta pistäessään hammaslääkäri sanoi: "Tää puudute sisältää runsaasti adrenaliinia, joten älä säikähdä, kun sydän rupeaa hakkaamaan." Luulin kyllä ihan oikeasti, että saan jonkin sortin sydänkohtauksen. Miettikää itse. Makaatte siinä jalat kattoa kohtia, leikkausliina naamalla, sydän hakkaa tuhatta ja sataa, kämmenet hikoaa ja iho on kananlihalla. Sekopäisesti muistan ajatelleeni, että loppu tuli sitten tähän hammaslääkärin tuoliin.

Vinkiksi siis viisurioperaation meneville voisinkin sanoa, että syö hyvä ihminen ennen operaatiota, vaikka ei olisi nälkäkään. Kotiin kannattaa kuitenkin varata vaikka palautusjuomaa, itse join Gainomaxia, kun ravintopuoli ei houkutellut ja vedin luonnollisesti myös vaniljajäätelöä. Säälipuhelut on sallittuja. Itse sain eniten sääliä luonnollisesti omalta äidiltäni, jolle soitin surkuttelupuhelun. "Joo, ei mulla mitään asiaa ole, soittelen vaan. Olin viisaudenhammasoperaatiossa, nyt saikulla. Yhyy, sattuu." Eikä kannata uskoa sitä kaveria, joka paukuttelee henkseleitään ja kertoo syöneensä näkkileipää kahden tunnin kuluttua operaatiosta. Se valehtelee.

Niin ja miltäs se hampaan poisto tuntui? Ei miltään. Ei oikeasti miltään. Itse en kyllä pystyisi kiskomaan hampaita kenenkään suusta, mutta onneksi minä en olekaan hammaslääkäri.

Niin ja loppuun vielä mielestäni se tärkein asia. Kävin hoidossa julkisessa hammashoidossa. Olen saanut erittäin hyvää hoitoa julkisella puolella. En ole koskaan käynyt yksityisellä hammaslääkärillä, enkä toivottavasti (jos se minusta on kiinni) koskaan mene. Netti on täynnä kirjoituksia, joissa haukutaan julkista puolta surutta. Harva kehuu. Minä kehun. Olen saanut myös terveysasemalla erinomaista hoitoa, ihan tavalliselta terveyskeskuslääkäriltä. Olen saanut erittäin huonoa hoitoa ja palvelua yksityiseltä puolelta, montakin kertaa. Julkiselta saamani hoito on taas ollut asianmukaista, aina.


*No, ei ehkä nyt kaikkia kerralla, mutta ainakin puolet.












perjantai 1. kesäkuuta 2012

Kesäkuun eka!

Apua, kun aika on kulunut, nyt on jo maaginen kesäkuun eka. Paljon on virrannut vettä Aurajoessa ja kaikissa muissakin joissa siitä, kun viimeksi kirjoittelin. Tauko venähti vahingossa näin pitkäksi. Tässä kootut selitykset.

Kirjoitin gradun valmiiksi. Nyt se pitäisi vielä laittaa kansiin. Vihdoin.

Juoksin puolimaratonin, tavoitteenani oli olla oksentamatta maaliin saavuttua. Tämäkin tavoite saavutettu. Oksensin nimittäin jo ennen maratonia. (Tästä lisää alempana.)

Koko hemmetin toukokuu on mennyt sairastaessa. Vappuna äityi viisaudenhammas kiukuttelemaan, hammaslääkäri antoi hyvät särkylääkkeet ja lähtötuomion hampaalle. Kohta sitä ollaan yhtä hammasta köyhempiä. Seuraavaksi iski norovirus. Kätevästi ennen city runia. Suoritin koko perjantain neste- ja hiilaritankkausta ja juoksin koko hemmetin 21 kilometriä, vaikka voimat hupenivat lopussa täysin. Pystyin parantamaan aikaa viime vuotisesta ja kun tajusin tämän, harmitti vietävästi. Olisin juossut varmaan todella hyvin (omaan tasooni nähden), jos en olisi sairastanut vatsatautia ennen juoksua. Kun sitten jotenkin olin toipunut vatsataudista ja puolikkaasta, iski kevätflunssa. Flunssan lisäksi päälle pukkasi allergiaoireet ja avot! Lääkäri kirjoitti reseptin astmalääkkeeseen ja olenkin tässä vedellyt henkosia piipun kautta. Mahtava lääke tämäkin.

Siinähän se toukokuu sitten sujui kätevästi ja nopeasti. Nyt ei voi kuin hämmästellä, että on jo kesäkuu. Kohta onki sitten jo joulu.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Kiire, kiire, kiire

Mistä tietää, että on kiire ihan oikeasti?


Siitä, että ei ehdi kirjoittamaan blogia töissä iltaisin kotona tai saati lukemaan muiden tekstejä.


Siitä, että gradun piti olla valmis huhtikuussa ja huhtikuuta on enää kovin vähän jäljellä. 


Siitä, että hcr on ihan pian, ihan liian pian ja juoksukausi on vasta alkanut ja nyt jo pitäisi keventää harjoittelua. 


Anteeksi, mutta nyt minun on poistuttava kirjoittamaan tutkielmani loppuun ja juostava vielä joitain lenkkejä, jotta lenkkarit mukautuvat kunnolla jalkaan. Viisaampi olisi toki ostanut ne uudet kengät puoli vuotta sitten. 


Palataan ensi viikolla ja hyvää vappua jo etukäteen!


Ps. Mistä tietää olevansa vanha? Siitä, että tapaa ensimmäisen tutkinnon aikaisen opettajansa, joka kertoo lastensa olevan jo lähes täysi-ikäsiä. Mitä ihmettä? Nehän olivat ihan vasta taaperoita. Ja miten voi olla, että ne ovat vanhentuneet, mutta minä olen edelleen 20?

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Haikeutta

Päädyin eilen lukemaan vanhoja päiväkirjojani. Olen pitänyt päiväkirjaa säännöllisesti ala-asteelta alkaen. Osa niistä on lapsuudenkodissani kaapin uumenissa, osa seurannut mukanani muuttojen läpi. Ensimmäisenä vastaan sattunut alkoi siitä vuodesta, kun asuin poissa Suomesta. Miten riipaisevaa tekstiä olin osannut kirjoittaa. Päiväkirja alkoi suurin piirtein siitä kohtaa, kun olin lomalla Suomessa. Koko sen loman ajan koin vain hillitöntä kaipuuta takaisin kotiin. Eli ulkomaille. Kun sitten loma päättyi ja palasin takaisin, olin kirjannut dramaattisesti: "Niin ihana päästä takaisin kotiin." Koin silloin, että minulla ei ollut Suomessa mitään, miksi olisin halunnut sinne palata / jäädä. Koko elämäni oli muualla. Ja niinhän se silloin olikin.

Kirjoitin sivukaupalla kuvauksia rakastumisen aiheuttamista tunteista, analysoin jokaista ajatustani ja tunnettani. (Täytyy kylläkin tunnustaa, että eilen lukiessani harpoin näiden siirappisten analysointien ylitse, nimittäin ne tuntuivat aika noloilta näin jälkeenpäin.) Olin rakastunut yhtä aikaa ystäviini, uuteen kotimaahani ja silloiseen poikaystävään. Kaikkea piti hehkuttaa ylisanoin.  

Aikani ulkomailla heiluttuani, jouduin (minut lähestulkoon pakotettiin, tai siltä se silloin tuntui) palaamaan takaisin Suomeen opintojen ja työsuhteen päättymisen vuoksi. Jatkoin kuitenkin päiväkirjoissani traagisen rakkaustarinani kuvailemista yksityiskohtaisesti. Etäsuhde meinasi hajottaa rakastuneen naisen pään, kun sitten äkkiä. Hän vain katosi! Oma muistini on tässä kohden hieman hämärtynyt. En muista, että se olisi ihan päivässä tapahtunut, siis eromme, mutta päiväkirjan mukaan kyllä. Edellisenä päivänä koin sydäntäraastavaa ikävää ja seuraavana päivänä olin kirjoittanut lyhyesti: Se on ohi, uudet tuulet puhaltavat. And then what not happened?*  Sen jälkeen päiväkirjan luku meni aika tylsäksi, koska kuvailin sivukaupalla (jälleen kerran) viinanhuuruista opiskeluaikaa. Miten tuli sekoiltua missäkin bileissä ja ketä siellä oli paikalla.

En osaa enää käyttää niin dramaattista tai edes kuvailevaa tekstiä kuin kymmenen vuotta sitten. Osa kirjoituksistani oli lähestulkoon runollisia. Näiden yksityiskohtaisten kuvausten lisäksi olin kirjoittanut novellimaisia tarinoita, jotka olivat siis täysin fiktiivisiä. Hyvin lyhyitä, kauniita tekstejä. Jopa itseni mielestä.

Päiväkirjoista huomaan myös sen, että minulla on tainnut olla hyvin myöhäinen murrosikä. Tai se on jatkunut hyvin pitkälle. Koettelin jatkuvasti omia (ja muiden) rajoja. Ulkomaillekin lähdin ihan hetken mielijohteesta. En tuntenut sieltä ketään tai en edes tiennyt, mitä lähden tekemään. Menolippu kourassa ja matkalaukku toisessa lähdin menemään. Muistan, että äitini vei minut aamulla lentokentälle ja jäi sinne pyyhkimään silmiään, kun itse katosin turvatarkastukseen ainoana ajatuksena "jee, vapaus".

Olen tavallaan iloinen, että olen kirjannut kaiken tunnollisesti ylös. Päiväkirjaa lukiessa tein tavallaan menneisyys matkailua. Se synnytti haikeutta. Hieman yli kaksikymppisenä luulin ymmärtäväni elämästä kaiken. Kymmenen vuotta myöhemmin tajuan, miten vähän silloin ymmärsinkään. Ja se oli ihan hyvä niin.

Jotenkin oheinen biisi sopii tähän tunnetilaan ja maanantaibiisiksi.

Kyllikki

*lainaus tuntematon

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Paasto päättyi, mitä jäi?

Paasto päättyi itselläni pitkäperjantain iltana. Söin sitä mainostamaani hakattua maksaa eli Gehackte leberiä. (Jos osaa saksaa, niin ruoasta tarkemmin täältä.) Lisäksi söin hieman naudan lihaa. Myös lauantaina, sunnuntaina ja maanantaina tuli syötyä lihaa. Jouduin pettymään, koska olin odottanut sylki suuhun fiilistä ja suurin piirtein tajunnan räjäyttävää kokemusta, mutta sitä ei tullut. Maksa oli luonnollisesti äärimmäisen hyvää ja sunnuntain lammas suli suussa, mutta jotain jäi puuttumaan, tai oikeastaan, jotain kivuliasta tuli kaupan päälle. Olin viikkoja haikaillut lihapatojen äärelle ja sitten, kun sitä herkkua sain napaani, vatsaa vain kiristi. Kirjaimellisesti. Sain nimittäin seurakseni tutut ylävatsavaivat ja refluksioireet, jotka olivat pysyneet poissa koko kuukauden. Liharuoka vaan sulaa aika paljon kasvisruokaa huonommin.

Paaston päättymisen jälkeen iloitsin siitä, että saan taas työpaikan henkilöstöravintolassa syödäkseni ravitsevaa ruokaa. Hyvästi limainen kasviskeitto tai teolliselta maistuvat tomaattikeitto. Paitsi että nopea silmäily tämän viikon ruokalistaan kertoo, että jo tällä viikolla, on useampana päivänä tarjolla ihan oikeaa kasvisruokaa kuten kasvis-soijawokkia tai tomaatti-mozzarella-perunavuokaa. Ilmeisesti valitukseni on kuultu. Tosin kahtena muuna päivänä onkin sitten tarjolla pinaattista kasviskeittoa. Uu jeah.

Asetin itselleni joitain tavoitteita silloin, kun paasto alkoi. Halusin opetella laittamaan hyvää kasvis- ja kalaruokaa. Halusin kokeilla soijarouhetta jauhelihan sijaan ja halusin kokeilla erilaisia kikhernejuttuja. No, miten kävi? Kalaruokaa laitoimme todella paljon. Useimmiten se oli lohta, mutta satunnaisesti käytimme myös lahnaa, siikaa tai kuhaa. Pakasteseitiä en saanut kokeiltua kertaakaan. Kerran tein itse pinaattilettuja. Soijarouhetta tuli kokeiltua ja se tuli hyväksi havaituksi. Tein mm. useamman kerran täytettyjä kesäkurpitsoita ja paprikoita. Kikherneiden kanssa ei sujunut niin hyvin. Teimme kerran falafeleja ja hummusta, mutta siihen se jäi. Hummusta pitää tehdä kyllä useammin.

Suunnittelin etukäteen, että kun paasto päättyy, ensimmäinen arkiruoka, jota teen, on nakkikastike. No, eipä taida olla. Suunnittelimme eilen tämän viikon syömisiä ja aika kasvisvoittoisilta ne vaikuttavat. Hyvä niin! En silti kokonaan hylkää lihaa, mutta ehkä sitä tulee säästeltyä viikonloppuihin.

Aurinkoista viikkoa!

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Onnellinen paastoaja

Olen surkean huono kirjoittamaan. Ajatuksen tasolla suollan juttuja kyllä jatkuvasti ja aloitettuna on varmaan parikymmentä kirjoitusta, mutta niiden saaminen julkaistavaan kuntoon ei onnistu. Pahoittelut.

Ilon aiheita sentään löytyy paastosta, jonka olen suorittanut kunnialla lävitse lankeamatta kertaakaan. Paitsi kerran, viikonloppuna, kun olimme vanhempieni luona ja tarjolla oli riistaa. Maistoin sitä pikkuriikkisen. Muuten tyydyin syömään pannulla nopeasti paistettua lohta kolmena päivänä peräkkäin. Mutta yhteenvetona voin todeta, että hieno suoritus kaiken kaikkaan.

Olen oppinut käyttämään soijarouhetta. Alun kankeuden jälkeen hiffasin jujun olevan maustamisessa. Viime viikolla mieheni teki taivaallista chili con carnea tai oikeammin siis chili sin carnea. Soijarouhe korvasi jauhelihan. Mausteita piti kuulemma laittaa vielä vähän, vielä vähän, vielä vähän... Mutta uskokaa, se oli t-o-d-e-l-l-a hyvää. Olisin tarjonnut maistiaisia, jos olisin näin blogin välityksellä voinut.

Odotan silti perjantaita ja sitä, että kello tulee n. 21.00 ja saan syödäkseni mm. jauhettua maksaa ja muita perinnepöperöitä. Mm...

Ja sopivasti alkoi netti kiukutella, atk on rikki! Suostunee julkaisemaan tämän ehkä...

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Paras tapa tuhlata rahaa?

On tietysti ostaa auto. Niin.

Semmoinen siis ostettiin.

Ihmiset suhtautuvat niin eri tavoin tähän uuteen perheenjäseneemme. Ensimmäisenä tulevat ihmettelijät: Mitä, ostitte auton? Miksi ihmeessä? Mitä on tapahtunut? Mitä? Häh? Ihmettelijät odottavat vastausta kuten perheenlisäys, työpaikka edellyttää, muutto maalle jne.

Toisena tuleva ne jotka ovat kiinnostuneita enemmän autoista kuin siitä syystä, miksi auto hankittiin: Ai jaa, millainen auto? Mikä vuosimalli? Paljonko ajettu? Millaiset talvirenkaat? Onko teillä autotallia?

Kolmena viisastelijat ja toteajat: Nuoruus on mennyt näköjään, ootte tulleet keski-ikään. No nyt tekin sitten pääsette kiroamaan aurauksesta. Ai kiva, me voidaankin sitten lainata sitä. No vihdoinkin, te ootte olleet ihan jäänteitä ilman autoa.  

Neljäntenä paheksujat: Mitä te teette autolla? Julkisilla pääsee ihan jokapaikkaan. Te kurjat, maailma kuolee teidän vuoksi. Meille ei ainakaan autoa koskaan tule, vaikka meillä on viisi lasta, koira, kissa ja kaksi marsua. Hyvin päästään liikkumaan.

Mahtavaa.

Autoilusta aasinsilta paastoon. Jäljellä on 12  päivää tämä päivä mukaan lukien. Odotan jo vesikielellä sitä hetkeä, kun saan laittaa suuhuni pitsan ilmakuivatulla kinkulla ja rucolalla. Tänään tarjolla oli limaista kirjolohi-savujuusto kastiketta. Sitä oli myös jatkettu vedellä, tai siltä se ainakin vaikutti. Tai sitten oli tullut kirjoitusvirhe. Kastike sana oli lipsahtanut keiton tilalle.

Ps. Anteeksi kirjoitusvirheet, olen menossa tapaamaan käytettyjen autojen myyjää, joten en ennätä tarkastaa kirjoitustani sen kummemmin.

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Vuodatusta

Huh, on pitänyt kiirettä. Töiden aiheuttama stressi/kiire/kiukku yhdistettynä infernaaliseen (kevät?)väsymykseen ja äärimmäiseen laiskuuteen ovat saaneet aikaan sen, että en ole saanut mitään aikaiseksi. Siis muualla kuin töissä. Paitsi, että kävin edellisenä viikonloppuna ihanassa Åbossa vuorokauden mittaisella visiitillä, mutta sen retken tuoma rentous katosi jo heti maanantaina.

Edellisen postaukseni jälkeen on ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Ensimmäisenä luonnollisesti se, että kevät on tullut, ainakin melkein; eilen paistoi aurinko, tänään satoi vaakaräntää. Kauniin valkoiset lumikinokset näyttävät harmailta möykyiltä ja kadut jäätyvät tappavan liukkaiksi. Koira tuo kuraa sisään ja auringonvalo paljastaa kaikki pölyhiukkaset. Kuka sanoi, että kevät on yksinomaan kiva asia?

Paasto on edennyt niinkin pitkälle kuin, ta-daa, 27 päivään! 18 päivää jäljellä. Varsinaista lihan himoa* en ole tuntenut, mutta välillä on ärsyttänyt, kun toiset ovat syöneet kaalikääryleitä ja itse olen joutunut kauhomaan limaista juustoista parsakeittoa. Pidän kasvisruoasta ja usein valitsen kasvis- tai kalavaihtoehdon, siis ilman mitään paastoja, mutta en voi sietää huonosti tehtyä kasvisruokaa. Mielestäni säilykeparsasta valmistettu keitto on kasvisruokailijoiden aliarvioimista ja kertoo ainoastaan siitä, kasvissyöntiin suhtaudutaan piittaamattomasti. Miten kauan luulette, että sillä parsakeitolla pysyi nälkä poissa?

Kasvisruokakokeilut, siis omassa keittiössä, ovat onnistuneet ihan kohtalaisesti. Soijarouhe on ollut hyvä apu, mutta ei siitä jauhelihan korvaajaksi ole. Maustaminen on noussut arvoon arvaamattomaan. Olen tehnyt täytettyjä kesäkurpisoja ja lasagnea, joissa siis molemmissa ollut täytteenä soijarouhetta. Lasagne onnistui hieman paremmin, harjoittelu tekee näköjään mestarin.

Tajusin myös, että olen ryssinyt totaalisesti HCR:n. Tapahtuma pidetäänkin tänä vuonna jo 5.5. eikä 12.5. kuten luulin. Minulla on ilmeisesti ollut joku musta aukko aivoissa ilmoittautuessani, koska sivuutin kokonaan sen tosiseikan, että tapahtuma on jo 5.5. ja se on maailman huonoin päivä juosta puolimaratoni. En ehkä pääse osallistumaan ja se sapettaa.

Kesän purjehdukset, laser 16- luokassa, eivät myöskään onnistu. Vaikka en nyt ihan intohimoisesti viime kesän kaikissa treeneissä käynytkään, oli se silti mukava tapa rentoutua. Tänä vuonna mm. tuplasti nousseet hinnat saavat meikäläisen kaikkoamaan. Onneksi veneilyä on sentään muuten tiedossa. 

Tämä kirjoitus lojui lähes viikon puolivalmiina, kertoo varmaan jotain vireystasostani. Pakko se on julkaista nyt, jos meinaan jotain julkaista. Maanantaibiisiksi valikoitu korvamato, joka on soinut päässäni koko viikonlopun ja jota kuvaa yksi sana: Hyvä.




* himoa, tirsk.

torstai 8. maaliskuuta 2012

Hyvää naistenpäivää

Hyvää naistenpäivää!


Venäjällä tämä päivä on vapaapäivä samoin kuin huominen, koska kuulemma kaikkia isoja juhlapäiviä seuraa arkivapaa.

Jottei taas tuo paasto unohtuisi, niin piti oikein laskea, tänään on menossa paaston 16 päivä. Henkilöstöravintola tarjoaa sen kunniaksi parastaan; makkaraa ja broilerivuokaa. Eikös se makkara lueta vihannekseksi?

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Ruoka-asiaa, taas

Yllätyin lauantaina lukiessani Helsingin Sanomien Kuukausiliitettä. Ilkka Malmberg oli kirjoittanut jutun otsikolla Älä tule joulu kultainen. Siinä toimittaja halusi päästä osalliseksi pääsiäisriemusta ja aloitti vuosi sitten 40 päivän paaston ennen pääsiäistä. Koska kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun toimittaja paastosi, hän kieltäytyi vain lihasta. Ihan niin kuin minäkin nyt. Teksti olisi voinut olla vaikka minun kirjoittamani, koska niin samankaltaisia ajatuksemme ovat / olivat.

"Ensimmäiset päivät kasvissyöjänä - tai tarkalleen ottaen pesco-vegetaarina - olivat helppoja. Työpaikan ruokalassa oli aina lihaton vaihtoehto, jokin mössö."*

Totta. Niin, meillä todellakin on tarjolla aina se jokin kasvisvaihtoehto. Ja se on se soppa.

"Mutta toisin oli muualla Suomessa. Kun pysähdyin työmatkalla ABC:llä, oli siellä tarjolla hawaijinleikettä, metsästäjänleikettä, wieninleikettä. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi ylihinnoiteltu grillattu lohi, ei sekään järin mieltä ylentävä. Kaikissa muissa vaihtoehdoissa oli lihaa.
Onko kasvissyöjillä todella näin hankalaa? Tai he eivät käy ABC-asemilla."*

Totta tämäkin. Olin viikonloppuna kokouksessa Tampereella. Emme syöneet ABC:llä, mutta ravintolassa, jossa lounastimme, oli luokattoman huono kasvisruokalista. Sitä ei ollut ollenkaan. Ei kasvisruokaa, paitsi vihreä salaatti alkupaloissa. Jos en olisi syönyt kalaa, olisin ollut lirissä. Kalaruokia oli tarjolla kahta eri laatua. Ylihinnoiteltu grillattu lohi ja vähän edullisempi päivän kala, joka lauantaina sattui olemaan nieriää.

"Luin ahdistuneena aamun lehteä, jossa kolumnisti Anu Silfverberg kirjoitti, että Suomessa ravintoloissa saa kasvisruoaksi vain värillisiä mössöjä. Totta."*

Totta, turha varmaan paasata enempää. Paitsi, että hermot menivät taas, kun katsoin viikon ruokalistaa. Vaihtoehdot olivat taas: liha, liha, kasvisosekeitto. Keskiviikkona on onneksi tarjolla lohikeittoa ja perjantaina katkarapuvuokaa. Yhtenä päivänä kasvissyöjiä hemmotellaan minttuisella peruna-kesäkurpitsakeittolla.

Viikonloppuna ehdin aloittamaan juoksukauden, juoksumatolla tosin. Otin kevyen hölkän 15 minuutin ajan ja pääsin laitteen mukaan eteenpäin 2 kilometria. Tästä se taas lähtee. Kyykkyjä pitäisi ruveta treenaamaan, jotta saa persauksiin vähän voimaa. Niinhän se Ringa Ropokin sanoi eilisessa Arto Nybergin haastattelussa.

Päivitin myös blogin pirteämmän väriseksi. Kevät tulee!

* Kursiivilla kirjotetut tekstit ovat lainauksia Ilkka Malmbergin kirjoituksesta Älä tule joulu kultainen, Kuukausiliite, maaliskuu 2012.

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Kasvisruokaapa hyvinkin

Menee aika ruokapainotteiseksi, mutta antaa mennä!

Kävin eilen töiden jälkeen nopeasti kaupassa ajatuksella, ostan jotain, joka on helppo lämmittää, kun tulen koiran kanssa lenkiltä.

No. Menin kotiin, lähdin lenkille ja lenkin jälkeen ajattelin heittää sopan kattilaan lämpeämään. Paitsi, että ei...

Kuva täältä
 Ostamani keitto oli siis savuporo-juustokeitto. Ja mikähän kasvis tuo poro on? Poro ei myöskään ole riistaa, joten keitto jäi miehelle. Jälkeenpäin tarkistin tuoteselosteesta, että valmiissa keitossa poroa on 0,5 %, joten ei nyt mitenkään erityisen paljon, mutta liha kuin liha.

Perjantaibiisiksi valikoitui kätevästi seuraava rallatus. Kuka muistaa?



Nauttikaa viikonlopusta. Itse pyörittelen illan excel-taulukkoa. Olen sukuseuran hallituksen sihteeri ja jäsenluettelon ylläpitäminen on ehkä tylsintä hommaa ikinä.

torstai 1. maaliskuuta 2012

Paaston 9 päivää

Lihaton paastoni on kestänyt tänään yhdeksän päivää. Jo näiden päivien aikana olen tehnyt mielenkiintoisia havaintoja siitä, miten hankalaa voi olla hyvän ja ravitsevan kasvisruoan saaminen henkilöstöravintolassa.

Työpaikkani lähellä olevassa henkilöstöravintolassa, jota siis käytämme, on tarjolla kolmea eri pääruokavaihtoehtoa. Voisi helposti luulla, että ne olisivat liha-, kasvis- ja keittovaihtoehto. Vaan eipäs olekaan. Viime ja tällä viikolla tarjonta ollut seuraavaa: Liharuoka, liharuoka ja kasviskeitto eli esim. tänään tarjolla oli lihapataa, broileripataa ja kasvisminestronea. Eilen tarjolla oli lihakastiketta, kalkkunakastiketta, pinaattista kasviskeittoa. Keittoruoka on aina kasvisruokaa, mutta laatu vaihtelee erittäin hyvistä sosekeitoista laihaan minestronekeittoon, joka maistuu teolliselta ja jossa makaronit ovat kortilla. Eilinen pinaattikeittohässäkkä oli pohjanoteeraus. Ruoka maistui kesäkeitolta, josta oli unohdettu mausteet, mutta pahinta oli ulkonäkö, se näytti, anteeksi vain, yrjöltä.  Salaattipöytä on ns. lisukesalaatti; salaattia, kurkkua, tomaattia ja raastetta. Sillä ei nälkä kauaa pysy poissa.

En tajua miksi molempien pääruokien on oltava liharuokia, miksi ei voi olla liha ja kasvis tai liha ja kala. Henkilöstöravintolassamme on nimittäin tarjolla (siis silloin, kun on) todella hyviä kalaruokia. Ne vain jostain syystä keskittyvät aina samalle viikolla. Maanantaina lohta, tiistaina mantelikalaa, keskiviikkona silakoita, torstaina lohikeittoa, perjantaina silakoita toisella tavalla kuin keskiviikkona. Tämä ei siis ole vitsi, vaan poimittu ruokalistasta ja usein samoina päivinä, kun on kalaa tarjolla, toinen pääruoka on kasvisruoka.

No, kaikki on tietysti suhteellista. Paljon on tapahtunut kuitenkin edistystä esimerkiksi lukioajoistani. Olin silloin kasvissyöjä kokonaisen viikon. Chili con carnen sijaan me vegetyypit saimme valkoisia papuja (varmaan suoraan tölkistä) ja riisiä. Kun muut saivat jauhelihapihvejä ja perunoita, meille tarjoiltiin ruskeaa kastiketta ja perunaa. Yksi viikko riitti minulle sitä kokeilua. Meillä oli tosin niin ihana keittiöhenkilökunta, että ihan oma ilmoitus riitti sille, että sai kasvisruokaa. Muissa kouluissa kasvisruokaa halajava joutui esittämään vanhempien luvan tai terveydenhoitajan todistuksen.

Eipä muuta tällä kertaa, soijanakit ovat vielä pakastealtaassa.

tiistai 28. helmikuuta 2012

Blop, blop, blop... Blogeja

Ihana Marie blogissaan Unelmia ja onnenaskeleita oli maininnut minun (!) blogini yhtenä tutustumisen arvoisena alle 200 lukijan blogeista. Kiitos! Se ilahdutti itseäni erityisesti siksi, koska kyseessä oli ensimmäinen ihka oikea tunnustus, jonka olen ikinä saanut varsinaisesti minulle osoitettuna.

Nyt olisi sitten minun tehtäväni jakaa omille lukijoilleni (joita todellakin on alle 200) vinkkejä tutustumisen arvoisista alle 200 lukijan blogeista. Itse haluan vinkata kahdesta blogista. Ensimmäinen on Pastaaks' tässä?, blogi, jonka kirjoittajan Z:n tunnen niin sanotusti IRL ja joka päivittää blogiaan ihan liian harvoin, vaikka hän varmasti syö vähän useammin kuin kerran kuukaudessa. Toinen on altto artisti. Hänen bloginsa ei ole myöskään päivittynyt hetkeen aikaan. Toivottavasti taiteilija kuitenkin palaa takaisin tekstien äärelle.
Ja erityisesti olen erittäin iloinen, jos joku on löytänyt tiensä tänne minun jäsentymättömien ajatusteni äärelle. Tämä puolijulkinen blogi kun on täynnä horinaa ja kummallista pohdiskelua. En ole edes lisännyt (laittanut) blogiani blogilistalle tms., koska en ihan oikeasti ole vielä keksinyt syytä siihen, että miksi niin pitäisi tehdä. Olen ujo, en uskalla.  

Mutta sitten vielä siihen paastoon. Huomenna napsahtaa viikko täyteen eli tänään on menossa paastopäivä nro 6. Lihanhimoa en varsinaisesti ole tuntenut, mutta eilen teki mieli nakkeja. Tajusin myös, että en voi laittaa lempiarkiruokaani eli nakkisoppaa. Nakithan tosin eivät sisällä lihaa mitenkään hurjia määriä, joten tyydyttyisiköhän nakinhimoni jollain jauhoknöödeleillä? Kaupan pakastelaltaassa oli myös soijanakkeja, niitä voisi tietty kokeilla. Viikonloppuna tuli tehtyä itse sekä humusta että falafelejä eli kikherneet alkavat olla jo hallussa, vielä pitää kaivaa jostain reseptikätköstä kikhernecurryn ohje. Tänään tosin tulen tekemään ruokaa, jonka olen ristinyt katkarapukasariksi. Alkuperäinen ohje on peräisin Strömsöstä ja sen toteutuksesta vastasivat silloin Michael ja Matias. Minun tekemä katkarapukasari noudattaa osittain tätä alkuperäistä reseptiä.

No niin, adjöö vaan, tämä rouva lähtee kokkaamaan.

torstai 23. helmikuuta 2012

Grattis!

Grattis Victoria och Daniel!
Hjärtliga gratulationer till den lilla dottern och de nyblivna föräldrarna. Önskar Er all lycka till Er nya familj!

FruL gratulerar!

Ps. Ihan liikkis olo tuli aamulla, kun kuulin radiosta.

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Paasto, päivä 1

Marie heitti blogissaan haasteen paastolle. Ideana on, että paasto kestää 22.2.-8.4. ja voi paastota ihan mistä itse haluaa esim. Facebookista tai karkista.

Itse päätin noudattaa tällaista kristilliseen (ortodoksien paastoon) kuuluvaa ns. isoa paastoa eli en syö punaista lihaa (sikaa, nautaa, lammasta jne). Ortodoksien paastoon kuuluu, että he voivat paastonsa aikana syödä kanaa, kalaa ja maitotuotteita. Minä puolestaan päätin jättää tuon kanankin pois, mutta sallia riistan, jos sitä sattuisi tässä 40 päivän aikana olemaan tarjolla.*  En siis kuitenkaan tule ostamaan sitä tai mitenkään erityisesti muuten hankkimaan. Koska vihaan ehdottomuutta, ei punaisen lihan välttäminen kuitenkaan tarkoita sitä, että kakku, jossa on eläinperäistä hyytelöimisainetta, jäisi syömättä. Pointtina on siis yrittää syödä kevyemmin ja ekologisemmin. Niin ja varmaan hyvä tässä vaiheessa mainita, että olen lihansyöjä kyllä muuten. Tykkään kunnon pihveistä ja käytän usein jauhelihaa ruuanlaitossa. Ongelmaksi saattaa muodostua myös leikkeleet tai oikeastaan niiden välttäminen. Mitä ihmettä minä pistän leivän ja ylähuulen väliin, kun meetvursti ei ole sallittua?

Olen asettanut itselleni muutamia tavoitteita paastooni liittyen.

Haluan opetella laittamaan hyvää kasvis- ja kalaruokaa. Sellaista, jossa on makua ja jolla lähtee nälkä.
Haluan kokeilla soijarouhetta jauhelihan sijaan.
Haluan kokeilla erilaisia kikhernejuttuja. (Olipas tosi selkeästi sanottu).

Omalta kohdaltani paasto tulee käytännön syistä johtuen päättymään hieman aikaisemmin, eli 6.4. Se ei siis kuitenkaan tarkoita sitä, että vetelen perjantai-iltana pihviä kaksi käsin. Mutta tähän liittyvään asiaan palaan myöhemmin.

Tänään oli siis paaston ensimmäinen päivä. Työpaikan ruokala ei paljoa tarjonnut, joten turvauduin kauppaan. Ostoskoriin tuli salaattitarpeet tonnikalalla, mozzarellalla ja avokadolla höystettynä. Hyvää oli. Riittävän iso annos piti nälän poissa. Kotona söin eilistä ruispastaa pestolla ja parmesanilla. Aamiaisleivän päälle olen hankkinut juustoa sen leikkeleen sijasta. Iltapalaksi tarjolla on smoothie piimästä, mustikoista, banaanista ja hunajasta. 

Näillä siis mennään, huomiseksi samat salaattiaineet paitsi mozzarellan korvaa feta. 



*Riistaa on saatavilla vanhempieni luona ja jos paaston aikana vierailemme heillä, tulen siellä kyllä sitä syömään.

perjantai 17. helmikuuta 2012

Mestarikokin paluu eli FruL goes ruokablogi

Otsikko lienee kuuluisi olla mestarikylmäkön paluu ja en kyllä tuosta paluustakaan tiedä... Mutta kävin hankkimassa voileipäkakkutarvikkeet ja ajattelin illalla ryhtyä hommiin.

Entinen työkaverini ilmoitti olevansa tulossa käymään Stadissa (siis todella, turkulainen rantautuu pääkaupunkiin!) ja totta kai sitä silloin pitää iskeä pöytään kaikkea seitsemää sorttia. Paitsi että päädyin voileipäkakkuun. Osittain siitä syystä, että itse rakastan sitä, mutta myös siksi, että vierailu ajoittuu puolen päivään aikaan ja silloin ei vielä kannata mitään dinneriä kehittää. En myöskään halunnut pitäytyä tavanomaisissa tarjottavissa

Rupesin jostain syystä pohdiskelemaan voileipäkakun historiaa. Piti katsoa wikipediasta, mitä siellä voileipäkakusta kerrottiin, mutta eipä siellä ollut oikein mitään. Kävin myös Kotikokkien keskustelupalstalla, jossa joku tiesi, että Linnan juhlissa tarjottu 50-luvulta lähtien. Kirjastot.fi sivustolla kysy ja vastaa palstalla kerrottiin niiden tullen muotiin 1960-luvulla. No, historiasta (tai sen puutteesta) viis, voileipäkakku on mun mielestä aika retro ja sopii siksi tarjottavaksi.

Voileipäkakusta tulee mieleen eri henkilöitä. Eräs heistä on isoäitini täti. Hänellä oli tapana järjestää kutsuja, joissa laitettiin pöytä koreaksi. En muista, että hän olisi mitenkään erikoistunut voileipäkakkuihin, mutta jotenkin yhdistän aina voileipäkakun ja tämän tädin. Äitini osaa tehdä huippuhyviä voileipäkakkuja. Hän kyllä usein tekee niihin leivät itse. Itse olen ollut lähinnä koristelemassa valmiita kakkuja. Kerran setäni vaimo halusi koristella voileipäkakun käyttämällä kuumennettua sulatejuustoa. Koska en ollut mikään nopea kuorruttaja, sulatejuusto jumittui kattilaan. Grande katastrofe oli seurauksena ja sitten minut pistettiin täyttämään tuulihattuja.

Mutta, en siis ryhdy sulattamaan Koskenlaskijaa kattilassa, vaan turvaudun tuorejuustoon. Enkä voitele leipiä voilla. Lopputuloksena lähden tavoittelemaan jotain tällaista:
Kuva täältä
Ja katsotaan mitä tulee.

Pakko muutes valita pakollinen perjantaibiisi, varsinainen korvamato, joka luikerteli paikoilleen aamulla.
Hyvää  viikonloppua!

maanantai 13. helmikuuta 2012

Maanantai

Tämä maanantai on varmaan ihan pakko aloittaa seuraavalla biisillä.


R.I.P Whitney Houston.

En voi kirjoittaa Whitneyn muistokirjoitusta, koska suhteeni Whitneyhin ei ollut mitenkään erikoinen. Olihan hänellä ihanan jumalainen ääni, jota ihailin, mutta siihen se sitten oikeastaan omalta kohdaltani jäikin. Kävimme kaverini kanssa katsomassa The Bodyguardin läheisessä elokuvateatterissa. Hänestä tuli sen seurauksena Whitney Houston fani ja minä rakastuin Kevin Costneriin. Bodyguardin olen nähnyt kymmeniä kertoja, mutta vain ja ainoastaan Kevinin vuoksi.

Olen surullinen kuitenkin siitä, että elämä päättyy tyhjäntaskuna (mikäli otsikoita on uskominen) hotellin kylpyammeeseen. Mutta, jokainen pelaa niillä korteilla, jotka jaetaan.

Viikonlopun hauskempiin uutisiin kuuluu puolestaan Iron Sky elokuva, joka pitää ehdottomasti nähdä. Elokuvahan kertoo natseista, jotka ovat paenneet Kuuhun vuonna 1945 ja ovat vuonna 2018 palaamassa Maahan. Kyseessä on siis tieteiskomedia, että kukaan vain ihmettele, miksi puhun samassa kappaleessa hauskasta uutisesta ja natseista. Lue lisää vaikka täältä Hesarin sivuilta.

Mutta nyt, tarmolla kohti uutta viikkoa!

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Hcr... taas kerran

Viimehetken säästä kymppejä-huumassa ilmoittauduin eilen Helsinki City Runille. Taas. Viime vuonna aika painui sinne 2 tuntiin ja 30 minuuttiin, josko tänä vuonna alittuisi. Tavoiteajaksi laitoin 2h 20 min. Ilmeisesti vuosi on sopivan pitkä aika siihen, että olen unohtanut sen puolikkaan jälkeisen kamalan olon. Olen mielestäni myös viisastunut, sillä päätin, että:

1. Aloitan harjoittelun hyvissä ajoin. En paria viikkoa aikaisemmin.
2. Tankkaan riittävästi nestettä jo edellisenä päivänä.
3. Kisassa aloitan hitaasti ja yritän juosta mahdollisimman tasaisesti. Alussa voin himmata ja lopussa voin sitten kiriä eikä päinvastoin.
4. Laimennan urheilijuoman, myös maaliintulon jälkeen.
5. Yritän olla oksentamatta.

Selkäkin paukahti siinä kivasti eilen. No, urhelilija ei tervettä päivää näe, vai miten se nyt menikään.

perjantai 27. tammikuuta 2012

Ei paha

Pari huomioita:

Tänään on perjantai. Ihan mahtavaa. Edessä viikonloppu vailla velvotteita.

Aamulla oli jo selkeästi valoisaa, kun taapersin töihin. Tervetuloa kevät!

Viikontakainen  kampaajalla käynti oli menestys. En tarvinnut edes sitä valokuvaa, koska unohdin, että siinä kampaamossa käytetään sellaisia hiusmallikirjoja.

Pekka Haavistosta tulee ihan mahtava presidentti!

Kahvi maistui poikkeuksellisen hyvältä tänä aamuna.


Adele: Rolling In The Deep