Joskus tulee tahtomattaan kiinnitettyä huomioita johonkin tuntemattomaan ihmiseen. Kun johonkin ihmiseen törmää riittävän monta kertaa, hän alkaa tuntua tutulta. Tulee tunne, että pitäisi tervehtiä. Ultra Brakin lauloi aikanaan tästä kappaleessaan Ilmiöitä.
Kuljen päivittäiset matkani käyttäen raitiovaunua ja metroa sekä satunnaisesti bussia. Työmatkani teen samaan aikaan ja minulla on monia työmatkakumppaneita, jotka tunnistan. Joka aamu raitiovaunupysäkillä on tuttuja kasvoja, joka iltapäivä metrossa samat väsyneet kotiinpalaajat. Jotkut ihmiset kiinnittävät niin paljon huomiota, että heidän ympärilleen alkaa kehittämään tarinaa. Miksi tuo nainen on juuri nyt tässä pysäkillä?
Erään näistä henkilöistä ristin kädenheiluttajanaiseksi. Hän herätti aluksi huomioni kädenheilautuksella. Erään talven ja kevään sekä kesän jaoimme osan työmatkasta. Seisoimme aina lähes samaan aikaan raitiovaunupysäkillä. Tiesin lopuksi, että hän saapuu pysäkille aina 10 minuuttia yli kahdeksan. Hänen tavaramerkkinsä oli ponteva heilautus saapuvalle raitiovaunulle. Käsi pitkäksi sivulle ja tarmokas liike alhaalta ylös ja takaisin alas. Hän toisti liikkeen joka ikinen kerta. Hän toisti liikkeen silloinkin, kun pysäkki pullisteli ihmisiä ja raitiovaunu olisi 100% varmuudella pysähtynyt muutenkin. Joskus hän saapui paikalle vähän myöhässä niin, että raitiovaunu oli juuri saapumassa. Silloinkin kesken juoksun hän heilautti kättään. Muutamia kertoja kävi niin, että raitiovaunu oli jo pysäkillä, kun kädenheiluttajanainen juoksi nurkan takaa. Mietin silloin, mahtoiko häntä ahdistaa, kun ei päässyt heilauttelemaan kättään.
Hän oli itseni ikäinen, mutta tyyliltään eriläinen. Itse olen enemmän hupparit ja tennarit- tyyppiä, mutta kädenheiluttajanaisella oli aina suorat housut ja matalakantaiset kengät. Talvella hänellä oli nahkakäsineet. Hänellä oli aina käsilaukku, jota hän kantoi kädessään. Ei olkalaukun tapaan tai kainalossa. Tein tästä sen johtopäätöksen, että eväitä hän ei ainakaan kanna mukanaa. Tai sitten eväs oli kokoluokkaa myslipatukka. En myöskään koskaan tavannut häntä pysäkillä jumppakassin kanssa. Yksi poikkeus oli. Vappu aattona hänen käsilaukkunsa oli avoimena, koska se ei ilmeisesti ollut mahtunut kiinni. Laukusta pilkisti pieni skumppapullo ja ylioppilaslakki oli hänellä kädessä.
Raitiovaunussa hän ei koskaan lukenut Metro-lehteä, kirjaa tai ylipäätään mitään muutakaan. Ei kuunnellut iPodia tai vastaavaa, ei kännykän mediasoitinta tai radiota. Ei nappeja korvissa. Hän ei koskaan räplännyt puhelintaan. Hän joko istui tai seisoi. Hiljaa paikallaan. Nousi hyvissä ajoin ylös ja meni ovelle odottamaan. Poistui tehokkaan näköisesti kävellen pysäkiltä.
Sellainen oli kädenheiluttajanainen.
Nyt en ole enää häntä nähnyt. Ehkä hän tapasi unelmiensa miehen / erosi ja muutti sen vuoksi. Tai ehkä hän löysi unelmiensa asunnon. Sitäpä en koskaan saa tietää.
Tässä perjantaibiisiksi Ultra Bra ja Ilmiöitä
Hyvää viikonloppua teille kaikille ja erityisesti sinulle, kädenheiluttajanainen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mikä on sinun tarinasi?