keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Hcr... taas kerran

Viimehetken säästä kymppejä-huumassa ilmoittauduin eilen Helsinki City Runille. Taas. Viime vuonna aika painui sinne 2 tuntiin ja 30 minuuttiin, josko tänä vuonna alittuisi. Tavoiteajaksi laitoin 2h 20 min. Ilmeisesti vuosi on sopivan pitkä aika siihen, että olen unohtanut sen puolikkaan jälkeisen kamalan olon. Olen mielestäni myös viisastunut, sillä päätin, että:

1. Aloitan harjoittelun hyvissä ajoin. En paria viikkoa aikaisemmin.
2. Tankkaan riittävästi nestettä jo edellisenä päivänä.
3. Kisassa aloitan hitaasti ja yritän juosta mahdollisimman tasaisesti. Alussa voin himmata ja lopussa voin sitten kiriä eikä päinvastoin.
4. Laimennan urheilijuoman, myös maaliintulon jälkeen.
5. Yritän olla oksentamatta.

Selkäkin paukahti siinä kivasti eilen. No, urhelilija ei tervettä päivää näe, vai miten se nyt menikään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mikä on sinun tarinasi?