maanantai 11. kesäkuuta 2012

Verenmakua suussa...

... ihan kirjaimellisesti.

Olkoon tämä sairauskertomus 2.0.

Kuten jo edellisessä postauksessani kerroin, sain hammaslääkäriltä toukokuun alussa tylyn tuomion: Viisaudenhammas veke! Opin samalla, että hammaslääkäreitä on kahta koulukuntaa. Niitä, jotka ovat sitä mieltä, että viisurit voivat olla suussa (jos vain joten kuten ovat sinne mahtuneet) ja niitä, jotka haluavat vetää heti kaikki pois, kerralla.* Nykyinen hammaslääkärini kuuluu tähän jälkimmäiseen koulukuntaan.

Olen ollut oikomishoidossa lapsena ja minulta on sen vuoksi vedetty pysyviä hampaita muutama kappale, etuhampaiden välistä on leikelty ylimääräistä jännettä ja reikiäkin on ollut. En varsinaisesti pelkää hammaslääkäriä, vaikka en sinne ihan huvikseni mene. Ilmeisesti kuitenkin ulkopuolisten silmiin vaikutan todella pelokkaalta. Ensikäynnillä hammaslääkärissä yritin täytellä esitietolomaketta, kun viereeni tuli ikäiseni naisihminen, joka katsoi minua lempeästi ja sanoi: "Täällä on tosi kivat hammaslääkärit, ei tarvitse jännittää." Hammasröntgenissä hoitaja sanoi rauhoittavasti: "Hienosti tuo hammas tuolta varmaan lähtee, sulla on kokenut hammaslääkäri, ei tarvitse pelätä." Niin ja se hammaslääkäri oli kyllä itse rauhallisuus ja selitti kaiken hyvin ymmärrettävästi ja moneen kertaa. Se myös uskoo kipulääkitykseen, jos jotain johtopäätöksiä haluaa vetää siitä lääkearsenaalista, jonka se minulle määräsi. "Mä laitan sulle nyt tähän vähän useampaa särkylääkettä." Tramalista kieltäydyin.

Menin siis sinne vedättämään alahammasta ja lähdin sieltä kahta hammasta köyhempänä. "Et sä tuolle yläviisurilla tee enää mitään, kun tää alahammas on poistettu." Puolen vuoden kuluttua lähtevät varmaan toisenkin puolen hampaat. "Molemmilta puolilta ei viitsi vetää samalla kertaa, kun tää puudutusaine saattaa kipeyttää leuat niin, että et saa suuta kunnolla auki." Jälkeenpäin voin kyllä sanoa, että se puudutusaineen kipeyttämä leuka on pientä. Nyt, kun operaatiosta on kulunut viisi vuorokautta, on ensi kertaa sellainen olo, että tekee mieli syödä jotain muutakin, kun nestemäistä ravintoa. Tähän saakka suu on ollut niin helvatan kipeä ja tikit kiristäneet sen verran, että eipä tuota leipäläpeä ole tehnyt kunnolla mieli avatakaan. Pointsit sille röntgenhoitajalle, joka antoi neuvoksi tankata ruokaa hyvin etukäteen. Harmi vaan, että en noudattanut sitä. Jotenkin sitä oli kuitenkin pienessä jännityksessä silloin aamulla, että ei ihan kauheasti ennen operaatiota tehnyt mieli syödä. Kahvia join kyllä, ei olisi pitänyt. Kahvi nimittäin lisää minulla sydämmen lyöntitiheyttä, erityisesti aamuisin. Sitten vielä puudutetta pistäessään hammaslääkäri sanoi: "Tää puudute sisältää runsaasti adrenaliinia, joten älä säikähdä, kun sydän rupeaa hakkaamaan." Luulin kyllä ihan oikeasti, että saan jonkin sortin sydänkohtauksen. Miettikää itse. Makaatte siinä jalat kattoa kohtia, leikkausliina naamalla, sydän hakkaa tuhatta ja sataa, kämmenet hikoaa ja iho on kananlihalla. Sekopäisesti muistan ajatelleeni, että loppu tuli sitten tähän hammaslääkärin tuoliin.

Vinkiksi siis viisurioperaation meneville voisinkin sanoa, että syö hyvä ihminen ennen operaatiota, vaikka ei olisi nälkäkään. Kotiin kannattaa kuitenkin varata vaikka palautusjuomaa, itse join Gainomaxia, kun ravintopuoli ei houkutellut ja vedin luonnollisesti myös vaniljajäätelöä. Säälipuhelut on sallittuja. Itse sain eniten sääliä luonnollisesti omalta äidiltäni, jolle soitin surkuttelupuhelun. "Joo, ei mulla mitään asiaa ole, soittelen vaan. Olin viisaudenhammasoperaatiossa, nyt saikulla. Yhyy, sattuu." Eikä kannata uskoa sitä kaveria, joka paukuttelee henkseleitään ja kertoo syöneensä näkkileipää kahden tunnin kuluttua operaatiosta. Se valehtelee.

Niin ja miltäs se hampaan poisto tuntui? Ei miltään. Ei oikeasti miltään. Itse en kyllä pystyisi kiskomaan hampaita kenenkään suusta, mutta onneksi minä en olekaan hammaslääkäri.

Niin ja loppuun vielä mielestäni se tärkein asia. Kävin hoidossa julkisessa hammashoidossa. Olen saanut erittäin hyvää hoitoa julkisella puolella. En ole koskaan käynyt yksityisellä hammaslääkärillä, enkä toivottavasti (jos se minusta on kiinni) koskaan mene. Netti on täynnä kirjoituksia, joissa haukutaan julkista puolta surutta. Harva kehuu. Minä kehun. Olen saanut myös terveysasemalla erinomaista hoitoa, ihan tavalliselta terveyskeskuslääkäriltä. Olen saanut erittäin huonoa hoitoa ja palvelua yksityiseltä puolelta, montakin kertaa. Julkiselta saamani hoito on taas ollut asianmukaista, aina.


*No, ei ehkä nyt kaikkia kerralla, mutta ainakin puolet.












perjantai 1. kesäkuuta 2012

Kesäkuun eka!

Apua, kun aika on kulunut, nyt on jo maaginen kesäkuun eka. Paljon on virrannut vettä Aurajoessa ja kaikissa muissakin joissa siitä, kun viimeksi kirjoittelin. Tauko venähti vahingossa näin pitkäksi. Tässä kootut selitykset.

Kirjoitin gradun valmiiksi. Nyt se pitäisi vielä laittaa kansiin. Vihdoin.

Juoksin puolimaratonin, tavoitteenani oli olla oksentamatta maaliin saavuttua. Tämäkin tavoite saavutettu. Oksensin nimittäin jo ennen maratonia. (Tästä lisää alempana.)

Koko hemmetin toukokuu on mennyt sairastaessa. Vappuna äityi viisaudenhammas kiukuttelemaan, hammaslääkäri antoi hyvät särkylääkkeet ja lähtötuomion hampaalle. Kohta sitä ollaan yhtä hammasta köyhempiä. Seuraavaksi iski norovirus. Kätevästi ennen city runia. Suoritin koko perjantain neste- ja hiilaritankkausta ja juoksin koko hemmetin 21 kilometriä, vaikka voimat hupenivat lopussa täysin. Pystyin parantamaan aikaa viime vuotisesta ja kun tajusin tämän, harmitti vietävästi. Olisin juossut varmaan todella hyvin (omaan tasooni nähden), jos en olisi sairastanut vatsatautia ennen juoksua. Kun sitten jotenkin olin toipunut vatsataudista ja puolikkaasta, iski kevätflunssa. Flunssan lisäksi päälle pukkasi allergiaoireet ja avot! Lääkäri kirjoitti reseptin astmalääkkeeseen ja olenkin tässä vedellyt henkosia piipun kautta. Mahtava lääke tämäkin.

Siinähän se toukokuu sitten sujui kätevästi ja nopeasti. Nyt ei voi kuin hämmästellä, että on jo kesäkuu. Kohta onki sitten jo joulu.