perjantai 1. kesäkuuta 2012

Kesäkuun eka!

Apua, kun aika on kulunut, nyt on jo maaginen kesäkuun eka. Paljon on virrannut vettä Aurajoessa ja kaikissa muissakin joissa siitä, kun viimeksi kirjoittelin. Tauko venähti vahingossa näin pitkäksi. Tässä kootut selitykset.

Kirjoitin gradun valmiiksi. Nyt se pitäisi vielä laittaa kansiin. Vihdoin.

Juoksin puolimaratonin, tavoitteenani oli olla oksentamatta maaliin saavuttua. Tämäkin tavoite saavutettu. Oksensin nimittäin jo ennen maratonia. (Tästä lisää alempana.)

Koko hemmetin toukokuu on mennyt sairastaessa. Vappuna äityi viisaudenhammas kiukuttelemaan, hammaslääkäri antoi hyvät särkylääkkeet ja lähtötuomion hampaalle. Kohta sitä ollaan yhtä hammasta köyhempiä. Seuraavaksi iski norovirus. Kätevästi ennen city runia. Suoritin koko perjantain neste- ja hiilaritankkausta ja juoksin koko hemmetin 21 kilometriä, vaikka voimat hupenivat lopussa täysin. Pystyin parantamaan aikaa viime vuotisesta ja kun tajusin tämän, harmitti vietävästi. Olisin juossut varmaan todella hyvin (omaan tasooni nähden), jos en olisi sairastanut vatsatautia ennen juoksua. Kun sitten jotenkin olin toipunut vatsataudista ja puolikkaasta, iski kevätflunssa. Flunssan lisäksi päälle pukkasi allergiaoireet ja avot! Lääkäri kirjoitti reseptin astmalääkkeeseen ja olenkin tässä vedellyt henkosia piipun kautta. Mahtava lääke tämäkin.

Siinähän se toukokuu sitten sujui kätevästi ja nopeasti. Nyt ei voi kuin hämmästellä, että on jo kesäkuu. Kohta onki sitten jo joulu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mikä on sinun tarinasi?