Edellisestä postauksesta on näköjään jonkin verran aikaa. Aika marraskuun ensi hetkistä on mennyt kohtuuttoman nopeasti. Koska koko vuosi on kohta päätöksessä, on kenties aika tiivistää koko vuoden tunnelmat.
Tammikuussa ei tainnut tapahtua mitään erikoista. Vuosi vaihdetiin Pohjanmaalla blinejä syöden. Päätin äänestää Haavistoa Niinistön sijaan. Kylmä oli ja lenkkeilin paljon koiran kanssa. Kirjoitin gradua. En muista tammikuusta mitään muuta. Töissä oli kiire, koska silloin toteutettiin organisaatiouudistus. Ehkä juuri siksi koko tammikuu on vaipunut hämärän peittoon.
Helmikuussa satoi lunta ihan käsittämättömiä määriä. Ystäväni toisesta kaupungista oli luonani vierailulla ja muistan, että koko sunnuntaipäivän satoi lunta täydellä teholla. Pihaa ei luonnollisesti aurattu. Helmikuussa vietettiin myös ihanan kummitytön ristiäisiä ja kokeilin erään haasteen myötä olla ilman lihaa 22.2.-8.4.2012. Onnistuin. Lisää haasteesta täältä.
Maaliskuu maata näyttää, on vanha sanonta. Se piti paikkaansa maaliskuussa, kun kurakelit tulivat. Haaveilin maaliskuussa kesästä ja purjehduksista. Aloitin treenaamaan juoksua talven tauon jälkeen. Olin koko kuukauden lihattomalla ruualla ja se aiheutti ongelmia henkilöstöravintolassa. Maaliskuussa ostimme miehen kanssa auton. Emme varmaan pärjäisi enää ilman sitä.
Huhtikuussa paasto päättyi. Huhtikuussa juhlin entisen opiselukaverini (joka on nykyään menestynyt toimitusjohtaja) firman menneisyyttä ja hulppeaa tulevaisuutta. Treenailin tosissani puolimaratonille ja kirjoitin gradua tietokone savuten.
Toukokuu oli tapahtumarikas kuukausi. Heti vapun jälkeen alkoivat terveysongelmat, kun ensin alkoi viisaudenhampaan lähtölaskenta. Hyvä valmistautuminen puolikkaalle meni kaivoon, kun muutamaa päivää ennen HCR:ää norovirus vei jalat alta. Kuin ihmeestä onnistuin kuitenkin parantamaan aikaani viime vuodesta. Sitten sairastuin pahimpaan köhään ikinä, joka diagnosoitiin astmatyyppiseksi yskäksi, aiheuttajana koivun siitepöly. Toukokuulta on erityisesti jäänyt mieleen myös koiran vatsatauti. Kuljeskelemme kevätyössä muutaman tunnin välein. Minä kuuntelin yön ääniä ja koira oksensi. Oli se raukka kipeä. Toukokuu oli myös purjehduksen täyteinen. Olin purjehduskurssilla ja perinteisellä helatorstain purjehduksella. Siinä sivussa aloittimme säkkiviljelyn.
Kesäkuussa gradu valmistui ja kansitettiin. Viisuri vedettiin irti. Kesäloma alkoi viikkoa ennen juhannusta. Juhannuksena herkuteltiin maalla lähes helteisissä lukemissa ja sitten purjehdittiin viikko Saaristomerellä hyisessä kelissä.
Heinäkuussa käytiin Pärnussa, juhlittiin miehen siskon häitä aamuun saakka ja loma loppui. Käytiin tanssimassa lavatansseissa ja odotettiin helteistä kesää, mitä ei tullut. Hoidettiin säkkiviljelmää.
Elokuussa vietettiin helteinen viikonloppu mökillä uiden saunoen, mustikoita ja kanttarelleja poimien. Tuntui oikealta kesältä. Elokuussa juhlittiin kaverin monikulttuurisia häitä, purjehdittiinkin hieman ja kerättiin satoa säkkiviljelmiltä.
Syyskuussa tapahtui... ööö.. niin siis mitä... Ei mitään mielikuvaa. Varmaan arkista puurtamista töissä. Perinteisiä rapujuhlia vietettiin. Niistä tulikin oikein riehakkaat ja hauskat.
Lokakuussa tein positiivisen raskaustestin. Tämä iloinen yllätys sävytti sitten Israelin matkaamme ja keittiöremontin valmistelua, vaikka raskaus itsessään ei tuntunut ulos eikä sisään päin. Paha olo alkoi hiipiä vasta kuukauden loppumetreillä.
Marraskuussa teetimme keittiöremontin. Sen jaksoin jotenkin skarpata, sitten tuli romahdus. Loppumarraskuu meni lähinnä sohvalla nuokkuen ja pahoin voiden. En muista olleeni koskaan niin väsynyt. Koko ajan vellova oksettava olo toi lisämausteensa väsymykseen. "Syö aamuisin keksiä ennen sängystä ylös nousemista välttääksesi pahan olon." Tuon neuvon on laatinut takuulla se, joka ei ole kokenut raskauspahoinvointia. Ainut asia, mikä yhtään auttoi, oli nukkuminen. Silloin ei ollut ihan niin paha olla.
Joulukuu alkoi sillä, että ihastelimme bebeä ultrassa. Olin ollut siinä uskossa, että 12 raskausviikko vie pahoinvoinnin mennessään. No, olin väärässä. Sen sijaan mukaan tulivat kunnon oksennukset. Lounas päätyi useamman kerran kaaressa pönttöön. Aloin tuntea oloni jo epätoivoiseksi. Sitten, joulunalusviikolla, viikon loppupuolla, alkoi ensimmäisen kerran tuntua siltä, että ehkä tämä tästä. Pikkuhiljaa. Perjantaina 21.12. koin voivani mainosti. Niin mainiosti, että ensimmäisen kerran yli kuukauteen teki mieli ruokaa. Tilasimme miehen kanssa illalla pitsat. Ilmeisesti bebe oli erimieltä, koska jonkin ajan kuluttua tein täydellisen vatsalaukun tyhjennyksen ja loppuillan vietin sohvalla voiden todella pahoin. Ruokamyrkytyksestä ei ollut kyse, koska mies söi samaa pitsaa, eikä voinut pahoin.
Joulukuu ei siis vielä ole ohi, mutta ei sitä ole paljoa jäljelläkään. Pahoinvointi helpottui tuon perjantain jälkeen ja iskee enää lähinnä kuvotuksen tunteena iltaisin. Jouluaattona tosin oksensin kivasti jouluaterian päätteeksi. Ilmeisesti raskauspahoinvointi on muuttunut bulimiaksi. Kahvia olen juonut ensimmäisen kerran pariin kuukauteen. Se piristää huomattavasti. Silti väsyttää edelleen. Janottaa, suuta kuivaa. Töissä en ole kertonut kenellekään. Enkä kerro. Saan uuden esimiehen tammikuussa ja kerron hänelle sitten, varmaan vasta toisen ultran jälkeen.
Sellaista tällä kertaa.
