Poikamme on viikon vanha. Hän syntyi viikko sitten sunnuntai-aamulla. En ole sen jälkeen aktiivisesti miettinyt synnytystä, en ole jaksanut ja toisaalta, en ole ehtinyt. Pieni mies pitää kiireisenä. Halusin kuitenkin kirjata kaiken ylös, koska pelkään, että unohdan sen ainutlaatuisen tapahtuman. Niin, ainutlaatuinen se oli, mitään vastaava en ole aikaisemmin kokenut.
Laskettu aika oli juhannusaattona. Olimme ystävien mökillä ajomatkan päässä kaupungista. Osallistuin leikkimieliseen juhannuskilpailuun, jossa mm. heitin kiekkoa ja tikkaa. Illan päätteeksi saunoimme. Juhannuspäivänä, lauantaina, heräsin erittäin hyvin nukutun yön jälkeen pirteänä. En silloin tosin tiennyt, että se oli viimeinen laatuaan. Yöt muuttuneet radikaalisti sen jälkeen :)
Koko lauantaipäivän vatsa oli kivikova. Muistan, että pelkäsin hysteerisenä, että en tunne lapsen liikkeitä, kun vatsa kovettui jo pienestäkin sivelystä. Pohdimme miehen kanssa jo päivystykseen menemistä. Jossain vaiheessa tämä kiristely helpotti ja poika potkisteli ja väänteli niin kuin ennenkin.
Olimme sopineet menevämme alkuillasta ystäviemme kanssa grillaamaan. Olihan juhannus ja kaikkea. Jo matkalla sinne, minulle tuli epämiellyttävä olo. En osaa sitä tarkemmin kuvailla, ehkä hieman paha olo ja vatsa tuntui kamalan isolta ja raskaalta. Kun olimme kävelemässä kohti grillauspaikkaa, tunsin, että jotain hulahti housuihin. Sitä ei ollut paljon, housut eivät siis kastuneet, mutta se sai aikaan lievän paniikin. Olin lukenut, että lapsivesi voi mennä pikkuhiljaa. Koska grillipaikalla ei ollut vessaa, en edes päässyt sinne selvittämään tilannetta. Mitään muuta ei kuitenkaan tapahtunut, joten jatkoin illan viettoa.
Kun olimme päässeet syömään, tunsin vatsassa aivan tismalleen samanlaisen tuntemuksen kuin niinä päivinä, kun kuukautiset olivat alkaneet hieman normaalia aikaisemmin kuin yleensä ja kivun kanssa. Ensimmäinen ajatukseni oli, että hä? Olen raskaana, miksi minulla on kuukautiskipuja. Toinen ajatukseni oli, että mitä kello on? Kello oli vähän yli kuusi. Sen jälkeen tuo kipu toistui, useammin tai vähän myöhemmin. Puoli seitsemän jälkeen sanoin miehelleni, että minun täytyy päästä kotiin. Sovimme, että mies vie minut kotiin ja tulee noutamaan tavarat ja koiran myöhemmin. Ystävämme jäivät ehkä hieman jännittyneinä syömään.
Kotiin päästyämme menin vessaan tarkistamaan tilannetta. Housuihin ei ollut tullut lapsivettä vaan verta, ihan tismalleen samalla tavalla kuin kuukautisten alkaessa. Olin sekä hämmentynyt että huolissaan. Neuvolasta saatujen ohjeiden mukaan, verenvuoto ei ole hyvä asia ja pitäisi mennä ambulanssilla synnytyssairaalaan. Klo 19.24 (puhelimesta tarkistettu) soitin Kätilöopistolle. Minulla meni pasmat sekaisin, kun puhelimeen vastasi mieskätilö ja meinasin parin sekunnin ajan lopettaa puhelun saman tien, kunnes sitten järki tuli takaisin päähän. Hän oli hyvin rauhoittava ja kertoi kuvailemani vuodon olevan ihan normaalia ja asiaan kuuluvaa ja että mitään hätää ei olisi, koska tunsin vauvan liikkeet. Sain ohjeeksi ottaa yhteyttä uudelleen, kun en enää pärjäisi kotona tai jos lakkaisin tuntemasta liikkeitä tai verta tulisi kerralla paljon, tyyliin kourallinen. Mikäli aamuun mennessä ei olisi tapahtunut mitään,sain ohjeeksi mennä päivystykseen. Siellä selvitettäsiin, onko lapsivesi mennyt jne. Puhelu rauhoitti minua ja totesin siinä vaiheesssa (lähinnä itselleni, mutta myös miehelleni), että taitaa tulla pitkä yö.
Kivut eivät olleet tässä vaiheessa kovin kovia. Otin panadolia suurimman sallitun määrän, mies lämmitti kauratyynyn ja ryhdyimme katselemaan telkkarista huonoa ohjelmatarjontaa. Mies ajasti tulevan viikon ohjelmia ja vaikutti olevan varma siitä, että jotain tapahtuu. Itse pidin ajatusta jotenkin absurdina.
Hyvin pian huomasin, että ne vähäiset kivun tuntemukset olivat vain esimakua, Kivun tuntemus pysyi kutakuinkin samana, ehkä hieman pahentuen, mutta kipu tuli entistä useammin ja kesti pidempään. Kuten kovat kuukautiskivut, myös tämä kipu, sai vatsan täysin sekaisin. Ravasin vessassa kymmenen minuutin välein. Kärsin kovista kuukautiskivuista ja mielestäni tämä kipu oli hyvinkin samanlaista, tässä vaiheessa, tosin sillä erotuksella, että särkylääke ei auttanut. Tai mistäs sitä tietää, millaisia kivut olisivat olleet ilman sitä. Jossain vaiheessa kipu tuli jo neljän minuutin välein. Siinä vaiheessa tajusin, että tämä todellakin on sitä supistuskipua, ei mitään muuta. Olin aikaisemmin ajatellut, että kun supistukset tulevat, liikun mahdollisimman paljon ja yritän heilutella vartaloani (olin kuullut sen auttavan), kun supistus tulee. No, tämä oli ehkä pahinta mahdollista. Jalat meinasivat lähteä alta ja kipu tuntui näin täysin hallitsemattomalta. Paras tapa oli olla sohvalla vasemmalla kyljellään jalat hieman koukussa. En siis pomppinut kotona jumppapallon päällä tai tehnyt venytyksiä tai mitään muutakaan, mitä olin ajatellut.
Jossain vaiheessa rupesin voimaan pahoin. Niin pahoin, että oksensin kaiken mahdollisen, mitä olin syönyt ja vähän enemmän. Mies kehotti ottamaan sairaalaan uudelleen yhteyttä, itse olin itsepäisesti sitä mieltä, että en todellakaan ota, he vain käskevät mennä suihkuun tai muuta mukavaa. Klo 23.02 (tarkistettu puhelimesta) otin uudelleen yhteyttä Kätilöopistolle. Riitti, että sanoi, en pärjää enää kotona. Kehotettiin tulemaan paikalle. Sisäänkirjaus tapahtui 22.6. klo 23.32. Meidät ohjattiin Syntymähuone nro 2.
Kätilö oli mukava vanhempi nainen ja sisäänkirjauksesta eteenpäin olo oli (tietysti karmea), mutta rauhallinen. Tuli tunne, että on turvassa. Makoilin tovin pedillä, toinen käyrä piirsi supistuksia ja toinen vauvan sydänääniä. Jumpustuksesta tuli rauhallinen olo. Tutkimuksessa kävi ilmi, että kohdunkaula oli kadonnut ja kohdunsuu auki 3 senttiä. Kätilö kysyi, mitä kivunlievitystä olin itse ajatelllut. Sanoin tyyliin, ihan mikä tuntuu tilanteeseen parhaimmalta, en vastusta mitään. Johtuen ilmeisesti oksentelusta (joka siis jatkui edelleen) ja jännityksestä, hän suositteli rauhoittavaa pistosta lihakseen. Sain siis petidiini pistoksen reiteen. Tämä on jostain syystä jäänyt kokonaan kirjaamatta synnytyskertomukseen. Joka tapauksessa pistos annettiin, jotta lihakseni rentoutuisivat ja homma pääsisi eteenpäin. Olin nimittäin aikamoisessa krampissa ja tärinässä siinä vaiheessa. Pistos toimi, vaikka huone rupesikin pyörimään, mutta se kamala tärinä helpotti. Muistikuvani seuraavista tilanteista ei ole kovin vahva. Niitä on täydennetty miehen muistoilla.
Pistoksen jälkeen jäimme kahdestaan. Kuuntelimme Radio Suomea, koska halusin kuulla puhetta, juttelimme, odottelimme. Kahden jälkeen kätilö palasi takaisin. Synnytyskertomukseen on kirjattu, että klo 02.15 kohdunsuu oli avautunut 5 senttiä. Muistan, että kätilö sanoi, että tilanne on muuttunut oleelllisesti (siis edelliseen verrattuna) ja homma lähtenyt hyvin käyntiin. Hän myös sanoi, että suosittelisi puudutusta (epiduraali) kivunlievityksenä nyt. En vastustanut, koska olin aika kipeä. Pistoksen rauhoittava vaikutus oli kadonnut ja oksentelin taas. Kätilö kehotti käymään suihkussa ja vaihtamaan omat vaatteeni sairaalaan kaapuun. Tähän saakka olin siis lekotellut pedillä omassa puserossani (ilman housuja), peitto päällä. Suihkussa olo oli yhtä helvettiä. Koska jo edellä totesin, en seistessä tai liikkeessä hallinnut kipuja ollenkaan. Ne tulivat liian voimakkaina ja täysin ilman kontrollia ja se tuntui pelottavalta.
Sain ensimmäisen annoksen epiduraalia hieman kolmen jälkeen. Se toimi. Onnistuin torkahtamaan hetkeksi. Mies nukahti myös huoneessa olevaan sänkyyn. Luulin, että torkahduksellinen aika kesti tunteja, mutta hahaa, muistin väärin. Synnytyskertomukseen kun on kaikki kirjattu ihan minuutilleen. Ihan hieman ennen neljää mies tuli sänkyni viereen juttelemaan ja klo 3.59 lapsivesi meni kovalla paineella. Olen vieläkin aivan varma, että kuulin kamalan poksahduksen ennen sitä. Sen jälkeen olin omassa henkilökohtaisessa kylpyammeessa, märkä kainaloihin asti. Lapsivesi meni niin kovalla paineella, että kohdunsuu, joka oli ollut auki 5 senttiä kutistui 4 senttiin. Kätilö selitti sen johtuvan juuri tästä paineesta. Tällä oli muitakin seurauksia. Vauva, joka oli laskeutunut, nousi ylöspäin. Lapsivesi oli vihertävää. Kätilön oli vaikea saada laitettu vauvan päähän piuhaa, joka mittaa sydänääniä, koska tyyppi meinasi karata ylöspäin. Sain myös kiellon liikkua. Koska vauva ei ollutkaan kiinnittynyt enää, oli vaarana, että napanuora luiskahtaa ulos. No, kuten on jo edellä sanottu, en juurikaan sitä liikkumista ollut harrastanut, joten sillä ei hirveästi ollut merkitystä. Ikävä varjopuoli oli, että minut kertakatetroitiin, juuri tuon liikkumiskiellon vuoksi. Tosin ei se siinä konkurssissa paljon tuntunut.
Epiduraalin vaikutus väheni ja seuraavaksi annettiin avuksi ilokaasua, synnytyskertomuksen mukaan hieman ennen viittä. Sain myös lisäannoksen epiduraalia samoihin aikoihin. Siitä ei sitten enää ehtinyt olla hyötyä. Klo 5.30 olin avautunut 9 senttiä ja klo 5.45 10 senttiä. Supistuskivut se siis vei, mutta tilalle tuli pahempi tunne. Valtava paine jossain alhaalla, ihan toisenlainen kipu, joka säteili häntäluun alueelle. Kiellettiin ponnistamasta. Kohdunkaulan puudute annettiin kuuden aikaan. Sen muistan oikein hyvin. Synnytyskertomuksesta käy myös ilmi, että oksitosiini rupesi virtaamaan hieman ennen kuutta. Tätä en muista. Muistan, että kätilö laittoi aikaisessa vaiheessa katetrin käteen ja sain nesteytystä lähes koko synnytyksen ajan ja hän selitti, että tarvittaessa voidaan tilannetta auttaa oksitonsiinilla. Ponnistusvaihe alkoi klo 6.00 ja poika syntyi sunnuntaina klo 6.45.
Minulle tehtiin episiotomia, jolla vauhditettiin pojan pääsemistä maailmaan. Leikkauksen jälkeen nimittäin meni n. minuutti, niin koko lapsi oli ulkona. Avustava kätilö ehti paikalle, kun pää oli jo ulkona. Repeämiä ei tullut.
Näin jälkikäteen kirjattuna ja ajateltuna, ensimmäinen tunne on, että huh, olipas lääkkeellinen synnytys. Kaukana siis pehmeästä luomusynnytyksestä. En kuitenkaan millään tavalla pidä sitä huonona, pahana tai epäonnistuneena, päinvastoin. En edes lähtenyt hakemaan vaihtoehtoisia menetelmiä ja mielestäni sain juuri sellaisen synnytyksen kuin olin halunnut. Potilaskertomukseeni on kirjattu, että synnytyskokemukseni VAS-asteikolla (0-10) oli 8-9. Kun juttelin asiasta kätilön kanssa ja hän siis kysyi tätä, sanoin, että periaatteessa voisi olla täysi kymppi, mutta paha olo vaikutti asiaan niin paljon. Koska oksentelin vähän väliä, oli pakko keskittyä kivun lisäksi myös pahaan oloon. Oksentelu ja paha olo veivät taas voimia ja siksi koin ponnistusvaiheen uskomattoman raskaana ja vähän epätoivoisena. Mielestäni ponnistaminen oli epämiellyttävämpää kuin supistuskivut. Kätilö ja tietysti mies, olivat kyllä aivan ihanan kannustavia. Nyt (kun aika on jo kullannut muistoja) antaisin varmaan suoraan sen täyden kympin.
Mitään ei jäänyt hampaankoloon. Synnytys oli mielestäni nopea. Sisäänkirjaus puolen yön paikkeilla ja lapsi syntyi ennen seitsemää. Tästä olen iloinen. Muistan kätilön sanoneen jossain vaiheessa aamuyötä, että kyllä tämä lapsi taitaa syntyä vielä minun työvuoroni aikana (yövuoro päättyi klo 7 aamulla), päätin, että hemmetti. Lapsen on pakko tulla ulos ennen seitsemää.
Tämä oli siis piiiitkä sepustus aiheesta. Tunteille ja tunnelmille annan tilaa myöhemmin. Oma kertomus on myös, mitä tapahtui klo 6.46 jälkeen. Ne tunnelmat on pakko kirjata ylös. Mutta se on toinen tarina.
Ps. Pahoittelut kirjoitusvirheistä, oikoluku ei ole päälimmäisenä mielessä.
