Vuosi vaihtui, tänään on jo 2. päivä, mutta kyseessä on kuitenkin tammikuun ensimmäinen kirjoitus. Eilen laiskotti, koska tuli pysyteltyä hereille pikkutunneille saakka. Ilman kahvia tai ylipäätään ilman mitään muitakaan apuaineita. Tuli siinä muisteltua toisenlaisia vuoden aloituksia. Erään vauhdikkaan vuodenvaihteen jälkeen olin krapulassa useamman päivän. Mitä muuta voi olettaa, jos on pilkkuun asti baarissa ja jatkoilla tyhjentää kaverin baarikaappia ja kotiin saapuu joskus aamupäivällä. Hyvin moni vuoden vaihde, siis se hetki kun kello lyö kaksitoista, on mennyt ohi, kun on tullut oltua: A) kotibileissä, joissa, joku havahtuu viisi yli kaksitoista tai b) baarissa, jossa kukaan ei välttämättä havahdu. Kerran vaihdoimme vuotta bussissa, kun matkasimme kotibileista baariin.
Keskiviikko tuntuu maanantailta, yhtä ankealta. En ole lupauksiakaan tehnyt, kun ei niitä tule pidettyä. Yhden asian kuitenkin toteutin, olkoon se vaikka joululahja ja uudenvuoden lupaus yhdellä kertaa. Se tuli lunastettua heti joulun jälkeen. Kyseessä on nimittäin kuntoilu ja personal trainer!
Makasin pahoinvoivana sohvalla liki kolmen kuukauden ajan. Kun se pahin alkoi hieman helpottaa, alkoi myös ahdistaa. Paino oli pudonnut useamman kilon ja tuntui, että kaikki lihakset olivat kadonneet huitsin nevadaan. Jäljellä oli vain riippuvaa valkoista nahkaa. Ajatus salille menemisestä tuntui kamalalta, liian suurelta haasteelta. Kuntosaliohjelmakin olisi pitänyt päivittää. Uskaltaako sitä edes liikkua enää... Lukemattomia tekosyitä. Mieheni sattui (hieman yllättäen) tuntemaan henkilön, joka tekee myös PT keikkaa ja sillä synkkyyden hetkellä ilmoittauduin halukkaaksi hänen palveluilleen.
Tapasimme eräänlaisen alkuhaastattelun merkeissä ja totesimme toisemme sopiviksi. (Tämä on siis minun tulkintani, miksi näitä alkuhaastatteluja järjestetään. Eikai sitä nyt kukaan sikaa säkissä osta.) Minä kelpuutin hänet ja hän minut. Toisella tapaamisella meidän piti vain käydä lävitse hänen minulle laatimaa suunnitelmaa, hän näyttää liikkeet ja minä kokeilen (minun tulkintani). Todellisuudessa kävimme läpi koko saliohjelman, kaikkine sarjoineen ja taukoineen, alku- ja loppulämmittelyineen. Lopputulos oli, en kyennyt kävelemään kunnolla kolmeen päivään. Sisu ei sentään antanut periksi, vaikka fysiikka meinasi pettää.
Toinen tapaaminen on jo sovittuna. Olen myös asennoitunut siihen, että silloin treenataan eikä keskustella. Onneksi on puoli vuotta aikaa valmistautua "maratoniin". Onneksi vielä pääsee liikkumaan suhteellisen hyvin ja onneksi on koira, joka pakottaa lenkille joka päivä. Toivottavasti ei suurempia kremppoja tule.
Urheilullista uutta vuotta kaikille!
Ps. Kuka lukee Vauva-lehteä? Aivan kamalaa shaibaa. En tiedä kenelle lehti on suunnattu, mutta itselleni se ei todellakaan kolahtanut. En koe tarvetta ostaa toista numeroa.
