tiistai 15. tammikuuta 2013

Kuminauhasta on moneksi...

Pahoittelut alla olevasta kuvasta, jos se shokeeraa joitakuta, mutta halusin ehdottomasti jakaa tämän kuminauhaviritelmän kanssanne. Koko komeus peitetään trikoopalasella, jota myös *piip*tuubiksi* kutsutaan. Näillä mennään siihen saakka, kunnes kuminauha ratkeaa.

Tee se itse jatkopala

Eipä mulla muuta tähän hätään.

*Inhoan sydämeni pohjasta sitä sanaa, joka esiintyy *piip*tuubin, *piip*asukin jne. edessä. En kuuna päivänä tule kirjoittamaan sitä sanaa tänne. *Piip*asukki on ehkä maailmankaikkeuden kammottavin sana, kuulostaa ihan loiselta.

perjantai 11. tammikuuta 2013

Mahan kasvatusta ja hajatelma

Täti-ihminen kirjoitteli blogissaan siitä, miten oli vuonna 2012 listannut ylös kaikki vaatehankinnat jo kommenttiosiossa moni, minä mukaan lukien, päätti osallistua vastaavanlaiseen haasteeseen. Siitä syystä on tuohon yläpalkkiin ilmestynyt uusi sivu. Sivu päivittyy sitä mukaan, kuin ostoksia kertyy.

Ja niitä tulee varmasti kertymään, sillä kasvava maha aiheuttaa ongelmia vaatteiden suhteen. Olen farkkuihminen, farkut ovat asu nro 1 minulle. Vielä parisen viikkoa sitten mahduin rakkaisiin housuihin hyvin, mutta nyt tilanne on kuin laihdutuslääkkeen mainoksesta. Vyö hylättiin ensimmäisen, koska istuessa se painoi ikävästi mahaan. Viime huomasin, että istuessa myös nappi painaa ikävästi. Tällä viikolla avautui vetoketju. Värkkäilin kuminauhaviritelmän pitämään housut jalassa. Onneksi minulla on tapana käyttää pitkiä aluspaitoja, niillä avoimet housut saa piiloon. Näillä mennään johonkin saakka. Mihinkään hameisiin, sukkahousuihin tai legginsseihin en vaihda!

Tähän loppuun piti lisätä vielä ihania kuvia, joihin törmäsin puolivahingossa, mutta en saanut kuvien siirtoo liittyvää ongelmaa ratkaistua, joten käykää ihailemassa niitä täällä. 

Hyvää viikonloppua!

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Tammikuun eka!

Vuosi vaihtui, tänään on jo 2. päivä, mutta kyseessä on kuitenkin tammikuun ensimmäinen kirjoitus. Eilen laiskotti, koska tuli pysyteltyä hereille pikkutunneille saakka. Ilman kahvia tai ylipäätään ilman mitään muitakaan apuaineita. Tuli siinä muisteltua toisenlaisia vuoden aloituksia. Erään vauhdikkaan vuodenvaihteen jälkeen olin krapulassa useamman päivän. Mitä muuta voi olettaa, jos on pilkkuun asti baarissa ja jatkoilla tyhjentää kaverin baarikaappia ja kotiin saapuu joskus aamupäivällä. Hyvin moni vuoden vaihde, siis se hetki kun kello lyö kaksitoista, on mennyt ohi, kun on tullut oltua: A) kotibileissä, joissa, joku havahtuu viisi yli kaksitoista tai b) baarissa, jossa kukaan ei välttämättä havahdu. Kerran vaihdoimme vuotta bussissa, kun matkasimme kotibileista baariin.

Keskiviikko tuntuu maanantailta, yhtä ankealta. En ole lupauksiakaan tehnyt, kun ei niitä tule pidettyä. Yhden asian kuitenkin toteutin, olkoon se vaikka joululahja ja uudenvuoden lupaus yhdellä kertaa. Se tuli lunastettua heti joulun jälkeen. Kyseessä on nimittäin kuntoilu ja personal trainer!
Makasin pahoinvoivana sohvalla liki kolmen kuukauden ajan. Kun se pahin alkoi hieman helpottaa, alkoi myös ahdistaa. Paino oli pudonnut useamman kilon ja tuntui, että kaikki lihakset olivat kadonneet huitsin nevadaan. Jäljellä oli vain riippuvaa valkoista nahkaa. Ajatus salille menemisestä tuntui kamalalta, liian suurelta haasteelta. Kuntosaliohjelmakin olisi pitänyt päivittää. Uskaltaako sitä edes liikkua enää... Lukemattomia tekosyitä. Mieheni sattui (hieman yllättäen) tuntemaan henkilön, joka tekee myös PT keikkaa ja sillä synkkyyden hetkellä ilmoittauduin halukkaaksi hänen palveluilleen.

Tapasimme eräänlaisen alkuhaastattelun merkeissä ja totesimme toisemme sopiviksi. (Tämä on siis minun tulkintani, miksi näitä alkuhaastatteluja järjestetään. Eikai sitä nyt kukaan sikaa säkissä osta.) Minä kelpuutin hänet ja hän minut. Toisella tapaamisella meidän piti vain käydä lävitse hänen minulle laatimaa suunnitelmaa, hän näyttää liikkeet ja minä kokeilen (minun tulkintani). Todellisuudessa kävimme läpi koko saliohjelman, kaikkine sarjoineen ja taukoineen, alku- ja loppulämmittelyineen. Lopputulos oli, en kyennyt kävelemään kunnolla kolmeen päivään. Sisu ei sentään antanut periksi, vaikka fysiikka meinasi pettää.

Toinen tapaaminen on jo sovittuna. Olen myös asennoitunut siihen, että silloin treenataan eikä keskustella. Onneksi on puoli vuotta aikaa valmistautua "maratoniin". Onneksi vielä pääsee liikkumaan suhteellisen hyvin ja onneksi on koira, joka pakottaa lenkille joka päivä. Toivottavasti ei suurempia kremppoja tule.

Urheilullista uutta vuotta kaikille!

Ps. Kuka lukee Vauva-lehteä? Aivan kamalaa shaibaa. En tiedä kenelle lehti on suunnattu, mutta itselleni se ei todellakaan kolahtanut. En koe tarvetta ostaa toista numeroa.