tiistai 26. helmikuuta 2013

Avautumista, taas kerran

Olen avautunut tästä aiheesta ennenkin ja avaudun taas, koska se yksinkertaisesti ottaa niin paljon päähän.

Vietin viikonloppua aurinkoisessa Turussa, jossa tapasin ystäviäni. Jälleen kerran, Turku-Helsinki 1-0. Erään ystäväni piti tulla tammikuun lopussa Helsinkiin, mutta ei tullut. Turussa näimme. Tapaamisen jälkeen ystäväni pohti milloin ehtisimme nähdä seuraavan kerran, ennen lapsen syntymää, Turussa. Ehdotin, että hän tulisi Helsinkiin. Ei reaktiota.

En käsitä mikä tässä nyt mättää. Viisas sanoisi, että osa asia puheeksi, mutta olenhan sen jo ottanut. Olen ehdottanut vastavuoroisia vierailuita tänne, mutta kun ne eivät toteudu. Tiedän, että yhdellä  ystävälläni on kolmen alle kouluikäisen lapsen äitinä hieman vaikea irrottautua arjesta ja se on ihan fine. Varsinkin kun tiedän, että hän toisessa elämänvaiheessa tulisi mieluusti tänne. Mutta yhdellä toisella ei ole kolmea puntissa roikkuvaa taaperoa.

Tämä ongelma koskee siis vain ja ainoastaan Turkua. Minulla asuu ystäviä ympäri Suomea ja ulkopuolellakin ja tapaan heitä miten tapaan. Entisellä kotiseudulla tapaan ystäviäni silloin, kun käyn siellä muutenkin, mutta kyllä hekin käyvät Helsingissä.

Tämä on ikuisuusaihe ja olen  kehittänyt siitä ihan valtavan ongelman ja se ärsyttää. Ilmeiseti turha olettaa, että turkulaiset tulevat myöskään katsomaan lastamme tänne. Koska sittenhän minä voin niin kätevästi matkustaa junassa vaunujen kanssa, matkakin kestää vain kaksi tuntia. Ottaa päähän ja lujaa.

perjantai 22. helmikuuta 2013

Savu nousee korvista

Vietän lomapäivääni kirjoittamalla viimeisiä esseitä, jotta saan raavittua sen kuuluisan toisen tutkinnon kasaan. Aloitin esseiden kirjoittamisen jo marraskuussa, mutta lähes neljä kuukautta seuranani ollut pahoinvointi vei silloin niin fyysiset kuin älylliset voimat. Fyysisesti voimat ovat toki jo palanneet, mutta älystä en voi sanoa samaa. Pää on yhtä aikaa tyhjä ja täynnä. Ensimmäisen esseen pitäisi olla helppo, vain viisi sivua. Nyt on kasassa neljä ja en yksinkertaisesti löydä asiasta enää enempää sanottavaa. En tiedä mistä revin sen puuttuvan sivun. Googlettamalla löydän vain ne asiat, jotka olen jo kerran tai kaksi sanonut. Enkä keksi, mitä lisäarvo se yksi sivu enää tuo tähän asiaan.

Kun saan jotenkin päätettyä nämä opinnot, en opiskele enää koskaan, ikinä, milloinkaan yhtään mitään. Kaksi tutkintoa riittää, kiitos. Saatan ehkä mennä Kansalaisopiston pitsinnypläyskurssille, mutta siinä kaikki. Minulta puuttuu niin vähän, että olisi naurettavaa heitää pyyhe tässä vaiheessa kevään. Varsinkin, kun se iso G:kin on jo tehty. 

Perjantaibiisi pitkästä aikaa. Vaatinee vähän selittelyä. Katsoin Yle Teemalta eilen Iskelmä Suomen jakson Syvä kuin meri, jossa kerrottiin suomalaisesta tangosta. Ohjelmassa minulle tuntemattomaksi jäänyt henkilö esitti oheisen kappaleen hyvin tunteisiin vetoavalla tavalla. No, ei tuo Taisto Tammenkaan versio huono ole. Musiikin suhteen olen erittäin kaikkiruokainen, mutta juurikin tuo suomalainen surumielinen tango on lähellä sydäntäni. 



Ps. Pahoittelut mahdollisista kirjoitusvirheistä, aivot eivät jaksa enää oikolukea. 

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Paaston väliraportti, viikko takana

Nopea väliraportti ja kuvaus tämän vuotisen paaston etenemisestä. Etenee huonosti.

Kotioloissa etenee hyvin, lipsahduksia ei ole tullut. Työpaikan ruokalassa on taas eri meno. Meinasin ruveta itkemään, kun näin päivän ruokalistan:

Lindströmin pihvejä ja paistettua sipulia   
Katkarapukormaa ja basmatiriisiä   
Herkkusienikeittoa

Äkkiseltään näyttää siis hyvältä, mutta paljastan teille, että ruokalista on vain mainos. Pihvit on ok, niillä täyttää vatsan. Ne olisivat siis sillä vältettävien listalla. Katkarapukorma on väriltään keltaisenoranssia ja siellä kelluu about kolme katkarapua, ehkä pari porkkanaa on raastettu joukkoon. Muu on pelkkää lientä. Hyvin ravitsevaa siis. Herkkusienikeitto on väriltään harmaata ja limaista. Herkkusienet on purkkiherkkusieniä. Tarvitseeko kertoa enempää?

Olen antanut palautetta, että kasvisruuista puuttuu proteiinia ja että on rikos käyttää purkkiherkkusieniä ja sooseissa on hyvä olla sattumia. Palaute on ilmeisen hyvin arkistoitu, mutta tulosta ei ole tullut.

Salaattipöydästä kerron toiste.

torstai 14. helmikuuta 2013

Ekopaasto

Viime vuonna otin osaa haasteeseen, laskiaisesta pääsiäiseen, jonka tarkoitus oli olla ilman jotain 40 päivän ajan. Itse pidin lihattoman paaston, lisää voi lukea täältä. 

Tänä vuonna Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Suomen Ympäristökeskus järjesvät Ekopaaston, joka haastaa meidät pohtimaan, mitä jokainen omassa arkipäivässään voisi tehdä ympäristön kestävän tulevaisuuden puolesta. Aikaa on siis laskiaisesta pääsiäiseen, mutta hyvin ehtii vielä mukaan. Lisää Ekopaastosta nettisivut löytyvät täältä.

Toteutan samanlaisen paaston kuin viime vuonna, eli ei punaista lihaa eikä broileria/kanaa, mutta samoin kuten viime vuonna, riistaruoka on ok. Tänä vuonna sallin liennytyksiä (tilastani johtuen) koskien henkilöstöravintolaamme, koska viime vuotinen paasto osoitti sen, että henkilöstöravintolastamme ei saa aina kasvisruokaa. Henkilöstöravintolamme kun jostain syystä katsoo broilerin kasvikseksi, mikä on todella älytöntä. Jääkaapissamme on myös leikkeileitä, joten koska kyseessä on ekopaasto, en suinkaan heitä niitä pois tai kieltäydy syömästä, koska se ei olisi ekologista. Jo ostetut tuotteet käytetään.

Päätän paaston myös hieman normaalia aikaisemmin, samat perustelut kuin viime vuonna. Perhekunnassamme vietetään kahta pääsiäistä ja se toinen sattuu alkamaan jo 25.3. illalla.

Näillä siis mennä, raporttia on luvassa.

tiistai 12. helmikuuta 2013

Joo, kyllä sunkin maha on kasvanut, että kiitos vaan!

Ennen raskautta ihmettelin raskaana olevien kommentteja siitä, miten heidän kasvavasta vatsasta on tullut julkista riistaa. Ajattelin, että ovatpa ne nyt herkkiä, tuskin ihmiset sentään toisten vatsan seutua jaksavat arvostalla. Vaan mitä tapahtuikaan. Kerrottuani raskaudesta töissä, olen saanut huomata, että todellakin, mahani on julkista riistaa. Sitä saa katsella estottomasta, kommentoida vapaasti ja kosketella lupaa kysymättä. Pelottavaa.

Olen kuullut kommentteja vatsan seudustani nyt joka päivä. Nyt mennään tiistaissa ja olen tällä viikolla kuullut jo seuraavat kommentit: "Voi kun se on vielä pieni, ei kyllä uskoisi, että olet raskaana." "Onpas sun vatsa kasvanut viime viikosta, et kyllä olisi sitä enää kauaa pystynyt salassa pitämään." "Mä luulin, että sä oot vaan vähän lihonut!" "Herranjestas, nyt sulla näkyy maha. Ihanaa!!!!" Tai sitten se yksi, joka vaan tulee ja taputtelee mahaa (siis minun mahaani, ei omaansa), eikä puhu mitään.

En ole koskaan, ikinä, kommentoinut kenenkään ystäväni, tuttavani, sukulaiseni tai tuntemattoman vatsaa, elleivät ole itse kysyneet ja aihetta jotenkin esiin nostaneet. Paitsi kerran, mutta en tiedä lasketaanko sitä. Olimme ystävän kanssa syömässä ja yhtäkkiä hänen vatsansa rupesi heilumaan. Minun oli paikko sanoa, että apua, sinun vatsa heiluu ja sitten nauroimme molemmat. Ystäväni oli siis viimeisillään raskaana. Kerran olen koskenut raskaana olevan vatsaa. Sukulaisnainen (viimeisillään raskaana) yritti estää vauvaa tunkemasta jalkaa ihon läpi ja kysyi haluanko koskettaa sen kantapäätä. Kosketin ja se painoi jalkaansa kämmentäni vasten. Oli niin alienmainen tunnelma, että kiljaisin säikähdyksestä. Sen koomin en ole tuntenut tarvetta kosketella muiden vatsoja.

En tiedä, onko olemassa sellaisia näpit irti mun mahasta-paitoja. Sellainen voisi olla hyvä. Tosin en voisi sitä töissä käyttää kuitenkaan ja vapaa-ajalla en ole vielä törmännyt näihin mahan taputtelijoihin. Täytyy ottaa tämä ns. pinnan kasvatuksena.

maanantai 11. helmikuuta 2013

Ostohysteriaa

Viime viikolla hieman paniikissa tajusin, että meillä ei ole vielä mitään hankittuna tulevalle lapselle, ei mitään. (Ellei mukaan lueta kahta harsoa. Viime syksynä mies teki mehuja ja tarvitsi harsoa. Löysin sellaisia, joita myytiin vain kolmen pakkauksissa. Yksi meni mehustuskäyttöön, kaksi jäivät odottamaan tulevien vuosien mehuja. Harsoja kuulemma käytetään myös vauvan oksennuksenpyyhkimisliinoina. Siksi ne meidänkin mehuharsot oli kuvioitu nallen ja hevosten kuvilla.)
Mutta siis niihin hankintoihin… Raskaus on jo edennyt yli puolenvälin. Lueskelin sattumalta viime viikolla blogia, jonka kirjoittaja on raskaana, pari viikkoa minua edellä. Hän oli tehnyt blogiin hienon kategorian, jossa esitteli vauvan hankintoja, mitä on ostettu ja mitä pitää vielä ostaa. Se lista oli muutes pitkä! Eniten kuitenkin huolestuin siinä vaiheessa, kun luin, että he ovat miehensä kanssa jo hankkineet lähes kaiken. Siis lähes kaiken, vaippoja ja korvikkeita lukuun ottamatta. WTF?
Ja meillä ei ole mitään. Pitäisikö meillä olla jo vaikka mitä? Vastahan minä olen uskaltautunut töissä kertomaan asiasta, joko tässä pitäisi kuormittaa asunto kaikella vauvakamalla. Huh, tuskin. Lähiaikojen hankintalistalla meillä on uusi vaatekaappi makuuhuoneeseen. Ennen sitä ei oikein voida tehdä mitään ostoksia, koska ei ole mitään, mihin niitä nuttuja viikata. Sitä paitsi, olemme päättäneet ottaa äitiyspakkauksen. Siinä on jotain vaatteita. Niillä päästään alkuun. Äitiyspakkauksen laatikko menee myös alkuun sänkynä. Pahvilaatikossa on hyvä nukkua, niin ne kissanpennutkin aina nukkuivat. Mökin vintillä on miehen isän ja setien vauva-ajan sänky, sellainen rottinkinen. Ajattelimme roudata sen keväällä kotiin ja katsoa onko siitä ensisängyksi tulevalle bebikselle.
Mentiin kuitenkin lauantaina yhteen vaunuliikkeeseen ihan vain uteliaisuudesta. Itse jännitin liikkeeseen astumista niin, että olin koko aamun ihan kireänä (ja iltapäivällä iski kamala hedari, kun jännitys purkautui). Kalliitahan ne penteleet olivat ja varmasti tarjolla olisi ollut vaikka mitä itsestään liikkuvia malleja. Työnneltiin ja sovitettiin auton takaloosteriin. Etukäteen oli tiedossa yksi malli, joita minä olin olimme kuulleet kavereiden kehuvan vakavasti harkinneet. Kavereilta olisi tulossa turvakaukalo, joka sopisi juuri siihen malliin. Ja sitten me ostettiin ne vaunut. Että apua, näin vain kävi. Ollaan siis ainakin jotain hankittu.
Luonnollisesti illalla paniikissa googlettelin hakusanalla ”onko liian aikaista ostaa vaunut raskausviikolla xx”. Moni oli näköjään ostanut paljon aikaisemmin. Joku jopa siinä vaiheessa, kun itse vielä makasin illat sohvalla pahoinvoivana.  Eipä kyllä olisi tullut raskausviikolla 13 mieleen, että voisi käydä ostamassa vaunut, tai mitään muutakaan. Hatunnosto sille tyypille.
Siellä ne nyt ovat, autotallissa. Osina edelleen. Kasataan sitten lähempänä h-hetkeä. Yksi paniikki vähemmän.

maanantai 4. helmikuuta 2013

Oops.. ostin kengät

Täti-ihminen oli tehnyt upean logon vuoden 2013 ostoshaasteeseen.


Jostain kumman syystä myös oma ostoslistani kasvoi ihan pakollisilla kengäostoksilla. Retkiaitassa oli Helly Hansenin ulkoilukengät puoleen hintaan. Perustelut ostokselle, että onhan ne edelliset jo hieman rikkinäiset (totta) ja hieman kuluneen pohjista.



Oikeastaan ainut pakollinen ostos olisi ulkoiluhousut, jotka menisivät kiinni, tästä kasvavasta kummusta huolimatta. En ole vielä löytänyt. Pakko ehkä osta henkselit...