maanantai 11. helmikuuta 2013

Ostohysteriaa

Viime viikolla hieman paniikissa tajusin, että meillä ei ole vielä mitään hankittuna tulevalle lapselle, ei mitään. (Ellei mukaan lueta kahta harsoa. Viime syksynä mies teki mehuja ja tarvitsi harsoa. Löysin sellaisia, joita myytiin vain kolmen pakkauksissa. Yksi meni mehustuskäyttöön, kaksi jäivät odottamaan tulevien vuosien mehuja. Harsoja kuulemma käytetään myös vauvan oksennuksenpyyhkimisliinoina. Siksi ne meidänkin mehuharsot oli kuvioitu nallen ja hevosten kuvilla.)
Mutta siis niihin hankintoihin… Raskaus on jo edennyt yli puolenvälin. Lueskelin sattumalta viime viikolla blogia, jonka kirjoittaja on raskaana, pari viikkoa minua edellä. Hän oli tehnyt blogiin hienon kategorian, jossa esitteli vauvan hankintoja, mitä on ostettu ja mitä pitää vielä ostaa. Se lista oli muutes pitkä! Eniten kuitenkin huolestuin siinä vaiheessa, kun luin, että he ovat miehensä kanssa jo hankkineet lähes kaiken. Siis lähes kaiken, vaippoja ja korvikkeita lukuun ottamatta. WTF?
Ja meillä ei ole mitään. Pitäisikö meillä olla jo vaikka mitä? Vastahan minä olen uskaltautunut töissä kertomaan asiasta, joko tässä pitäisi kuormittaa asunto kaikella vauvakamalla. Huh, tuskin. Lähiaikojen hankintalistalla meillä on uusi vaatekaappi makuuhuoneeseen. Ennen sitä ei oikein voida tehdä mitään ostoksia, koska ei ole mitään, mihin niitä nuttuja viikata. Sitä paitsi, olemme päättäneet ottaa äitiyspakkauksen. Siinä on jotain vaatteita. Niillä päästään alkuun. Äitiyspakkauksen laatikko menee myös alkuun sänkynä. Pahvilaatikossa on hyvä nukkua, niin ne kissanpennutkin aina nukkuivat. Mökin vintillä on miehen isän ja setien vauva-ajan sänky, sellainen rottinkinen. Ajattelimme roudata sen keväällä kotiin ja katsoa onko siitä ensisängyksi tulevalle bebikselle.
Mentiin kuitenkin lauantaina yhteen vaunuliikkeeseen ihan vain uteliaisuudesta. Itse jännitin liikkeeseen astumista niin, että olin koko aamun ihan kireänä (ja iltapäivällä iski kamala hedari, kun jännitys purkautui). Kalliitahan ne penteleet olivat ja varmasti tarjolla olisi ollut vaikka mitä itsestään liikkuvia malleja. Työnneltiin ja sovitettiin auton takaloosteriin. Etukäteen oli tiedossa yksi malli, joita minä olin olimme kuulleet kavereiden kehuvan vakavasti harkinneet. Kavereilta olisi tulossa turvakaukalo, joka sopisi juuri siihen malliin. Ja sitten me ostettiin ne vaunut. Että apua, näin vain kävi. Ollaan siis ainakin jotain hankittu.
Luonnollisesti illalla paniikissa googlettelin hakusanalla ”onko liian aikaista ostaa vaunut raskausviikolla xx”. Moni oli näköjään ostanut paljon aikaisemmin. Joku jopa siinä vaiheessa, kun itse vielä makasin illat sohvalla pahoinvoivana.  Eipä kyllä olisi tullut raskausviikolla 13 mieleen, että voisi käydä ostamassa vaunut, tai mitään muutakaan. Hatunnosto sille tyypille.
Siellä ne nyt ovat, autotallissa. Osina edelleen. Kasataan sitten lähempänä h-hetkeä. Yksi paniikki vähemmän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mikä on sinun tarinasi?