Out of office

Ensin tuli flunssa ja sitten tuli loma. Ensimmäinen loma, jonka vietämme miehen kanssa kotona ihan vain olla möllöttäen. Yleensä lomalla on pakko ollut lähteä reissuun tai puuhastelemaan aktiivisesti jotain, (me suunnittelimme kyllä alun perin matkaa tähän väliin) mutta mahtavaa huomata, että kotonakin voi lomailla. Omalla kohdalla kotiloma tarkoittaa myöhälle valvottuja iltoja ja tyhjenevää digiboksia ja hyvää kirjaa, kiireettömiä aamuja, pitkiä päivälenkkejä koiran kanssa ja päiväunia.

Viime viikon neuvolalääkäri tuli ja meni. Ainut huolestuttava seikka oli verenpaine, joka oli lukemissa 120/90. Syy siihen oli ilmeisesti alkava flunssa ja tilanteen stressaavuus. Kuten siis edellisestä postauksessani mainitsin, inhoan lääkäreitä ja he saavat verenpaineeni aina pilviin. Paino oli sentään lähtenyt nousuun ja sen kyllä huomaa kasvaneesta mahasta. Silti, ensimmäisestä  neuvolan punnituksesta marraskuulta tähän päivään tultaessa paino noussut hieman alle neljä kiloa. Alussahan se lähti laskemaan pahoinvoinnin vuoksi, niin että mentiin miinuksella. Kaiken kaikkiaan kaikki siis hyvin. 

Kelan ja palkanlaskijankin kanssa on saatu paperihommat, tosin sähköiset sellaiset, tehdyksi. Äitiyspakkaus varmaan saapunee ensi viikolla. Onpahan sitten jotain mitä ihmetellä. 

Suunnittelin tässä lomalla vielä kirjoittavani yhteenvedon paastosta ja hankinnoista, mutta en jaksa millään tehdä sitä tänään. Lomalla oleminen on oikeasti rankkaa. Tänään lähdemme vielä miehen kanssa syömään Muruun. Paikka on pieni ja sinne on vaikea saada pöytää kovin nopealla varoitusajalla, mutta arkena näköjään onnistaa. Toivon illalta hyvää ruokaa, maha kurnii jo :)

Ahistaa

Minulla on tänään lääkärineuvola ja on ahdistanut jo aamusta asti. En pidä lääkäreistä, sairaaloista, laboratorioista, neuvoloista enkä etenkään hammaslääkäreistä. Sydän hakkaa heti aamusta en saa tehtyä päivän aikana muuta kuin tuijotettua kelloa ja laskettua tunteja ja minuutteja siihen, kun pitää lähteä.* Neuvola ei täällä ole mitenkään erillinen rakennus, vaan osa isoa terveyskeskuskompleksia. En tiedä, olisiko neuvolaan meno itsessään mukavampaa, jos rakennus olisi vaikka viehättävä vanha puutalo (niin kuin esim. jotkut neuvolat Turussa) tai moderni, lähes kodinomainen talo (niin kuin lapsuuden seudullani). Koska samassa rakennuksessa on siis myös THE hammaslääkäri, elimistöni luulee joka kerta, kun lähestyn neuvolaa, että nyt ollaan taas menossa SIIHEN tuoliin. Terveydenhoitajan vastaanottoja en varsinaisesti kammoa, sieltä saa yleensä sympatiaa eikä terveydenhoitajalla käydessä tarvitse olla sitä samaa sairaudentunnetta. Terkkarithan mm. rokottavat, punnitsevat, mittaavat ja antavat neuvoja äidillisellä otteella. Hoitavat terveyttä!

Lääkärissä käyn silloin, kun siihen on oikeasti tarve. Viimeksi kävin viime keväänä, kun olin yskinyt kaksi viikkoa putkeen ja esimies kielsi tulemasta töihin (sairausloma omalla ilmoituksella oli siis jo käytetty, oli pakko turvautua tohtoriin). Nyt tuntuu oudolta mennä lääkäriin, kun ei tavallaan ole sairas. Tosin kehitin viime yönä yskän, ihan varmaan vain siksi, että tuntuisi sairaammalta ja perustellummalta mennä lääkärille.  

Eipä noita käyntejä kuitenkaan montaa ole vielä ollut, mutta en kyllä ymmärrä niitäkään, jotka ovat sitä mieltä, että niitä on liian vähän. Ei minusta, ihan riittävästi tähän mennessä. Nyt sitten kuulemma tahti kovenee, käynnit lisääntyvät loppua kohden. Ilmeisesti jossain vaiheessa käydään jo kerran viikossa. No, eipä siinä vaiheessa taida enää olla muuta tekemistä.

Lopetan tämän sekavan sepustuksen tähän ja ryhdyn valmistautumaan lähtöön. Reittioppaan mukaan matka neuvolaan kestää 45 minuuttia, kotiin pääsee sitten onneksi kävellen vajaassa kymmenessä. Toistan silti pointtini. Kammoan lääkäreitä. Uh.

*Onneksi neuvola-aikoja saa aamuisin. Ei ehdi jännittää ja pilata koko päivää.

Tästäkö alkaa alamäki?

Selkäkivut löysivät minut maanantaina. En ollut viime viikon perjantaina työpisteelläni vaan muualla. Joku oli ilmeisesti lainannut huonettani ja muuttanut samalla tuolini säätöjä. Maantaina tajusin ensimmäisenä, että tuolini korkeus on muuttunut ja selkänojakin eri asennossa. Osaan kyllä säätää tuolin itse, mutta jostain syystä se ei tuntunut onnistuvan nyt sitten. Mikään asento ei tuntunut hyvältä. Alaselkää rupesi vihlomaan ja pystyi työskentelemään ainoastaan seisten (kumartuneena näytön ääreen, ei kovin ergonomista). Eilen sama meno jatkui, puolen tunnin välein piti nousta jaloittelemaan. Tänään kipupiste oli siirtynyt alaselältä keskiselkään ja taas on tuolia venkslattu ylös ja alas, eteen ja taakse.

Viime yönä  nukkuminen oli tuskaa. Selkäsärky vaivasi myös silloin. Olen vatsallanukkuja, mutta se asento jäi pois jo alkuraskaudessa. Ensin aristivat rinnat ja sitten alkoi vatsan puolella tuntua epämiellyttävän kova möykky. Puolittainen kylki-vatsa-asento oli ainut, mikä kävi. No, nyt ei sekään onnistu, koska tyyppi mahassa protestoi kovasti. Oikealla kyljellä nukkuminen aihettaa samanlaisen protestiaallon. (Johtuu varmaan siitä, että tyyppi majailee useimmiten oikealla puolella. Sen huomaa ihan selkeästi, kun menen kovalle lattialle selälle makaamaan. Vatsa on ihan toispuoleinen ja pää tuntuu vatsan läpi :) ) Vasemalla kyljellä nukkuessa alkaa vasenta pakaraa särkeä ja selällään nukkuminen tuntuu epämiellyttävälle. Ja nyt sitten viime yön huomio, selkää särkee.

Argh!

Toivottavasti illan jumppa ja venyttely auttavat ja kivut katoavat. Onneksi kävely tuntuu hyvältä ja pysyn vielä hyvin koiran vauhdissa. Se tästä vielä puuttuisi, että muuttuisin jo tässä vaiheessa köpötteleväksi mammaksi. Salitreeniä on jo pakko ollut keventää, kun kyykyt ovat kiristäneet vatsaa epämiellyttäväksi. Kohta alkaa punnerruksissa vatsa ottamaan vastaan, sitten on varmaan pakko ottaa yhteyttä henk.koht. valmentajaan ja pyytää vaihtoehtoisia liikkeitä. Toiveissa on kuitenkin pystyä liikkumaan mahdollisimman pitkään. 

Pst: Lisäsin uuden kategorian, krempat, ihan vain tämän hemmetin selkäsäryn kunniaksi ;)

Elämää

Istuin tällä viikolla pari tuntia sokerirasituksessa. Viesteilin samalla ystäväni kanssa. Hän oli samaan aikaan saamassa ensimmäistä eräänsä sytostaatteja.

Suurin piirtein samoihin aikoihin, kun olin itse käynyt ensimmäistä kertaa neuvolassa, silloin marraskuussa, hän oli löytänyt itseltään rinnasta patin. Samoihin aikoihin, kun joulukuun alussa riemuitsin ultrakuva kädessä, hän odotti pääsyä tutkimuksiin ja vastausta löydöksestä. Kun sitten tammikuussa iloitsin taas ultrakuvasta, hän sai tietää sairastavansa syöpää. Ja siinä vaiheessa, kun iloitsin kuukausia kestäneen pahoinvoinnin vihdoin kadonneen täysin ja pikkukaveri mahassa rupesi elämöimään säännöllisesti, häneltä vietiin pois koko toinen rinta.

Hän on nuori, alle neljäkymmentä. Hänellä on pieniä lapsia. Hänen kohdallaan täyttyvät kaikki ne tekijät, joiden perinteisesti ajatellaan suojaavan rintasyövältä. Pelottavaa on myös sen, että hän on ystäväpiirini toinen, joka sairastui rintasyöpään.

Näin naistenpäivänä on lienee paikallaan muistuttaa siitä,  että rintasyöpä ei todellakaan ole vain yli 50-vuotiaiden naisten sairaus, vaan myös nuoremmat sairastuvat. Säännöllinen itse tehty rintojen tutkiminen on paras apu rintasyövän varhaiseen havaitsemiseen. Ei siis unohdeta sitä.

Niin vahva en ole,
että voisin elää sinun puolestasi,
sinun elämääsi,
kantaa kaikkien näiden päivien,
vuosien kuorman.
Mutta tässä lähelläsi,
vierelläsi kuulomatkan päässä,
puhe-etäisyydellä,
käsituntumassa askellan kanssasi.
Kivikkopolkujakin.
Pimeässäkin.
Tässä. Ihan lähellä.
- Maaria Leinonen-

Hankintoja, hankintoja

Minulla on ongelma ja se on pitkä selkä. Olen vähän sellaista ladonovi-tyyppiä, koska minulla hartiat ovat leveät ja selkä on pitkä. Moni on veikannut ruuminrakenteen perusteella uimariksi.* Ongelmani on t-paidat, tai paidat ylipäätään. Muuten hyvin istuva paita, on minulle mallia napa, viimeistään sen ensimmäisen (kutistuu max. 5 %) pesun jälkeen. Urhoollisesti olen kuitenkin ostanut ja pitänyt niitä, yleensä pidemmän topin kanssa. Isomman koon ostaminen kasvattaa yleensä leveyttä, pituus pysyy suhteellisen samana.

Sitten tämä kasvava uloke havahdutti minut kuitenkin tässä yksi ilta tajuamaan, että oikeasti, napapaitojen aika on ohi. Kävin läpi valtaisan pinoni ja kelpuutin sieltä jatkoon ainoastaan kolme paitaa, jotka olivat pidempää laatua, ne kaikki kolme oli myyty, ei t-paitana, vaan tunikana. Yksi oli v.2009 ja niin haalistunut, että kelpaa ehkä koiralenkille, toisessa oli pieniä reikiä, joten sekään ei ehkä ole ihan edustuskelpoinen ja se kolmaskin näytti hieman virttyneeltä. Kierrätykseen taisi lähteä yli kymmenen t-paitaa. Soin siis itselleni hieman aikaa ostoksille.

En ole Gina Tricon kantis, mutta täytyy sanoa, että siellä löytyy pisimmät paidat ja mukaan lähtikin heti kaksi. Henkkamaukan äitiysosastolta löytyi kolmas riittävän pitkä (ja kyllä, sille on käyttöä vatsakauden jälkeenkin) ja Seppälästä kolmas. Näillä siis mennään ja uskon, että näillä mennään myös loppuun asti. Aikaisemmin jouduin jo hankkimaan toiset äitiysfarkut, kun kuminauha-äitystuubi-yhdistelmä ei tuntunut riittävän peittävältä. Ongelma ilmeni esim. istuessa tai kumartuessa vähänkin. Housut valuivat alaspäin ja tuubi ei takaa peittänyt riittävästi. Tuubin malli on nimittäin hieman kummallinen. Se on kyllä edestä riittävän leveä, ulottuu peittämään avonaisen vetskarin ja nousee mahan päälle, mutta kapenee takaosaan ja on takaa siis vain 10 senttiä leveä. Ei peitä kunnolla farkkujen reunaa ja ulotu samalla selkään. Huono ostos. Sen lisäksi ostin äitiyspaidan, jota voi käyttää myös imetyspaitana. Tosin tässäkin paidassa on sama ongelma. Se on makuuni semisti liian lyhyt, tarvitsee alleen topin. Mahdollista imetystä varten tarvitsee varmaan sitten ostaa sellaisia käteviä luukuilla varustettuja toppeja ettei tarvitse maha paljaana olla.

Tämä teksti käynee perusteluna omille hankinnoille. Vauvan osalta hankinnat ovat edelleen minimissä, eli ostettuna on vaunut. Yritin kyllä huutonetissä ostaa sitteriä, mutta hinta kipusi yli minun kipurajan. Alkoi olla jo lähellä sitä hintaa, että kohta saa kaupasta samalla hinnalla uuden. Pitäisi varmaan aktivoitua jossain vaiheessa.  

*Huom! Olen saanut ainokaiseni urheilumitallin uinnissa, se on kultainen. Mitali on ala-asteen ensimmäiseltä luokalta ja sain sen takuulla siksi, että olin luokkani ainut tyttö, joka osasi uida. Se ei silti himmennä mitalin kiiltoa.

Argh, ei voi olla totta ja voi p***e!

Perjantain kunniaksi 3kk vanha jääkaappipakastin hajosi. 3kk vanha! Ei edes klassisesti kahden vuoden takuun umpeuduttua.

Ennen keittiöremonttia meillä oli keittiössä ikivanha jääkaapin raato. Se kävi toisinaan hieman ylikierroksilla (jäädytti jopa jääkaappiosassa) ja pelkäsin kuin ruttoa, että se hajoaisi käsiin, koska termostaatti ei aina toiminut  kunnolla, mutta niin se vain porskutti menemään. Pysyi kylmänä. Ei ollut edes sitä laadukkainta merkkiä, vaan varmaan yleisin haukuttu merkki palstoilla. Ja nyt, perhanan saksalainen huipputuote sanoi itsensä irti kolmessa kuukaudessa. Ehkä ne Saksasta tulevat varaosat kestävät hieman kauemmin. Huoh.

Edellä mainitusta syystä, tuli aamulla hieman kiire töihin. Selkä ei pitänyt juoksusta ja liukkaudesta ja on nyt ihan helkutin kipeä. Makoilin työhuoneen lattialla saadakseni pientä helpotusta tuskaan. Arvatenkaan minulla ei ole mukana särkylääkettä joka sopisi tähän nykyiseen tilaani. Kenelläkään työkaverilla ei ollut panadolia matkassa. Burana rules. Vaikka ne taitavat olla itse demonista lähtöisin.

Kasvisruokana oli tarjolla ratatouillea. Sis. 0 g proteiinia. Salattipöydän proteiinilisuke oli kinkku. Söin kiukkuisena lihapullia ja kirosin henkilöstöravintolan alimpaan mahdolliseen kastiin. En jaksaisi enää kirjoittaa palautetta.

Jotain iloistakin sentään mahtuu tähän päivään. Kaksi esseetä on enää yksi essee, joka sekin lyhenee joka kerta, kun otan proffaan yhteyttä. Ensin se oli 15 sivua, sitten 12 ja nyt 10! Kirjatenttiäkään ei tarvitse tehdä. Wohou. Lisäksi tavasin henkilöstöohjesääntöä äitysvapaan osalta. Työnantaja maksaa minulle palkkaa 3 ensimmäisen kuukauden ajan, jos ehdot täyttyvät. Ehdot ovat: työsuhde kestänyt yli 2kk, äitiysvapaa haettu 2 kk ennen laskettua aikaa ja raskaustodistus esitetty. Check, check, check.



Kuva täältä.

No, en ehkä aina, mutta tällä viikolla.
Hauskaa perjantaita!