maanantai 29. huhtikuuta 2013

Oh la-laa

Sain mieheltä lahjaksi kirjan Kuinka kasvattaa bebe. Vanhemmus Pariisin malliin. Toki olin kuullut tästä kirjasta paljonkin, mutta olin luullut, että kyseessä on jokseenkin pelkkä kasvatusopas, mitä kirja ei sitten suinkaan ole. Se on hyvin humoristinen kuvaus lapsen kasvattamisesta Ranskassa ja erityisesti siinä vertaillaan kasvatusta ranskalaisten ja amerikkalaisten välillä. Toki sieltä voi ohjeita poimia, mutta pääasiassa kirja kuvaa sitä, miten asiat hoituvat ranskalaisilta vanhemmilta.



Kuva.



Kirjoittaja on selkeästi hieman neuroottinen nainen, siis ainakin raskausaikana ja kertoo vierailevansa usein amerikkalaisella sivustolla, jossa voi mm. kysyä: Is it safe to be around computers all day when I'm pregnant? Lisää voi selata täältä. Baby Center -sivusto vaikuttaa muutoin samankaltaiselta portaalilta kuin vauva.fi tai vau.fi jne. Kehotan tutustumaan tuohon Baby Center sivustoon. ;)

Kirja on viihdyttävää luettavaa ja huomaan nyökytteleväni joissain kohdissa. Kyllä, pikkuvauva nukkuu levottomasti ja saattaa itkeä unissaan ja on tärkeää, että lasta ei töki joka kerta hereille, vaan odottaa hetken, että onko vauva oikeasti hereillä vai näkeekö unta. Jotkut kohdat ovat taas hieman outoja. Eräs ranskalainen äiti kertoo odottavansa aina 5 minuuttia ennen kuin reagoi vauvan itkuun. Öh... 5 minuuttia. On muuten aika pitkä aika kuunnella itkua, vaatii aikamoista itse hillintää. Jotkut kohdat vain eivät sytytä yhtään, esimerkiksi se, että kolmen kuukauden ikäistä lasta ruvetaan totuttamaan siihen, että tämä syö vain neljästi vuorokaudessa; klo 8, klo 12, klo 16 ja klo 20. Ehkäpä lapsi, joka syö kiinteitä ja usean ruokalajin aterioita tottuukin tähän helposti, mutta että 3 kk ikäinen vauva. Ja siis maito lasketaan ruuaksi. Ruuaksi saatetaan laskea ranskalaisittain jopa lasi vettä. Kahvi tai viini ei sentään ole ruokaa, mutta ei niitä lapselle annetakaan.

En siis tee tämän tarkempaa kirja-analyysia, olen niissä äärimmäisen surkea ja toiseksi kirjan lukeminen on vielä kesken. Suosittelen kirjaa silti kaikille, jotka a) haluavat tietää miten ranskalaiset kasvattavat lapsensa ja b) haluavat naureskella jenkkien neuroottisuudelle. Tosin monet piirteet amerikkalaisessa kasvatuksessa ovat tuttuja Suomessakin ja ihan yhtä hyvin kirjoittaja voisi vertailla ranskalaista ja suomalaista kasvatusta. Mielestäni on piristävää lukea muustakin, kun pelottavasta kiintymyysvanhemmuudesta ja siitä, että lapsen jälkeen ei ole mitään muuta elämää kuin lapsi.

Omat pelkoni liittyvät kiinteästi tuohon viimeksi mainittuun. Pelkään jotenkin, että lapsen syntymän jälkeen menetän aivotoimintani lopullisesti ja että en pysty puhumaan mistään muusta kuin vauvasta. Toki ymmärrän, että on ihan normaalia (ja toivottavaa), että heti lapsen syntymän jälkeen näin käykin, mutta jos se jääkin ikuiseksi vaiheeksi, se on pelottavaa. Lähipiirissäni ei kenellekään ole käynyt niin, mutta heti, kun mennään sen ulkopuolelle, esimerkkejä löytyy. En halua nyt mennä tähän aiheeseen yhtään enempää. Olen jopa suunnitellut kirjoittavani itselleni kirjeen. Epätoivon hetkellä, jos vaikka imettäminen ei onnistu, voin kirjeestäni lukea, että selväjärkisyyden hetkellä kirjoitetussa kirjeessä olen ollut sitä mieltä, että en epäonnistu ihmisenä, jos en imetä. Tiedän ihmisiä, jotka ovat masentuneet, kun eivät ole onnistuneet imettämisessä.

Minua myös pelottaa, mitä tapahtuu, kun äitiysloma alkaa. (Ja se alkaa ihan pian!) Toki ihanaa aloittaa loma, koska työ alkaa jo tuntumaan raskaalta, mutta työ on kuitenkin antanut sisältöä päivään. Jatkossa ilmeisesti sisältöä päivään antavat muut blogit, televisio ja koiran ulkoilutus. Tässä nyt ei varmaankaan kannata ryhtyä harrastamaan mitään uutta... Eh... Tarkoitan nyt siis aikaa ennen lapsen syntymää. Voihan toki käydä niin, lapsi tosin päättää syntyä jo huomenna ja sitten edellä mainittua ongelmaa ei ole. Mahtavan ahaa-elämyksen koin tänään, kun tajusin, että voin silti käydä kuorossa, myös lapsen synnyttyä. Kuoro ei ole sidottu työpaikkaan, tai mihinkään muuhunkaan.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Vertailuja

Tein huvikseni kierroksen entisten kotikuntien/kaupunkien nettisivuilla ja vertailin, miten hyvin/huonosti odottavat äidit on siellä huomioitu.

Lapsuuden kotikunta, kutsutaan sitä vaikka X:ksi ei juurikaan saanut tästä pisteitä. Terveydenhoito hoidetaan jo nyt yhteistyössä naapurikaupungin kanssa ja netissä oli vain ja ainoastaan paikallisen äitiysneuvolan numero. Ei muuta.

Muutin lukion jälkeen naapurikaupunkiin Y, joten kävin myös heidän sivuillaan. Neuvolat löytyivät muutaman mutkan takaa ja palvelua kuvattu muutamilla lauseilla. Mutta!!! Heillä oli tarjota jotain sellaista, mitä ei muilla ollut, nimittäin isäryhmät. Hienosti isät huomioitu. Sitten oli myös isovanhempain-ilta, mutta linkistä avautui vain tyhjä sivu. Joten arvoitukseksi jäi, mitä se tarkoitti. Terveydenhoitajan luona käydään n. 10-14 kertaa ja lääkärin vastaanotolla kolme kertaa. Koska ex-kotikuntani X ostaa mm. äitiysneuvolapalvelut tästä kaupungista Y, on varmaan oletettavaa, että em. kaltaiset palvelut koskevat siis X:nkin kuntalaisia. 

(Tässä välissä muutin ulkomaille, mutta jätetään se pois tällä kertaa.)

Sitten tulee Turku. Äitiysneuvolat löytyivät nettisivuilta helposti. Nettisivuille oli listattu läjäpäin tietoa. Maahanmuuttajille oma infopankki. Ohjeita ja tietoja raskaana oleville avautui omaan valikkoon ja oli kyllä hyvin selkeä.  Turku järjestää perhevalmennusten lisäksi "Tietoa tuleville vanhemmille"- iltoja. Näissä aiheena mm. raskaus- ja imetysajan ravitsemus. Osa vaikutti mielenkiintoisilta, osa taas ei. Varsinaisen perhevalmennuksen sisällöstä ei puhuta. Raskauden aikana tavataan terveydenhoitaja n. 12 kertaa (sis. 1-3 lääkärissäkäyntiä) ja lapsen synnyttyä kaksi kertaa, joista toinen siis jälkitarkastus. Äitiysneuvolan jälkeen lapsi siirtyy asioimaan lastenneuvolassa. Epäselväksi jäi, jatkuuko asiakkuus samassa paikassa ja jatkaako sama työntekijä. 

Sitten Helsinki. Hämäävää ehkä on, että Helsingin kaupungin nettisivujen osoite ei ole www.helsinki.fi, vaan www.hel.fi. Tosin tuolta helsinki.fi:stäkin pääsee kaupungin sivuille.

En tiedä, olenko puolueellinen, mutta mielestäni Helsingin nettisivut ovat selkeimmät. Yhteystiedot, infot, jne. löytyvät helposti. Perhevalmennuksen tiedot löytyvät ja fysioterapiaryhmät sekä tiedot synnytyssairaaloista. Oman neuvolan yhteystiedot löytyvät todella helposti. Äitiysneuvolan jälkeen siirrytään lastenneuvolaan, joka on fyysisesti samassa paikassa. Sama työntekijä jatkaa. Mutta sitten se miinus* muihin verrattuna. Ensisynnyttäjä tapaa terveydenhoitajaa ennen synnytystä 10 kertaa ja uudelleen synnyttäjä 6 kertaa! Synnytyksen jälkeen molemmat tapaavat kaksi kertaa. Lääkäri tavataan ennen synnytystä 2 kertaa ja sitten on jälkitarkastus. 

Saattaa toki olla, että uudelleensynnyttäjä ei koe tarvitsevansa kymmentä tapaamista, mutta äkkiseltään kuusi tuntuu todella vähältä. Sukulaisnainen, joka on kanssani samoilla raskausviikoilla ja asuu siis kunnassa X, on uudelleensynnyttäjä. Siinä vaiheessa, kun minä olin raskauteni alussa ensisynnyttäjänä tavannut terveydenhoitajan vasta kerran, hän oli käynyt neuvolassa kolme kertaa. Sikäli tuntuu hieman erikoiselta, koska eihän sillä ensimmäisellä (niillä ensimmäisillä) neuvolakäynneillä voida  oikeastaan tehdä mitään. Vauva ei vielä tunnu ulospäin, sydänääniä kuunnellaan yleisesti vasta rv 12 jälkeen.  Riskiraskaudet on tietysti erikseen, mutta ne hoidetaan kaikissa em. paikoissa äitiyspoliklinikalla. Oletan, että näin on myös kunnassa X, vaikka sitä ei netissä mainittukaan. Kaupunki Y:ssäkin käyntejä pelkällä terveydenhoitajalla on vähintään kymmenen

En ole sitä mieltä, että minun olisi pitänyt saada tavata terveydenhoitajaa useammin. Käyntejä on ollut ihan sopivasti. Aika tarkalleen yksi/kuukausi, kun lasketaan mukaan neuvolat, lääkärit ja ultrat. Neuvoloita on ollut marraskuussa, tammikuussa, helmikuussa ja huhtikuussa. Ultrassa käytiin joulukuussa ja tammikuussa ja lääkäriä tavattiin maaliskuussa. Toukokuussa on neuvola ja lääkäri ja kalenterin mukaan toukokuulle taitaa tulla toinenkin neuvola. 

Helsingissä ja Turussa tietoa on laitettu nettiin, X:ssä ja Y:ssä sitä on netissä vähän. Tapahtuuko mahdollinen neuvonta ja informaatio sitten niillä käynneillä. Pitääpä haastatella sukulaisnaista, kun näen hänet seuraavan kerran. 

Ja miten sitten päädyin näitä vertailemaan... No, neuvolassa terveydenhoitaja kysyi, että onko minulla ollut liitoskipuja? En oikein osannut vastata mitään ja sanoin, että ei varmaankaan. Tosiasiassa minulla ei ollut hajuakaan, mitä liitoskivut olivat. Kipuja ei kuitenkaan ole ollut, joten eikai sitten niitä liitoskipujakaan. Myöhemmin rupesin miettimään, että ovatko ne jotain sellaisia, mitä pitäisi jo tässä vaiheessa olla ja ryhdyin googlettelemaan. Ensimmäinen tulos googlessa johti Turun äitiysneuvolan sivuille. Siitä se ajatus sitten lähti. 

Mitä tulee niihin liitoskipuihin, olen vain onnellinen, jos olen tähän saakka välttynyt niiltä. Tänään kävellessä tuolla alhaalla tuntui kyllä epämiellyttävää kipua, onneksi se ei kestänyt kauaa. 



*Niin, onko se miinus vai ei. Riippuu siis varmasti henkilöstä itsestään, miten kokee.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Viikon mitat

Viikon mitat otettiin eilen neuvolassa. Viime viikkoinen aika omalle terveydenhoitajalle peruttiin (ilm. sairastumisen vuoksi) ja kävin tapaamassa toista tätiä. Oma neuvolantäti on hieman sellainen hölösuu, joka puhuu taukoamatta ja itselleni ne käynnit ovat olleet silkkaa rentoutusta töiden lomaan. Tämä tämänpäiväinen taas oli sellainen hyvin hiljainen ja puhui hiljaisella äänellä, vaikka kyllä ihan mukava. Välillä oli vain ihan hiljaisia hetkiä. Koska en itse ole mitenkään hiljainen tyyppi, koen tällaiset hiljaiset persoonat ja hetket hieman kiusallisina.

Mitat olivat kunnossa, verenpaine palautui viime kerran huimista lukemista normaaliksi. Paino oli noussut viime kerrasta alle kilon, viikoittainen painonnousu siis n. 200 g, mutta tässä välissä vaaka oli vaihtunut (uudet digitaaliset vaa'at, wohou!) ja viime kertainen mittaus oli oma mittaukseni sillä kamalalla vanhalla punnusvaa'alla, joten ei ehkä ihan niin luotettava tulos. Hemoglobiini oli 122. Voisi varmaan olla parempi, mutta edelleenkään ei tarvetta lisäraudalle. Sf-mitta piirtyi keskikäyrälle, vaikka vatsa tuntuukin valtavalta. Täti tunnusteli vatsan päältä, että tyyppi on siellä pää alhaalla peppu ylhäällä. Näin olen kyllä itsekin päätellyt, koska hyvin usein huomaan tyypin punkevan takalistoaan ulos oikean kyljen kohdalta. Hyvissä asemissa siellä siis makoillaan (ja potkitaan/möyritään).

Mainitsin myös yskästä, joka riivaa viidettä viikkoa, mutta se ei tuntunut terveydenhoitajaa huolestuttavan. Lääkärissäkin kävin jo aikaisemmin ja hän määräsi astmalääketta ja happosalpaajia. No, astmalääke ei auta, närästyslääke ei auta. Tai auttaa siihen piinaavaan närästykseen, mutta ei yskään. Lääkäri epäili, että yskin siksi, että vatsahapot ärsyttävät kurkkua. Olen siis henkisesti valmistautunut yskimään raskauden loppuun saakka. Semmoista se kuulemma voi olla. Astmalääkkeellä taidan heittää vesilintua.* Happosalpaajat toimivat taas loistavasti. Ne olisi pitänyt hankkia varmaan jo kauan ennen raskautta, refluksivaivoista on nimittäin kärsitty aina. Raskaus vei ne potenssiin sata.

Tänä aamuna tuntui ensimmäistä kertaa siltä, että ehkä se kevätkin tulee. Untuvatakki oli hieman lämmin, kun kävelin töihin, joten ehkä sitä uskaltaa kaivaa kevättakit kehiin. Paitsi ei mitään takeita, että ne mahtuvat kiinni. Hmph... Untuvatakki mahtuu kiinni juuri ja juuri, kun olen löysännyt vyötäröllä olevan nauhan. Ehkä tästä eteenpäin mennäänkin sitten takki auki.

Btw... Sain ne molemmat esseet tehtyä. Nyt pitäisi selvitellä kokonaisuudet ja sulkea ne. Tarkoittaako tämä siis oikeasti sitä, että saan kohta sulkea kannet tämän toisenkin tutkinnon osalta? En voi uskoa todeksi.



*En siis sairasta astmaa, mutta astmalääkkeistä on kuulemma enemmän hyötyä kuin yskänlääkkeestä.

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Aika joutuu

Varasin ajan synnytyssairaalaan tutustumiselle ja tajusin, että en ole ajatellut koko synnytystä tähän mennessä lainkaan. Siis tietysti olen ajatellut lapsen syntymää ja aikaa syntymän jälkeen, mutta en varsinaista synnytystä.

En koe olevani paniikissa, en pelkää. Poden pientä sairaalakammoa, mutta en se ei liity synnytykseen. Jos minulle nyt kerrottaisiin, että lapsi syntyy sektiolla, olisin todella peloissani. Leikkaukset eivät ole minun listalla numero ykkösenä.

Sattuukohan se? No kyllä varmasti sattuu. Olen valmis ottamaan kaikki kivulievityskeinot käyttöön; luonnolliset ja ei-luonnolliset. Enkä usko ollenkaan niitä tarinoita, että kaiken sen kivun unohtaa, kun lapsi on syntynyt. Ehkä joo hetkellisesti, mutta kyllä sen tapahtuman kipuineen tulee aina muistamaan. Tämän on vahvistanut muutama synnyttänyt ystäväni.  

Haluan kuulla mahdollisimman realistisia ja totuudenmukaisia kertomuksia tapahtuneesta. En halua kaunistelua tai sievistelyä.

Ja tosiaan, vaikka poden pientä sairaalakammoa, en todellakaan halua mitään kotisynnytystä. Uh, ei kiitos.

Toivottavasti tyyppi kuitenkin pysyy vielä tovin vatsan suojissa, kovin pieni olisi vielä hän, jos nyt syntyisi.

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Hankintoja, hankintoja

Vaan ei itselle, tällä kertaa bebikselle.

En voi enää sanoa, että meillä ei ole mitään muuta hankittuna kuin vaunut, koska nyt on. Jos vaunut maksoivatkin paljon, on kaikki muu ollut todella edullista eli ilmaista. Ohessa lista hankinnoista:

- turvakaukalo (saatu ystäviltä)
- adapteri, jolla turvakaukalon saa kiinni vaunuihin (tilattu saksalaisesta nettikaupasta, hinta n. 40 euroa)
- vauvan rottinkinen ensisänky (miehen suvun perintösänky)
- pinnasänky (ollut miehellä ja tämän siskolla, vaatii ehostamista)
- itkuhälytin (saadaan miehen työkaverilta)
- vauvan vaatteita (löytyi mökin vintiltä, hyväkuntoisia)
- lakanoita (löytyi mökin vintiltä)
- sitteri (tulee lainaa ystävältäni)
- uutena ostetut vaatteet, kaksi bodya ja yhdet housut, vaatteet koossa 56 (yht. 15 e)

Näiden lisäksi, äitiyspakkaus on saapunut postiin!

Rottinkiseen vauvansänkyyn pitää ostaa patja ja reunasuojus, mutta sänky itsessään on ihana! Ihan samanlainen kuin tässä kuvassa. Pinnasänky tosiaan vaatii hieman laittoa. Se on (ollut) väriltään valkoinen, hieman kellertynyt. Vanha maali putsataan pois ja maalataan se uudelleen, tuleva väri on vielä epäselvä. Sänky on kuitenkin sellainen klassinen 70-luvun pinnasänky. Siihenkin pitää ostaa patja ja reunasuojus.

Iso hankinta, joka vielä pitää tehdä, ja jotka eivät varsinaisesti tule vauvalle, on vaatekaappi. Makuuhuoneessamme ei ole vaatekaappia. On vain lipasto, joka on tupaten täynnä ja ei sinne mitään vaatteita mahdu, ei siis edes vauvan. Meillä on muutenkin ollut kaappitilaa vähänlaisesti, joten tulee tarpeeseen.

En oikein osaa hahmottaa, mitä muuta vauva tarvitsisi, ammeen nyt varmaa ainakin. Ehkä niitä harsoja vielä lisää ja pieniä pyyhkeitä. Syöttötyöli on ostoslistalla, mutta se ei todellakaan ole vielä tarpeellinen. Hoitopöytää ei tule. Meillä on makuuhuoneessa pöytä, johon voi laittaa päälle hoitoalustan. Ajatuksissani on, että samaa alustaa voi käyttää kylpyhuoneessa pesukoneen päällä. Tuttipulloja on varmaan hyvä olla ja kaveri suositteli rintapumppua. No rintapumppuhan ei varsinaisesti tule vauvalle vaan minulle :) . Anoppi muistutti vaunuihin tulevasta ötökkäharsosta/hyttyssuojasta. On takuulla tarpeellinen ainakin mökillä.

Lista varmasti kasvaa vielä kesää kohti mentäessä. Aika jännittävää kyllä on!

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Kun sanat eivät riitä

Työyhteisömme sai tällä viikolla surullisen tiedon. Pitkäaikainen työntekijä ei enää palaa töihin, rutiinileikkauksen (joka sinällään oli sujunut hyvin ja josta oli jo toipumassa) yhteydessä olikin tullut ilmi paljon pahempaa. Nyt kyse on vain päivistä. Surullinen varjo laskeutui koko työyhteisön ylle ja asiaa ei oikein kukaan tunnu osaavan pukea sanoiksi. Myöhemmin, sen päivän iltana, muistin, että juuri häneltähän sain viime keväänä yrttejä istutettavaksi viljelyssäkkiimme, monivuotisia siis. Säkit ovat vielä lumen alla ja en vielä tiedä yrttien kohtalosta, mutta minua rupesi itkettämään ajatus siitä, että yrtit eivät selviäisi. Absurdia. Vielä surullisemmaksi tulin, kun tajusin, että hän ei ehtinyt tietää raskaudestani. Hän jäi pois töistä (sitä rutiinileikkausta varten) päivää ennen kuin kerroin työyhteisölle raskaudestani. Nyt, kun uutisesta on muutamia päiviä, tuntuu, että ihmiset vain odottavat tietoa. Muuten kukaan ei hiisku sanakaan. Työkavereiden facebook-statuksissa moni pohtii asiaa rivien välistä, vain niin, että ne jotka asiast tietävät, ymmärtävät, mistä on kyse.

Perjantaibiisi on soinut päässäni usean päivän ajan. Se on tuttu laulu kuorosta. En itse osaa hepreaa (muutamien alkeellisten sanojen lisäksi), vaikka sillä kielellä tuleekin laulettua. Kyseinen laulu on traditio ja erityisesti perjantai-illan, sapatin laulu. Perjantai-iltana, auringonlaskusta, alkaa siis sapatti. Sanat ovat yksinkertaiset ja pääasiassa siinä toivotetaan rauhaa. Tämän kertoi wikipedia.



Perjantain rauhaa siis kaikille. Itse lähden nyt mahani kanssa mökille.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Haaste ja paasto

Paasto päättyi viime viikolla ja sujui ehkä hieman helpommin kuin viime vuonna. En  haikaillut veristen pihvien perään tai nähnyt unia jauhelihasta. Kotona kokkailimme kasvis- ja kalaruokaa. Yhden kerran teimme poronluista keittoa. Syynä oli se hajonnut jääkaappi-pakastin, minkä seurauksena pakastimen ylimmän laatikon tuotteet olivat alkaneet hieman sulaa ja emme halunneet pakastaa niitä uudelleen. Ylimmässä laatikossa oli siis poron soppaluita. Leikkeleitä leivän päälle ei ostettu, juusto riitti.

Henkilöstöravintola oli iso ongelma. (Ja on edelleen.) Tänä vuonna paaston aikaan kasvisruoan taso oli luokattoman huonoa, eli esim. aina sitä ei ollut lainkaan. Huonoa omaatuntoa lievensi se, että liharuoat henkilöstöravintolassa ovat parhaimmillaankin ei-niin-kovin-hyviä, joten liharuokaa tulee siellä syötyä todella vähän. Ilman paastoakin, kun välttelen niiden lihapullia ja -mureketta ja muita lihasörsseleitä. Ne eivät vain sovi suuhuni.

Ostoshaasteen hengessä kirjasin ylös maaliskuun ostokset. Nyt ensimmäinen kvartaali on kulunut ja yhteenlaskun tuloksena tammi-maaliskuussa olen ostanut vaatteita itselleni 380,80 eurolla. En osaa arvioida, onko se paljon vai vähän, koska en ole aikaisemmin kirjannut vaateostoksiani ylös. Listasta käy ilmi, että kolmessa kuukaudessa olen ostanut kahdet farkut. No, yleensä en farkkuja ostele joka toinen kuukausi, mutta nyt maha ollut pakottavana tekijänä. Vaikka jossain vaiheessa olinkin sitä mieltä, että ostokset (siis äitiysvaate-sellaiset) ovat nyt tässä, niin aivan varmasti tulen keväämmällä ostamaan myös jotkut muut housut kuin farkut. Minua jäi myös vaivaamaan uusi untuvatakki, jonka ostin öööö.. joulukuussa tai tammikuussa. En nimittäin ole alkuunkaan varma, ostinko takin ennen vuodenvaihdetta vai heti sen jälkeen. Tein tästä sen päätelmän, että takki on ostettu ennen kuin ostoshaaste 2013 julkistettiin ja siksi se ei ole päätynyt tammikuun kirjanpitoon.  

Huomasin myös, että tuossa tammikuun postauksessa (johon linkki siis viittaa), olin kirjoittanut seuraavan uhmakkaan tekstin: "...hameisiin, sukkahousuihin tai legginsseihin en vaihda!" Naurattaa, koska mitäs muuta sinne ostoskoriin humpsahti maaliskuussa kuin mekko, sukkahousut ja legginssit. Ja ovat muuten aivan taivaalliset päällä, kun mistään ei kiristä. Töissä tosin farkut on edelleen in.
Pikkutyypin vaatevarasto karttui ihka ensimmäistä kertaa, kun bongasin alennusmyynnissä kaksi suloista bodya ja ihan käsittämättömän pienet housut, kaikki koossa 56, jonka siis pitäisi mennä vastasyntyneelle. Ne tuntuvat niin pieniltä, että liikutus iskee niitä katsellessa.