Mun tukka, milloin siitä tuli näin hirveä?

Kävin aamulla Helsinki Day Spassa (sponsored by aviomies). Siinä lämpöpeitteiden alla olisi tietysti voinut ottaa torkut varsinkin, kun yö meni miten meni, mutta ehei, ei nukuttanut. Sen sijaan tuli pohdittua. Suurimman osan pohdinnoista täytti poika. Miksi viime yö oli niin huono, herätyksiä parin tunnin välein ja levotonta unta. Eikai sille voi tulla lisää hampaita, se on vasta 3kk ja ne kaksi jo tulluttakin, ovat hieman paljon etuajassa. Sitten tuli tietty onniteltua itseäni: hyvä, että tajusit ajaa säärikarvat eilen. Ja vähän kirottua, koska suolakuorinta kirveli tovin. 

Aika paljon pohdin hiuskuontaloani, joka on ihan kamalassa kunnossa. Leikkaus on nyt tietysti ylikasvanut, mutta jos tätä menoa jatkuu, niin kohta ei ole mitään leikattavaa. Tukkaa lähtee päästä järkyttäviä määriä. Tiedän, että se liittyy hormooneihin ja tiedän, että se kuuluu asiaan, mutta silti. Raskausaikana ei minulta lähtenyt tukkaa ollenkaan (ja säärikarvat lakkasivat kasvamasta), mutta nyt lähtee senkin edestä. Sitä on ihan joka paikassa. Kaikissa vaatteissa, tyynyliinassa, lakanoissa, pojan suussa, varmaan koirankin suussa. Hieman turhamaisena ihmisenä pelkään, että mitä jos se ei palaudu ennalleen. Hiukseni ovat aina olleet todella paksut ja hyvässä kunnossa, nyt tilalla on pelkkä rotanhäntä. (Ironista, että kutsun poikaani välillä rotanpoikaseksi, siis hellyttelynimellä.) 

Lohduttauduin sillä, että hiukseni ovat kerran aikaisemminkin olleet todella huonossa kunnossa ja selvinneet siitä. Halusin teininä samanlaisen hiuskuontalon, mitä Julia Robertsilla oli Pretty Woman elokuvassa. Päätin siis ottaa permanentin, joka meni hieman överiksi. Muistan ikuisesti kampaajan sanat: "Oho, sulla tää aine vaikuttikin hieman reippaammin." Todellakin, sitä kiharaa tuli. Kampaaja yritti lohduttaa, että yleensä ne kiharat hieman loivenevat parissa pesussa. No, eivät loiventuneet. Mahdoin olla tyylikäs.

Tätä en saanut.

Kuva täältä.

Pikkuisen harmitti, sillä olin ajatellut hurmata kiharapehkollani (joka siis oli silloin punainen) erään lukiopojan. No, se ei sitten mennyt ihan niin :D

Kotoa ulos

Tästä piti kirjoittaa ja pari viikkoa sitten, mutta yllätys yllätys, en vaan saanut aikaiseksi. No, ei tässä nyt varmaan vieläkään ole myöhäistä jaaritella. 

Astuin omasta kuplastani ulos ja lähdin pikkujätkän kanssa aktivoimaan meitä ja itseäni. Olen käynyt parissakin eri äititapaamisessa ja tullut iloisesti yllättyneeksi ja toisaalta myös pettyneeksi. (En kylläkään tarkoituksella mainitse minkä tahon ryhmät ovat kyseessä, eikä sillä varmasti ole merkitystä.) Toiseen ryhmään (ns. suljettu ryhmä) ilmoittauduin ihan vaan mentaliteetilla "käyn katsomassa ja lopetan, jos ei kiinnosta." Tästä ryhmästä onkin tullut todellinen lämminhenkinen kohtaamispaikka, jossa on yllättäen hyvin samanlaisia ihmisiä, kuin minä itse. Ja samasta syystä, on tylsää olla kotona lapsen kanssa päivät pitkät. Oikein odotan jo tätä kertaviikkoista tapaamista. Toinen taas oli pettymys. Pettymys sikäli, että odotin tältä aika paljon. Ryhmätoiminta on huonosti vedettyä, huonosti oraganisoitu, siellä on huono osallistumisaste ja sanomattakin selvää, että mitään ryhmäytymistä ei tule tapahtumaan. Olen kiittänyt onneani, että löysin tuon ensimmäisen ryhmän (ihan sattumalta) ja menin mukaan epäilyistäni huolimatta. Päivät kotona kuluvat kyllä nopeasti, mutta on erittäin virkistävää tavata muita samassa tilanteessa olevia. Saa myös hieman selkeämpiä vastauksia kuin pojalta tai koiralta.  

Olen myös tavannut muita äiti-bloggaajia. Se oli mukava tapaaminen, tosin itse jouduin lähtemään hieman aikaisemmin pois. Virkistävää oli silti. Kiitos Katie!

Tänään kävin työpaikalla. Tai sillä paikalla, jossa työpaikkani nykyään on. Kävin tapaamassa niitä muutamia harvoja kollegoita, jotka organisaatiomuutoksen myötä siirtyivät tähän uuteen paikkaan. Loput ovatkin hajautuneet sinne tänne tai vaihtaneet työpaikkaa. Aika orpo olo. Ja aika todennäköistä, että en tule enää menemään sinne töihin. Näin tämän varmaan pitikin mennä. Olen myös viime päivinä pohtinut, olinko koskaan täysin tyytyväinen työhöni The firmassa. Tuskin. Haikailen edeleen Turun aikaista työpaikkaa ja työkavereitani siellä. 

Hämmentävää on myös tämä ajan kuluminen. Kohta tulee vuosi siitä, kun tein positiivisen raskaustestin. Lisäksi on ihan kamalan haikea olo, kun pakkailen vauvan vaatteita koosta 62 pois, kun jätkä kasvaa niin kovaa vauhtia. 68 koon vaatteetkin jäävät kohta pieneksi, tai oikeastaan lyhyeksi. Kyse on siis lähinnä bodeista, nepparit eivät yllä kiinni. Jätkää on nimittäin siunattu pitkällä selällä ja leveillä pohjalaisilla hartioilla. Painonnostaja-ainesta!

Täysin turhat jne.

Kai tässä kohta kolmekuukautiaan pojan äitinä voi listata nyt niitä asioita, jotka ovat olleen tarpeellisia ja jotka ovat olleet turhia. (Sille karvan alle 3kk tyypille tuli muutes ensimmäinen hammas viime viikolla ja toinen tällä viikolla. Kohta se kasvattaa viikset ja ajelee mopolla.)

Vain harva asia on osoittautunut täysin turhaksi. Johtunee siitä, että hankimme ennen lapsen syntymää hyvin vähän mitään ylimääräistä. Ollaan pikemminkin hankittu sitä mukaa, kun tarve ilmenee. Mutta siis ne turhakkeet:

Täysin turhat:

Kaarituettomat imetysliivit! Aivan käsittämättömän turhat meikäläisellä. Jos omistaa pienen ympärysmitan (tyyliin 70) ja vähän isommat tissit saa kyllä unohtaa kaarituettomat liivit. Yökäytössä joo, mutta muuten ei. Bravadon The Body silk seamless imetysliivi, jota kaikki ylistävät, on käytännössä minulle täysin hyödytön. Tuhlasin tähän suotta rahojani. Ongelma on se, että liiviä myydään koossa S, M, L jne. Ympärysmitaltaan varmaan joku XS olisi sopiva, mutta se ei taas riitä tukemaan rintoja. Ostinkin (kaikkien hysteerikköjen) varoittelusta huolimatta kaarituellisia imetysliivejä. Kun ostaa oikean kokoiset, niin ei todellakaan tarvitse pelätä, että kaarituet painaisivat rintoja.

Huono sitteri (lue ei Baby Björn). Ei se edes heilunut, vaikka heilutti. Onneksi se oli lainassa emmekä tuhlanneet siihen rahojamme.

Melko turhat:

Imetystyyny. Minulla meni sen kanssa hermot. Rouheet väärässä paikassa ja vauva ihan kummallisessa asennossa. Ehkä joka neljännellä kerralla se toimi. Onneksi tämäkin oli vain lainassa.

Toimivat:

Vaavisänky. Vastasyntynyt nukahteli vähän väliä ja se oli helppo laskea Vaavisänkyyn ja kärräillä keittiöön, olohuoneeseen, makuuhuoneeseen jne. Vauva on myös koko ajan silmien alla, eikä tarvitse käydä toisessa huoneessa miljoonaa kertaa tarkistamassa: hengittääkö se.

Baby Björnin sitteri. Sitä voi hetkuttaa jalalla. Äiti voi juoda aamukahvin melkein rauhassa.

Ergoreppu. (Voi olla myös mikä tahansa kantoväline.) Pääsee koiran kanssa ulos nopeasti ja helposti. Vauva myös nukahtaa siihen hyvin helposti.

No, sitten aasinsilta kätevästi pikkulapsiaikaan. Miten ihmeessä muut äidit päivittävät blogejaan niin ahkerasti. Millä ajalla? Meillä nukutaan yöt suhteellisen hyvin ja päiväunetkin maistuvat (toisinaan pidempinä, toisinaan lyhempinä), eli minun ei ensisijaisesti tarvitse lapsen päiväunien aikana yrittää nukkua itse, vaan voin tehdä muutakin. Lisäksi yritän tehdä kotiaskareita lapsen ollessa hereillä. Tyyliin istutan sen sitteriin ja tyhjennän astianpesukonetta ja kertoilen sille samalla, mitä teen. Tai lapsi viettää sen pari minuuttia yksin lelukaaren alla, kun lataan pesukoneen täyteen ja pistän sen päälle tai ripustan pyykkiä kuivumaan.  Silti tuntuu, että aika ei vaan riitä. Yöunistani en halua tinkiä, eli yöllä en blogia päivitä.

No, jatkan ihmettelyä.

Hyvät neuvot kullan kalliit

Oh, mikä babybuumi.

Kaksi ystävääni saa lapsen, toinen ihan lähiaikoina. Naapurimme saa lapsen maaliskuussa ja nyt sitten myös Madde.

Päätin tästä syystä kirjoittaa kymmenen viikon syvällä rintaäänellä muutamia faktoja tuleville äideille.

Synnytyksestä:

Synnytyssairaalaan mennessä sinulla ei tarvitse olla mukana sadan kohdan listaa, jossa kerrotaan, mitä haluat tehdä milläkin supistuksella. Riittää, että olet pohtinut, haluatko kenties epiduraalin vai vedätkö ihan luomuna. Älä tunne tästä huonoa omaatuntoa. Luota kätilöön, hän on ammattilainen eikä ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, kuten sinä ensisynnyttäjänä. Voi olla, että et pääse lillumaan ammeeseen, koska se vaarantaisi vauvasi. Tämä ei ole kätilön vika. Ei se ole kenenkään vika.

Kun lapsi on syntynyt, et ehkä tunne ylitsevuotavaa rakkautta sillä ensimmäisellä sekunnilla. Älä huoli, tämä on aivan normaalia. Saatat ajatella todella outoja asioita. Itse ajattelin mm. että toivottavasti lapsi on kaunis, en kestä, jos se on ruma. Tottakai hän sitten oli maailman kaunein.

Ja synnytyksen jälkeen:

Sinne synnytyssairaalaan ei tarvitse ottaa vastaa vieraita, jos et halua. Kumminkaimansiskot ehtii kyllä nähdä lasta myöhemminkin. Jos ne vinkuu, että haluaa nähdä sen ihan vastasyntyneenä vauvana, lähetä kuva.

Jos päätät imettää, varaudu siihen, että vauva on kiinni tississäsi ensimmäiset vuorokaudet ja vähän enemmän. Tämä on aivan normaalia. Anoppisi voi kommentoida, että 70-luvulla imetettiin neljän tunnin välein ja ihmettelee, miksi vauva haluaa kolmannen kerran tunnin sisään tissille. Unohda anoppi. Tämä on sinun lapsesi.

Voi myös olla, että vauvasi imee kolme tuntia putkeen. Tämäkin on normaalia. Ota hyvä asento ja varmista, että sinulla on kädenulottuvillasi ainakin ruokaa, juomaa ja puhelin. Näillä pääset jo pitkälle.

Vauvasi ei nuku kahdeksaa tuntia putkeen, ei sen pidäkään. Vastasyntynyt (0-28 vrk:n ikäinen vauva) nukkuu mitä nukkuu, lopun aikaa se syö tai on huollettavana.

Voi olla, että vastasyntynyt vauvasi ei nukahda kuin syliisi tai tissille. Älä panikoi, vastasyntynyttä et voi opettaa huonoille tavoille. Jos se nukkuu sylissä, anna sen nukkua, jos se nukahtaa tissille, anna sen nukahtaa. Mene sieltä mistä aita on matalin, tulevaisuudessa ehdit pohtia näitä nukuttamisasioita ihan liikaakin. 

Ulkoile, älä jää sisälle. (En tarkoita nyt baareja, ostoskeskuksia tms., vaan ihan ulkona kävelyä. Happihyppyä.) Vauvasi ei välttämättä viihdy kahden ensimmäisen (tai kolmen, tai neljän jne.) kuukauden aikana vaunuissa. Hanki kantoliina, ergoreppu tai vastaava. Jos vauvasi ei synnyttyään viihdy vaunuissa, se ei tarkoita sitä, että se ei viihdy siellä koskaan. Asiaa auttaa, jos vauva on tiivisti vaununkopassa, käytä makuupussia, peittoa tms. Talvella vauvat viihtyvät vaunuissa paremmin, koska ovat topattuina ahtaasti. Kesällä tämä luonnollisesti on hieman hankalaa. 

Pinnasänky on tarpeeton ainakin kahden ensimmäisen kuukauden ajan. Se on naurettavan iso minipienelle vauvalle. Jos vauvasi ei nuku vieressäsi, vuoraa sille "ahdas" pesä esim. äitiyspakkauksen laatikosta. Vauva tulee ahtaasta kohdusta, se tykkää, että se on tiiviisti.

Myös lelukaari on turha alle 2kk vauvoille. Huomaat kyllä, milloin vauvasi alkaa kiinnostua ympäristöstä. Sitäpaitsi, vastasyntynyt näkee huonosti. 

Saat aamupalasi syötyä, kun hankit kunnon sitterin, jota voit heijata jalallasi samalla, kun ryystät sumppia. Alle 2kk vauva tuskin muuten viihtyy siinä sitterissä. Jos sinulla on puoliso, voi puoliso hoitaa heijauksen esim. sylissään. Älä tingi aamiaisesta. Äläkä lounaasta, tai päivällisestä. Toki voit syödä silloin, kun vauva nukkuu.

Vauvat itkevät. Kaikkien vauvat (myös Madden tuleva beibi) itkevät, kitisevät, parkuvat, karjuvat. Se on vauvan ainut tapa kommunikoida. 

Ja se tärkein. Ehkäpä mikään näistä neuvoista ei osu kohdalleen sinun vauvallesi. Se on ihan normaalia. Alussa se raivostuttaa, kun neuvoja on niin monia kuin on vauvoja. Totut siihen ja opit tuntemaan oman vauvasi ja hänen tapansa ja osaat antaa nohevia neuvoja.